huonekasvit

No joko tätä uutta suomi24 osaa käyttää, toivotaan.
Nyt on kevät ja kasvit heräävät eloon. Mitkäs teidän kasveistanne kuolivat talven aikana eivätkä jaksaneet odottaa kevääseen?
Minulla kuoli begonia.
5348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitruunapuu oli 5cm pitkä ja heti kuoli. Otti varmaan nokkiinSa kun pääsi kuivahtamaan eikä leppynyt enää.

Äänestä

Minulla kuoli melkein kokonaan parin vuoden ikäinen pitsilehti. Verso toisensa jälkeen meni ihan lötköksi eikä enää virkistynyt. Leikkasin ja juurrutin, mutta multaan päästyään ne kuitenkin kuolivat. Minusta sillä ei ollut mitään järkevää syytä noin ottaa nokkiinsa, joten tulin siihen tulokseen, että hän vain yksinkertaisesti oli elänyt ikänsä täyteen. Sääli sinänsä, se oli kaunis ja vielä alkutalvesta erinomaisen hyvinvoiva.

Fiikus heitti pois muutaman lehden, mutta se kuuluu sen tapoihin muutenkin. Peikonlehti on pitkin talvea työntänyt uusia lehtiä ja nyt sillä on kaksi uutta haaraakin. Liisankukat leikkasin syksyllä pätkiksi ja niitä on nyt kaksi purkillista odottamassa multaan pääsyä tai uuteen kotiin muuttoa. Traakkipuu voi erinomaisen hyvin, niinhän se voi aina. Juorut eivät talvesta pahemmin ottaneet damagea. Joulu- pääsiäis- ja marraskuun kaktukset ovat ihan kunnossa, jotkut niistä olisivat isomman ruukun ja uuden mullan tarpeessa, mutta niiden uudelleenruukutus on hankalaa, kun tuppaa aina katkeamaan useita haaroja.

Nuo kasvit kyllä ihan huomaamatta pikkuhiljaa ottavat koko talon huone kerrallaan haltuunsa, ja meidän reviirimme pienenee pienenemistään. Tilanne muuttuu todennäköisesti jälleen täysin katastrofaaliseksi, kunhan idätyshommat tästä käynnistyvät...

Äänestä

Minulla on sisällä talvelhtimassa (ensimmäistä kertaa) Maljaköynnös.

Muutama oksa on ihan hyvässä kunnossa, lehdet vihreät ja hyvän tuntuiset. Mutta monissa oksissa on vain kuivia lehtiä. Pieniä uusia lehtisimuja näkyy varressa.

Saa nähdä, miten keväällä käy...

Orkideat kukkivat aika kivasti.

Äänestä

Multa menehtyi taikurinkukka, piti yrittää pelastaa.. mutta unohtui ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Sniif.

Vaihdoin aurinkoisesta säästä ilahtuneena jo kukille mullat ja hyvin voivat. Tulikin tässä mieleeni kysymys jos joku innostuisi opastamaan kaktusten kanssa. Sain kaverilta joulukaktuksen, jonka jaoin kahteen ruukkuun pitkän harkinnan jälkeen, oli selvästi kaksi eri alkua ja ahdasta. Multaan lisäsin molemmille melko reilusti tuollaista "tiilimurua", kun eikös kaktukset tykkää karusta maaperästä.. ? Kastelin varovasti ja suihkutin lehdet puhtaiksi. Millaiseen paikkaa nuo olisi viisasta sijoittaa ? Onko muuta huomioitavaa kuin niukka kastelu ?

Äänestä
  • Osanottoni taikurinkukkasi menehtymisen vuoksi.

    Joulukaktus ei oikeastaan edes ole kaktus, joten sitä ei kannata yrittää pitää niin niukalla vedellä kuin varsinaisia kaktuksia. Minä hoidan omia vastaaviani suurin piirtein niin kuin muitakin kukkia, mutta vettä niillä kyllä kuluu jonkin verran vähemmän kuin esimerkiksi fiikuksella, tyräkillä tai juoruilla. Lannoitan normaalisti. Kesän joulukaktus viettää mielellään ulkona, ja ennen sisälle ottamista voi olla lepojakso, jolloin ei juurikaan edes kastella. Sisälle kotiutuessaan ne sitten useimmiten tekevätkin kaikki latvat täyteen nuppuja. (Jos sanomani lepokauden ajoituksesta on virheellinen, korjatkaa hyvät ihmiset.)

    Yleisesti ottaen kannattaa useimmat kasvit opettaa ottamaan vetensä aluslautaselta. Jos kastelee varovasti vain mullan pintaa, kasvi kasvattaa juuret vain pintamultaan. Jos se oivaltaa, että vettä saa alhaaltapäin, se kasvattaa kunnon juuriston.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkkka135 kirjoitti:

No joko tätä uutta suomi24 osaa käyttää, toivotaan.
Nyt on kevät ja kasvit heräävät eloon. Mitkäs teidän kasveistanne kuolivat talven aikana eivätkä jaksaneet odottaa kevääseen?
Minulla kuoli begonia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu