Olen aina ollut peruspositiivinen ihminen. En ole juurikaan ottanut pulttia turhasta ja kaikesta paskasta keksinyt sen auringonsäteen.
Minulla on kuitenkin ollut taipumusta oireilla kaamoksen aikaan, jolloin mielialani on ollut vähän alempana kuin yleensä. Tänä syksynä oireet iskivät todella rajusti: itsetuntoni laski pohjamutiin, itkuherkkyys oli huipussaan, turhauduin ja vihastuin pienestäkin vastoinkäymisestä tai muusta negatiivisesta, koin yksinäisyyden tunnetta enkä osannutkaan nähdä asioiden valoista puolta. Odotin koko syksyn vain, että vuosi kääntyisi kevääseen, mutta valitettavasti minusta tuntuu, että oireet vain pahenevat koko ajan vaikka kevättä kohden mennään.
Erityisesti itsetunto on minulle iso ongelma juuri nyt. Minun on vaikea lähteä illanistujaisiin yms koska koen itseni ja olemiseni niin vastenmieliseksi. Tuntuu, että jään aina seinäruusuksi tai mikä pahempaa, saan negatiivista huomiota ulkonäölläni ja olemuksellani.
En usko olevani masentunut tmv, mutta minusta tuntuu inhottavalta, että en osaa nauttia elämästäni. Elän elämäni parasta aikaa juuri nyt. Peruskoulussa ja lukiossa olin joko yksinäinen tai kiusattu ja henkilökohtaisessa elämässäni oli pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä. Nyt korkeakoulussa minulla on ihania ystäviä ja minusta todella pidetään, elän unelmakaupungissani ja opiskelen unelma-ammattiini. Tuntuu niin tyhmältä, että olen selvinnyt kaiken sen paskan keskeltä kunnialla ja nyt kun asiat ovat hyvin, en osaakaan nauttia vaan vaivun epätoivoisiin ajatuksiin ja mielentiloihin. Pelkään myös, että tällä ''uudella'' negatiivisella itselläni ajan nämä ihanat ihmiset ympäriltäni ja menetän kaiken hyvän, minkä olen saanut.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja/tai vinkkejä miten selättää tämä ahdistus, epätoivo ja itseinho? En ole mitenkään itsetuhoisaa tyyppiä, mutta pelkään koko ajan, että nuppini sekoaa ja/tai teen jotain itselleni...
Minulla on kuitenkin ollut taipumusta oireilla kaamoksen aikaan, jolloin mielialani on ollut vähän alempana kuin yleensä. Tänä syksynä oireet iskivät todella rajusti: itsetuntoni laski pohjamutiin, itkuherkkyys oli huipussaan, turhauduin ja vihastuin pienestäkin vastoinkäymisestä tai muusta negatiivisesta, koin yksinäisyyden tunnetta enkä osannutkaan nähdä asioiden valoista puolta. Odotin koko syksyn vain, että vuosi kääntyisi kevääseen, mutta valitettavasti minusta tuntuu, että oireet vain pahenevat koko ajan vaikka kevättä kohden mennään.
Erityisesti itsetunto on minulle iso ongelma juuri nyt. Minun on vaikea lähteä illanistujaisiin yms koska koen itseni ja olemiseni niin vastenmieliseksi. Tuntuu, että jään aina seinäruusuksi tai mikä pahempaa, saan negatiivista huomiota ulkonäölläni ja olemuksellani.
En usko olevani masentunut tmv, mutta minusta tuntuu inhottavalta, että en osaa nauttia elämästäni. Elän elämäni parasta aikaa juuri nyt. Peruskoulussa ja lukiossa olin joko yksinäinen tai kiusattu ja henkilökohtaisessa elämässäni oli pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä. Nyt korkeakoulussa minulla on ihania ystäviä ja minusta todella pidetään, elän unelmakaupungissani ja opiskelen unelma-ammattiini. Tuntuu niin tyhmältä, että olen selvinnyt kaiken sen paskan keskeltä kunnialla ja nyt kun asiat ovat hyvin, en osaakaan nauttia vaan vaivun epätoivoisiin ajatuksiin ja mielentiloihin. Pelkään myös, että tällä ''uudella'' negatiivisella itselläni ajan nämä ihanat ihmiset ympäriltäni ja menetän kaiken hyvän, minkä olen saanut.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja/tai vinkkejä miten selättää tämä ahdistus, epätoivo ja itseinho? En ole mitenkään itsetuhoisaa tyyppiä, mutta pelkään koko ajan, että nuppini sekoaa ja/tai teen jotain itselleni...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.