Kissan erottaminen toisesta :(

Moikka ja ihan aluksi olisin todella kiitollinen jos joku tietävä voisi mua auttaa.

Asun yksin, mulla on kolme kissaa, olen muuttamassa kaverini kanssa yhteen ja hän ei halua kaikkia kissoja mukaan joten valitsen rakkaan kissani. Kissani on ollut ny minulla vuoden, kun se oli ollut puolivuotta, hankein toisen kissan sille kaveriksi. Nyt kun se on puolivuotta ollut toisen kisun kanssa niin miten on, miten se reagoi kun se ei enään näekkään sydänystäväänsä? ne tulevat maailman parhaasti toimeen. kummatkin ovat tyttökissoja!
231426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sanon sinulle, että käytöksesi on törkeää eläimiä kohtaan, jotka ovat täysin sinun mielihalujesi ja tahtosi vallassa.K
Järjenkäyttö ei tosiaankaan ole kiellettyä hankkittaessa kotieläimiä, mitä tahansa.

Äänestä
  • Mulla on kolme kissaa, koira ja kaksi minihiirtä ja kun ne kerran olin ottanut hoidan niitä eläimen elämän loppuun asti niinkuin kunnon eläintenomistajan kuuluukin. Itse en muuttaisi sellasen ihmisen kanssa joka ei voisi kaikkien näiden kanssa elää, joko kaikki tai ei mitään. Kaikki ovat yhtä rakkaita niitä en järjestykseen laittas. Koskaan ei ole pakko muuttaa kenenkään kanssa.

    Äänestä

Mikä ihmeen pakko sulla on muuttaa? Onko pakko särkee kisujen sydämmet? Älä muuta mielummin ollenkaan! Tai jos on pakko, ota kaikki 3 mukaan...

Äänestä

...pystyt edes valitsemaan sen yhden? Miksi olet edes hankkinut lemmikkejä, jos aiot luopua niistä noin itsekkäistä syistä?

Äänestä

Otat yhden kissan mukaasi, se naukuu päivät pitkät murheellisena kun sillä ei ole enää kavereita, se tekee tuhojaan ikävystyneenä... Loppujen lopuksi kaverisi vakuuttuu entistä enemmän siitä että kissat ovat itsestään perkeleestä. Jos hän ei kestä 2 - 3 kissaa, ei hän pidä yhdestä ainoastakaan. Voit jo nyt valmistautua ajatukseen että kohta sinulla ei ole enää yhtään kissaa.

Suosittelen, jos se on ihan helvetin pakko muuttaa jonkun kissanvihaajan kanssa yhteen, että annat kaikki kissasi pois kerralla jollekulle joka voi ottaa koko revohkan. Tai sitten unohdat koko muuton. Jos ei kyse ole mistään poika/tyttöystävästä, niin onko se sen väärttiä että pitää luopua kaikesta mikä on rakasta? (Ja olisiko sittenkään vaikka olisikin Elämän Rakkaus eli kuitenkin muutaman kuukauden hurma...)

Äänestä
  • Niinpä niin, "Kaikkein rakkaimman"? Luulen nyt, että tämä oli provo.

    Tai no, onhan niitä, jotka eläimiä keräilevät, sen enempää niitä rakastamatta.
    Itse en luopuisi yhdestäkään RAKKAASTANI mihinkään hintaan, jos mies vaikka tulisi allergiseksi, hän saisi lähteä. Usein meillä on napinaa, kun miestäni haittaa mun lapset, mutta silloin sanon, että "Tossa on ovi.", ja sitten on taas vähän aikaa rauhallista.

    Kuullostaa todentotta siltä, että tuo mystinen kaveri ei ymmärrä kissoista juuri muuta kuin että ne on eläimiä, ja luulee että vähempi=parempi. Älytöntä periaatteellista vallankäyttöä, itse en ainakaan haluaisi olla tuollaisen päsmärin kanssa missään tekemisissä.

    Sitäpaitsi, väitän kokemuksesta, että yhden kissan kanssa on paljon vaikeampaa kuin vaikka kahden, tai kolmen.

    Äänestä

No varmasti sillä tulee ikävä ja on ihan murheellinen.. kannattaako ottaa kissaa, jos ei voi pitää sitä? kissa on jo ehtinyt kiintyä sinuun ja kissat toisiinsa..minä en voisi lemmikistäni luopua jonkun kaverin takia. kannattaisiko miettiä uudelleen? sano kaverilles että jos yks kissa haittaa niin saa painua helv...

Äänestä

Huomenna alkaa muuttotouhut! Mukaani lähtee itseni lisäksi 2 rakasta perheenjäsentä! En voisi ikinä kuvitellakaan muuttavani kaverin kanssa asumaan, saati sellaisen joka ei siedä kissoja. =/ Paras ystäväni ei pidä kissoista; se ei tee häntä huonommaksi, mutta en pystyisi asumaan hänen kanssaan. Olen vastuussa lemmikeistäni eikä vastuuta voi sysätä syrjään heti kun mieli halajaa muuta ;( Minusta teet todella julmasti lemmikkejä kohtaan! Olet ottanut 3 kissaa ja nyt luovut kahdesta - JÄRJETÖNTÄ! Minä kyllä kyseenalaistaisin millainen kissanomistaja oikein olet! Se että on nuori, täynnä elämän riemua, ei ole syy vastuuttomuuteen. Toivottavasti näistä kritiikeistä ymmärrät ajatella asioita, tai mikäli et edes välitä, silloin kissa on sinulle väärä lemmikki tai lemmikki yleensä.

Äänestä

eli siis, olen muuttamassa poikakaverini kanssa. Hän nimenomaan ei halua kolmea kissaa mukaan, myös hänellä esiintyy allergia, älkää nyt hyvät ihmiset luulko että tämä olisi mulle jotenkin helppoa? enkä ole lyönyt mitään asioita vielä lukkoon, en tietenkään aijo (jos aion) antaa kissojani kenellekkään tuntemattomalle taikka ees vaan vähän tutulle. mulla on kaksi ehdokasta jolle kissani annan mikäli näin tapahtuu.

kyllä mun nyt täytyy tässä vaiheessa myöntää, että en aijo todellakaan sanoa poikakaverilleni että suksi vit.. jos et kissojani halua samaan kämppään.

Äänestä
  • en ole missään kohtaa sanonut ettenkö rakastaisi rakkaitani, eli sinä joka sanoit "ei rakasta" voit suksia pellolle. musta tuntuu et ne jotka sanovat että "vaikka mulla olis poikakaveri ja se ei hyväksyisi niitä ni sanoisin kaverilleni että suksii vit.." nii että ne on jotain jotka ei oo koskaan kohdannut sitä oikeaa rakkautta. ehkä tää kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta en vaan voi asialle mitään, toki olen koittanut miettiä ja pohtia jo toista kuukautta mikä tähän asiaan olisi paras ratkaisu? ai miksikö muutan? siksi että asun naispuolisen kämppikseni kanssa, ja olemme nyt poikakaverini kanssa päättäneet muuttaa yhteen. toki on sekin vaihtoehto että kämppikseni ottaisi kissat, mutta en luota siihen että niitä hoidettais hyvin, siinäpä pulma.

    Äänestä

  • nasuliini kirjoitti:

    en ole missään kohtaa sanonut ettenkö rakastaisi rakkaitani, eli sinä joka sanoit "ei rakasta" voit suksia pellolle. musta tuntuu et ne jotka sanovat että "vaikka mulla olis poikakaveri ja se ei hyväksyisi niitä ni sanoisin kaverilleni että suksii vit.." nii että ne on jotain jotka ei oo koskaan kohdannut sitä oikeaa rakkautta. ehkä tää kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta en vaan voi asialle mitään, toki olen koittanut miettiä ja pohtia jo toista kuukautta mikä tähän asiaan olisi paras ratkaisu? ai miksikö muutan? siksi että asun naispuolisen kämppikseni kanssa, ja olemme nyt poikakaverini kanssa päättäneet muuttaa yhteen. toki on sekin vaihtoehto että kämppikseni ottaisi kissat, mutta en luota siihen että niitä hoidettais hyvin, siinäpä pulma.

    Et ehkä suoraan ole sanonut mutta..mutta..
    En tule koskaan ymmärtämään naista joka miehen takia tekee tälläisiä päätöksiä.

    ja ihan tiedoksi olen kohdannut elämäni rakkauden, 2 kissaa ja 1 koira asustelee kotona, mieheni aluksi vastusti muuttoa kun "ei niin hirveesti" pitänyt kissoista mutta sanoin että ota tai jätä..ja mieshän otti:) Nyt tytöt kellottelevat harvase ilta mieheni päällä ja kehräävät niin ihanasti:)

    joten sinulle nasuliini sanoisin että..että...mieti kaksi kertaa..En oikein usko että poikaystäväsi on rakkautesi arvoinen kun käskee sinua tekemään tuollaisen päätöksen.

    Äänestä

  • vaan ihan niiltä kissoilta.
    En tiedä kuinka vanha olet, mutta luulen että kyseessä on ensirakkaus, sellainen oikea.
    Mäkin olen sen kokenut, mutta tässä iässä se alkaa olla jo arkista puuhaa. Silloin kun oli sen oikean ja todellisen plaaplaarakkauden aika, arvoni olivat silti aivan toisenlaiset kuin sinun nyt, en siis aio suksia kuuseen mielipiteineni.

    Kun tämä mies elämääni astui, vaadin myös, että ottaa tai jättää, lapset tulee mukana. Jos miestä haittaa, hän voi joko lähteä, tai hiukan joustaa suhteessamme. Samaa suosittelen teille, koska ei kolme kissaa ole yhtä pahempi, ei edes allergian suhteen! Jos allergiaa epäilet, niin herra menee testeihin, muuten allergia pahenee yhdestäkin kissasta, ja sitten siitäkin pitää luopua. Olisihan reiluinta kissoille, että pääsisivät edes samaan paikkaan?

    Edetkäähän nyt harkiten ja järkevästi ja opetelkaa aikuisiksi, se on kuitenkin jossain vaiheessa edessä.

    Äänestä

No tottakai me harkitsemme, MINÄ harkitsen tarkkaan. Olenhan tässä jo lokakuusta asti pohtinut mitä tekisin. Mutta, haukkukaa ja ymym vain siellä, ei minun teitä tarvitse kuunnella, arvakkaa vaan oliko paha mieli tai sainko nukuttua sinä iltana kun noi vastaukset luin. Kuinka ihmiset voivat olla niin raakoja. Voisivat edes hieman ystävällisemmin sanoa asiat. prkl.

Äänestä
  • ...että et aloitusviestissäsi puhunut mitään allergiasta, joten minäkin omassa kommentissani sitten käsittelin asiaa kannalta "mies on kissanvihaaja".

    Jos se allergia on todettu ja totinen (=paha), yksikin kissa riittää aiheuttamaan oireita. Menee aika ankeaksi kissankin kannalta ajatellen jos alatte pitää sitä yhdessä huoneessa hulluksi tulemassa jottei miehesi joutuisi sen kanssa tekemisiin. Jotkut jopa telkeävät eläimen vessaan kun ei satukaan huvittamaan sen kanssa elää...

    Kavereistaan erotettu kissa on levoton, pitää meteliä, tekee jos vaikka mitä "jäynää". En todellakaan voi suositella sellaista vaihtoehtoa.

    Ymmärräthän että tärkeintä tässä nyt ei ole huojentaa sinun mieltäsi ja tarjota lutuisia "kyllä se siitä" -lässytyksiä, vaan kertoa että mitä tulee tapahtumaan. Usko minua, homma ei tule toimimaan. Minulta kuoli yksi kissa, ja siihen hieman penseästi suhtautunut kolliveli ei sen jälkeen enää antanut hetken rauhaa ihmisille, jatkuvasti perässä roikkumassa ja naukumassa surkeasti. Eli EI yksinäistä kissaa. Ja sen verran on kaikenlaisia kauheuksia saanut lukea, että EI kissaa sinne minne sitä joku ihminen ei kaipaa. Luovu kaikista kerralla.

    Äänestä

noh mutta siinä se onkin, porukka kysyy miks just se yks kissa, se yks ihka ensimmäinen kisu jonka otin itselleni, tammikuussa 03- oli yksin pulivuotta, nyt kun on kaksi kaveria, ei sitä ne kaksi kiinnosta? tuo on harvinaisen viisas kissa asiasta toiseen, se tottelee sormen napautuksella ja menee minne pyydetään, ja muutenkin, oonhan mä mukaani ottanut tämän ekan kissani jos olen yöksi mennyt esim tätini luokse joka asuu eri paikkakunnalla, sillä aikaa on eräs ystäväni käynyt ruokkimassa ja leikkimässä niiden kahden muun kanssa, ihan samallainen se on tätini luona kun kotona muiden kanssa, nää kaks nuorempaa leikkii keskenään ja hulluttelee ja tekee mulle kiusaa :P mut sitten tää vanhempi ei jaksa niitten touhuja, vaikka ei olekkaan vanha, vasta vuotias. jos jompikumpi sitä tulee häirittemään niin se antaa kyytiä niin et kissat huutaa ku hyeenat. siksi se olis minulle niin helppoa ottaa tämä yksi kissa mukaani, se on niin minun paras kaverini ja tuntuu jopa siltä että se on täysin mun pikkusormen ympärillä :) koskaan sitä ei ole kohdeltu kaltoin, eikä sille ole huudettu. se ei ole arka eikä mitään. huh tulipas taas tekstiä, en jaksanut ajatella täysin sanoin tätä, mutta toiv. ymmärrätte.

Äänestä
  • Nuoret kissat sopeutuvat tietysti paremmin uuteen kotiin, kuin vanhemmat. Toisaalta taas tuntuu surulliselta lukea, että vasta hieman aikaa sitten olet sitoutunut nämä 3 ottamaan; oletkohan ymmärtänyt mitä sitoutuminen lemmikkeihin todella tarkoittaa? Tarkoittaa sitä, että niistä huolehditaan niiden elämän loppuun saakka ja luopumiselle täytyy löytyä jokin todella painava syy. Jos itse tulet allergiseksi, se on tietysti ymmärrettävä ja väistämätön syy luopumiselle, mutta vaikeahan sitä on rakastuneellekaan sanoa että rakkaus voi joskus loppua ja silloin olet menettänyt lemmikkisi ja sen kumppanin. =(

    Itse asun yksin kissojeni kanssa, ja jos nyt joku elämääni haluaisi tulla, hänen tulisi voida vastaanottaa hyvin kissanikin. Kissat tulivat ensin, eivätkä todellakaan lähde ensimmäisenä.

    Äänestä

  • On olemassa kissoja jotka viihtyvät parhaiten yksin. Minulla oli aikoinaan sellainen(kin). Joten jos poikaystäväsi terveys kestää sen yhden kissan, niin ota sitten vaan se yksi kissa mukaasi ja anna ne 2 pois. Epäilys kuitenkin jää että hyväksyykö se mies yhtäkään... Siitä voi tulla ennemmin tai myöhemmin riitaa siitä kissasta, ja syytönhän se sitten on tilanteeseen.

    Toivottavasti homma kuitenkin sujuu. Toisin kuin moni muu en ole vaatimassa että yhden ja saman ihmisen pitää olla kahleiden tavoin kytkettynä iät ajat eläimiin jos elämäntilanne muuttuu... Kissat kyllä sopeutuvat uusiin ihmisiin ja olosuhteisiin, jos ei siellä korvien välissä ole vikaa. Ainakin omani ovat aikoinaan sopeutuneet useisiin asuntoihin ja vaihtuviin tuttaviin.

    Äänestä

jees, kun olin 14, allergiatesteissä todettiin että on allergiaa joka kohdistuu kissoihin,koiriin ja hevosiin. nyt taas kun ollaan menty muutama (4) vuosi eteenpäin nii ei ole ollut mitään oireita, onneksi. niin ja kyllähän annan kaksi nuorempaa sellaiselle kaverilleni joka täällä joka päivä on ja niiden kanna touhuaa, että ovat kyllä entuudestaan tuttuja. sinä joka sanoit että tulee riitaa, en usko, en tarkoita "mieheni sanoi ettei halua" että hän vihaisi kissoja, hän ei vaan yksinkertaisesti halua kolmea kissaa, ja hänellä esiintyy myös allergisuutta, ymmärrän hyvin. on tämä haloo!! minullekkin vaikeaa.

Äänestä
  • en todellakaana aijo pitää kissaani missään yhdessä huoneessa, tiedän tapauksia jotka pitävät kissaa vessassa sen takia että on muka niin hullu ja syö kukkaset ja repii verhot, olen täällä kissoilleni antanut parhaan mahdollisen elämän! mutta nyt vaan sattui tämä.

    Äänestä

  • Moi! Mun pitäis olla testien mukaan todella allerginen kissoille ja meihelläkin on astma. Meillä on silti 2 kissaa ja makuuhuoneessa ilmansuodatin. Hyvin ollaan pärjätty.
    Meillä neiti 2v ja poika 7kk. En todellakaan antaisi heistä toista pois jonkun toisen ihmisen takia. Kissat on mulle kuin omia lapsia. Kun on ne ottanut pitää ne myös itse hoitaa. Kukaan ei sais mua luopumaan kissoista.
    Jokainen teitysti taaplaa tyylillään, mutta jos poikakaveri rakastaa sua niin kissat kuuluu samaan pakettiin.
    Iloista Joulun odotusta kissaihmisille!

    Äänestä

  • nasuliini kirjoitti:

    en todellakaana aijo pitää kissaani missään yhdessä huoneessa, tiedän tapauksia jotka pitävät kissaa vessassa sen takia että on muka niin hullu ja syö kukkaset ja repii verhot, olen täällä kissoilleni antanut parhaan mahdollisen elämän! mutta nyt vaan sattui tämä.

    Keskustele poikaystävän kanssa, jos saat 3 kissaa mukaan ja otatte vähän isomman asunnon ja lupaat hoitaa yksin kolme kissaa...
    tai sitten jos välttämätttä haluat luopua kissoistasi, niin anna ne kaksi sitten ainakin samaan kotiin. Uskon, että kissat voivat ikävöidä toisiaan, koska kun asuin ystäväni kanssa, meillä molemmilla oli kissat (mulla 1 ja hänellä2) ja sit kun muutettiin erilleen, niin kun taas parin kk:n jälkeen oli jälleentapaaminen niin voi sitä riemua.. :)
    Nyt mulla on 2 kissaa, enkä koskaan malttaisi luopua kummastakaan... en itseni enkä kenenkään muun vuoksi. Minun mielipiteeni on siis, että ota kaikki kisut mukaan, mutta sähän teet niinkun itse haluat.. toivottavati kisut löytää hyvän kodin ja tsemppia sulle ja kisuille!

    Äänestä

Allergisen kodin hoito-ohjeet: elukat poissa makuuhuoneesta, ei päästetä sinne ollenkaan. Ostakaa ilmanpuhdistin tai parikin, yksi makkariin ja toinen olkkariin, tai siirrelkää yhtä.

Tekstiilit niin vähälle kuin mahdollista: verhot sälekaihtimiin tai bambuverhoihin, matot paperinarusta tai tiukkaan kudotusta puuvillasta, jonka voi pestä usein. Ei tyynyjä soville tai nojatuoleihin, ei vilttejä lojumassa. Kaikki tekstiilit ja vaatteet vaatekaappeihin, ei lattialle lojumaan.

Vuodevaatteet vaihdetaan parin viikon välein ja patja imuroidaan (pölypunkit lisäävät allergiaa). Pölypunkit kuolevat kun vuodevaatteet ja patjat viedään kovalla (-15 tai enemmän) ulos ja pidetään koko päivä. Myös usea tunti +60-asteisessa saunassa auttaa. Sen jälkeen patjat ja vuodevaatteet imuroidaan. Tyynyt ja täkit tulisi pestä kolmen kuukauden välein.

Pölyt pyyhitään mahdollisimman usein, samoin imuroidaan.

Jos kissat antavat, pese ne kerran kuukaudessa (joko shampoolla, joka ei kuivata, tai pelkällä vedellä). Tämä voi vähentää hilseilyä jopa 80%.

Ei muuta kuin imuri käteen ja kissat mukaan uuteen kotiin!

Minä aloin aivastella ja köhiä, kun otimme kissan, mutta ostimme ilmanpuhdistimen ja pidämme kissan poissa makkarista ja siivoamme usein. Joskus täytyy ottaa Zyrteciä, mutta ei edes kerran kuussa vaan harvemmin.

Äänestä
  • http://www.allergia.com/teema/allergiasaneeraus.htm (kyseessä pölyallergia, mutta voi soveltaa eläinpölyallergiaan)

    Pölypunkki viihtyy vuoteessa
    Pölypunkki on hämähäkkieläin ja kooltaan niin pieni, että silmä ei sitä erota. Punkin eritteet sekä murskautunut kuollut pölypunkki aiheuttavat allergisia oireita. Punkki lisääntyy ja voi hyvin, jos huoneilman kosteus on yli 50 % ja huoneilma on lämmintä. Tällaiset olosuhteet on vuoteessa, kun sitä käytetään. Aina nukkumisen jälkeen vuoteen tulisi antaa olla jonkun aikaa sijaamatta kosteu-den haihduttamiseksi.

    Punkkipöly pidetään kurissa säännöllisellä vuoteen puhdistamisella. Patja ja vuodevaatteet imuroidaan ja pölytetään viikoittain. Sijauspatja, peite ja tyyny pestään ajoittain; 60 asteen pesulämpötilassa pölypunkit kuolevat.

    Patja ja petauspatja uusitaan 8-10 vuoden välein laadusta riippuen. Tyyny uusitaan 2-3 vuoden, peitto 5-6 vuoden välein.

    Punkeista pääsee eroon myös lämpökäsittelyllä. Silloin vuodevaatteet pidetään kuivassa, + 60 asteisessa saunassa tunti, jolloin kaikki punkit kuolevat. Vuodevaatteiden tuuletus pakkasella tappaa valtaosan pölypunkeista. Senhetkinen punkkikasvusto voidaan hävittää kokonaan, jos on mahdollisuus tuulettaa vuodevaatteita vähintään -18 asteessa 24 tuntia. Jos pakkasta on -28 astetta kaikki punkit kuolevat kuudessa tunnissa. Lämpö- ja kylmäkäsittelyjen jälkeen punkkipöly imu-roidaan pois. Voimakkaasti punkkipölylle herkistyneet voivat suojata vuodevaatteet suojakankaalla kuten mikrokuitu- tai tuulikankaalla tai erityisellä vuodevaatesuojuksella.

    Helppohoitoiset tekstiilit
    Tekstiilitapetit, nukkamatot, pölyä keräävät kokolattiamatot, ryijyt, villahuovat ja shaalit tai samettiverhot eivät kuulu allergisen kotiin, jos ne aiheuttavat oireita. Kodin voi sisustaa sileäpintaisilla, helposti puhdistettavilla, pölyämättömillä materiaaleilla kuten esimerkiksi paperinaru- tai tiukkaan kudotuilla puuvilla- tai trikoomatoilla sekä puuvilla- tai rullaverhoilla.

    Pehmustettujen huonekalujen tulee olla helposti puhdistettavia sekä tiivis- ja sileäpintaisia. Nahan lisäksi monet kankaat ovat sopivia. Irtotekstiilit, kuten sohvatyynyt ja pöytäliinat, lisäävät huoneilman pölyisyyttä. Patja valitaan nukkumismukavuuden ja hoidettavuuden mukaan. Sijauspatja ja tyyny voivat olla spiraali- tai pallokeinokuitutäytteisiä tai vaahtomuovia sekä vesipestäviä. Vuodevaatteiden päällyskankaiden tulee olla tiiviitä. Lakanat pestään viikon - kahden välein. Herkimmät allergikot välttävät pyykin kuivattamista ulkona siitepölyaikana. Mankelointi vähentää pölyävyyttä. Vuode suojataan tiiviillä sileäpintaisella päiväpeitteellä.

    Huonekasvit valitaan huolella
    Näyttää siltä, että useimmat huonekasvit voivat aiheuttaa allergiaa. Sen takia allergisen ei kannata perustaa kotiinsa viidakkoa. Allergisen kotiin suositellaan vain sellaisia kasveja, joita voidaan joko suihkuttaa tai pyyhkiä. Kotiin eivät sovi saniaiset itiöittensä, kukkivat kukat siitepölynsä ja tuoksunsa tai limoviikunat ja tyräkit erittämänsä maitiaisnesteen takia. Pajunkissoja, koivunoksia tai niittykukkia allerginen voi ihailla ulkona. Koristekasvien lehtien pinnat, kukkamulta ja ruukut ovat hoitamattomina hyvä kasvualusta homeelle. Homeitiöt aiheuttavat allergiaoireita.

    Valtaosa kodin siitepölystä tulee ulkoa: ovesta ja ikkunoista sekä vaatteissa. Tuuletusikkunoihin ja venttiileihin voi laittaa siitepölysuodattimet.

    Pölysaneeraus alkaa järjestyksestä
    Ihanteellisessa tilanteessa kaikille tavaroille on omat säilytystilat, kannelliset laatikot tai ovelliset kaapit kirjojen ja lehtien säilyttämiseen sekä tarvittaessa koriste-esineille lasivitriinit. Säle ja ritilä-ovet keräävät turhaan pölyä. Avoimia kirjahyllyjä ei pitäisi sijoittaa ainakaan makuu- tai lastenhuoneisiin.

    Tavallista on, että päällysvaatteet ja kengät säilytetään eteisen avonaulakossa. Parempi vaihtoehto on ovellinen kaappi, jolloin kengistä ja vaatteista lähtevä hiekka ja pöly eivät leviä muihin tiloihin.

    Liinavaatteet huolletaan ja säilytetään keskitetysti, tarkoitukseen varatussa kodinhoitotilassa.
    Kellarit, ullakot ja autotallit ja muut varastot siivotaan aika-ajoin. Järjestyksen säilymistä auttaa jos aputiloihin rakennetaan hyllyt ja tangot sekä koukut ripustettaville tavaroille. Kun tavarat ovat jär-jestyksessä ja suojattu esim. muovilla, on siivoaminen helpompaa ja tulee myös tehdyksi.

    Siivouksella ylläpidetään saneerausta
    Suursiivouksen tarve vähenee tuntuvasti, kun koti pidetään jatkuvasti siistinä ja paikkoja kohennetaan säännöllisesti. Rajut suursiivoukset saattavat aiheuttaa allergiselle sairauskohtauksen. Herkimmät pölyallergikot voivat käyttää siivotessaan hengityssuojainta.

    Järkevää olisi huolehtia päivittäin pesutilojen puhtaudesta, irtoroskien poistamisesta ja tarpeen mukaan pölyjen pyyhkimisestä siivousliinalla. Vaatteet, lehdet ja pikkutavara järjestetään omille paikoilleen.

    Kerran viikossa koti siivotaan perusteellisesti. Lattiat sekä muut pölyä keräävät pinnat - kukkia unohtamatta - pyyhitään siivousliinalla, sillä pinnoilla oleva hieno pöly ei lähde imuroimalla. Viikkosiivoukseen kuuluu myös patjojen imurointi sekä vuodevaatteiden pölyjen poisto ja tuuletus.

    Pari kertaa vuodessa puhdistetaan kaikki asunnon pinnat; imuroidaan ja pyyhitään kostealla seinät ja katot. Silloin pestään myös keittiön seinät ja kaapit unohtamatta kaappien yläpintoja. Myös ilmanvaihtoventtiilit puhdistetaan. Liesituuletin puhdistetaan joka toinen kuukausi.

    Siivousvälineet ja siivousaineet
    Kuivalla harjalla lakaistaessa tai kuivalla rievulla pyyhkiessä pöly leviää ilmaan. Nihkeään pölyliinaan pölyt sen sijaan tarttuvat. Esimerkkejä hyvistä liinoista ovat mikrokuituliinat ja öljytyt siivousliinat - pölyt tarttuvat niihin, eivätkä leviä huoneilmaan.

    Oikein valitut ja puhtaana pidetyt siivousvälineet helpottavat siivoamista. Epämukavat ja likaiset työvälineet eivät anna toivottua siivoustulosta ja voivat jopa levittää likaa ja bakteereita.

    Kun pinnat puhdistetaan säännöllisesti, pesuaineiden ei tarvitse olla "likaa räjäyttäviä". Usein vesi riittää. Voimakkaat pesuliuokset rasittavat niin pestäviä pintoja kuin pesijän ihoa ja hengitysteitä. Pesuaineita käytettäessä noudatetaan annosteluohjeita ja valitaan hajusteettomat, neutraalit puh-distusaineet. Saatavissa on myös tuotteita, joista on poistettu pahimmat ärsykkeet, kuten kirkasteet, hajusteet ja säilöntäaineet. Kuitenkin vasta kokeilemalla saa selville tuotteen sopivuuden. Herkkäihoisen kannattaa suojata kädet vinyylikäsineillä; kumikäsineet saattavat aiheuttaa allergiaa.

    Imurointi
    Imuroiminen soveltuu lähes kaikille pinnoille, myös kattoihin ja seiniin sekä vuodevaatteille. Perheen ja asunnon koko, asuinympäristö sekä pölyallergian voimakkuus määräävät imuroimistarpeen.

    Tehokkaat pölynimurin poistosuodattimet (esim. S-class ja hepa-suodattimella varustettu) pitävät pienetkin pölyhiukkaset sisällään.

    Imuroitaessa syntyvät ilmavirtaukset saavat pölyn liikkeelle. Hienon pölyn laskeutuminen kestää tunteja. Haittaa voi vähentää tehokkaalla tuuletuksella ja pyyhkimällä laskeutunut pöly pois siivousliinalla. Keskuspölynimuria käytettäessä pölyongelmaa ei ole, koska poistoilma menee suoraan ulos. Imuroitaessa suutinta liikutellaan kyllin hitaasti lyhyin limittäisin vedoin, jotta ilmavirta ehtii irrottaa pölyn ja roskat. Suuttimet puhdistetaan käytön jälkeen. Pölypussi ja poistoilman suodatin vaihdetaan riittävän usein.

    Ilmanvaihto ja lämpötila
    Pölysaneerauksen, säännöllisen siivoamisen ja riittävän ilmanvaihdon avulla huoneilma pysyy tavallisesti puhtaana ja raikkaana. Huoneilman tulee vaihtua jatkuvasti noin kerran kahdessa tunnissa. Tällöin haitallisten kaasujen määrät pysyvät normaalioloissa turvallisina ja kosteus hallinnassa. Ilmanvaihtoa voidaan tehostaa puhaltimien ja makuuhuoneisiin asennettavien ilmaventtiilien avulla.
    Haitallisia kaasuja ovat hiilidioksidi, rakenteista ja tekstiileistä vapautuvat orgaaniset yhdisteet sekä maaperästä haihtuva radon. Jos ihmisten määrä tai epäpuhtauspäästöt lisääntyvä tulee ilmanvaihtoakin lisätä. Joskus ilmanvaihtokaan ei riitä, vaan tarvitaan rakenteiden ja materiaalinen pa-rannustöitä.

    Asunnon sopiva lämpötila oleskelutiloissa on 21-22 astetta ja makuuhuoneissa vähän viileämpi. Lämmityskaudella ihanteellinen ilman suhteellinen kosteus sekä asunnon että ihmisen kannalta on noin 30-40 %.

    Huoneilman viilentäminen lisää sen suhteellista kosteutta. Pakkasella ulkoilma on kuivaa ja pakkauskausina myös asunnon lämmitys kuivattaa huoneilmaa. Ilmankostutinta ei tavallisesti kotona tarvita. Mikäli lisäkostutusta pakkaskausina kuitenkin tarvitaan, on höyrystävä kostutin suositeltavin. Kosteusmittarin tarkkailu on tällöin suositeltavaa. Suhteellinen kosteus ei saa talvikautena nousta yli 45 prosentin.

    Liiallisessa kosteudessa (yli 60 %) viihtyvät ja lisääntyvät pölypunkit ja homeet. Rakennusmateriaalien kosteusvaurioiden estämiseksi ilman suhteellinen kosteus ei saisi kohota yli 60-70 prosentin. Kosteus myös lisää kemikalipäästöjä eri materiaaleista.



    Teksti: Allergia- ja Astmaliitto ry

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nasuliini kirjoitti:

Moikka ja ihan aluksi olisin todella kiitollinen jos joku tietävä voisi mua auttaa.

Asun yksin, mulla on kolme kissaa, olen muuttamassa kaverini kanssa yhteen ja hän ei halua kaikkia kissoja mukaan joten valitsen rakkaan kissani. Kissani on ollut ny minulla vuoden, kun se oli ollut puolivuotta, hankein toisen kissan sille kaveriksi. Nyt kun se on puolivuotta ollut toisen kisun kanssa niin miten on, miten se reagoi kun se ei enään näekkään sydänystäväänsä? ne tulevat maailman parhaasti toimeen. kummatkin ovat tyttökissoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu