Uskooko joku

noihin vaalilupauksiin.
25127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Keskusta lupasi poistaa oluen ruokakaupoista. Ottaen huomioon mihin uskonlahkoon suurin osa puolueen jäsenistä kuuluu niin en epäile yhtään että haluavat rajoittaa ihmisten elämää tuolla tavoin jos niitä joku äänestää. Tai miksipä ei saman tien tuotaisi kieltolakia takaisin.

Äänestä
  • Onneksi kepu veti ässänsä hihasta jo tässä vaiheessa. Eipähän tarvitse edes ajatella äänestävänsä moisia kukkahattuja. Ovatko he oikeasti noin typeriä, että uskovat alkoholinkulutuksen vähenevän tällä keinolla? Ei hyvää päivää. Pieniä kauppoja ja huoltoasemia menee kyllä nurin pilvin pimein. Virosta tuonti senkun lisääntyy. Joka kaljaa haluaa, sitä myös hakee vaikka mistä.Keppanaa Alkosta hakevat ottavat mukaansa myös pullon Kossua. Keskusta, ei näin! Mutta kiitos, ääntäni ette saa koskaan, enkä ole ainoa näin ajatteleva.

    Äänestä

  • Ja ponunkeittoperinne elvytetään joka syrjäkylällä! Sipilä veti maton paitsi itsensä, myös kepun jalkojen alta. Äänestetään maitopoika maitojunalla kotiin tai rauhanyhdistykselle. Juhaus keskustalaeus Rex laestadius

    Äänestä


  • Kaikkien ehokkaitten puheet on kuin lehemä vetteen paskos, ei mittään muuta Siihen vielä jokku oskoo ja äänestää.Voi perse sanon minä.

    Äänestä

Niin niin mutta uskooko kukaan.

Äänestä
  • Kokemuksen syvällä rintaäänellä. En usko.

    Äänestä

minä uskon,jos L-positiivinen puolue lupaa viedä meiltä keskarin kaupoistapois niin on varmaa,kaksiviikkoa ja kalluppi tulos on kepulle alenevaa kannatusta,veikkaan noin 20 rossaa on kannatus,ihmetyttää miksi kepu lähti tälle linjalle,mutta onko aikomus tehdä täysin L-positiivinen puolue

Äänestä
  • Sehän on jo L-puolue , jokainen näillä lakeuksilla sen tietää. Täytyy vain ihmetellä miten moiseen pulueeseen jatkuvasti haksahdetaan. Jos tulevissa vaaleissa kepua äänestetään ei pidä hätkähtää muitakaan ideoita kansan holhoukseksi.

    Äänestä

  • Ny osu ja uppos, nimittäin kepun kannatus. Luuletteko että näistä lahkolaisista monikaan noudattaa itse alkoholitonta elämää. Ei noudata. Kaappijuoppoja löytyy vaikka muille jakaa. Nuorempi polvi ryyppää ja (piip)! Otetaan mallia vaikka siitä kepun avustamista Kreikasta ja tuodaan viinit ja viinat ruokakaupan hyllyille!

    Äänestä

Vasemmistoon voi aina luottaa. Äännestäkää kaikki vasemmistoa.

Äänestä
  • No ei tosiaan voi vasuriin luottaa. Taitaa se PS olla kuitenkin se vähiten paha tätä nykyä. Kes-kusta ampui kyllä pahasti itseään jalkaa, koska tämä kansa ei lämpene kieltoja ja rajoituksia suosivasta politiikasta. Lestojahan tässä selvästi kositaan, mutta kannattaako tällä tapaa, jää nähtäväksi. Mitähän muuta he kieltäisivät?

    Äänestä

  • Lestoja kositaan heheh, abauttia rallaa 0,1% asukkaista.

    Äänestä

Soini ei pitänyt vaalilupauksia toisin kuin Arhinmäki ja Korhonen.

Äänestä
  • Pitäs saada entisajan sosialismi valtaan.

    Äänestä

  • Arhinmäestä ei ole Esko Juhani Tennilän saappaisiin

    Äänestä

  • taas kepu petti,ei otakkaan keppanaa kaupoista,ensin lupas sittenei

    Äänestä

  • Ihmetyttää kyllä tosissaan tämä kepun epävarmuus. Meni kyllä pahasti pupu pöksyyn... noo ei se mitään. Ollaan tyytyväisiä, kun onhan ne saanu meille jätevesilakiuudistuksen ja tuulimyllyt.

    Äänestä

  • Määttälä- kirjoitti:

    Pitäs saada entisajan sosialismi valtaan.

    Arhinmäellä korvantaustat vielä märät. Pikku poikanen näissä piireissä. Lähti hallituksesta muka periaatteiden takia. Tosiasiassa populisoi jo seuraavia vaaleja

    Äänestä

Kokoomukseen ei ainakaan ole mitään luottoa. Ennemmin äänestän vasemmistoa.

Äänestä

Aina löytyy sellaista jengiä, jotka uskoo kaiken mitä nämä poliitikot vaan keksiikään ääniä kalastellessaan. Yleisimmät taitaa olla "verojen laskeminen, viinan hinnan laskeminen, autoveron poistaminen..." ja kas kummaa, taas ääniä satelee roppakaupalla, kun vaalit on ohi, nämä "lässytykset" voikin unohtaa, kas kun se neljän vuoden muhkea tilipussi on taattu, vaikka ei kertaakaan edes kustannuspaikalla kävis!

Äänestä
  • Se on jus näin.

    Äänestä

Se on just näin. Vaalien alla luvataan mitä vain ja luotetaan siihen, että neljä vuotta on niin pitkä aika että ihmiset unohtaa. Tähän perustuen vaalilupaukset petetään milloin milläkin verukkeella ja taas kolmen vuoden päästä tehdään uusia lupauksia petettäviksi ennen seuraavia vaaleja jne. Kepu on tässä lajissa parhainta lajia. Kepu lupasi nyt muka ettei olutta viedä Alkoihin, mutta lupasi samalla, että kulutukseen puututaan. Tämä tarkoittanee että kepun valtakaudella ruotsinmallin kakkosoluen nimi muutetaan keppanaksi ja aletaan myymään lantrattua olutta keskikaljana. Kuka Kepuun luottaa?

Äänestä

Joka vaalien alla jokainen etuskuntaan pyrkivä (pyrkyri) lupaa vaikka hakea kuunkin taivaalta.Ajatellaampa kuinka monet vaalit suomessa onkaan käyty niillä lupauksilla joita on luvattu suomessa ei olisi yhtään köyhää.Niin sanotut työväenpuolueetkin lupaa työläisille vaikka mitä,mutta tosiasiahan on että jos ne todella toteuttaisivat niin seuraavissa vaaleissa ei olisi enää työväenpuolueen äänestäjiä.Niin sanotut työväen puolueethan tarvii niitä köyhiä.Siltihän ei köyhyys lopu suomesta. Nytkin näyttää että jutan vakuudet meni kuin kankkulan kaivoon 4miljaardia.Mutta meitä köyhiä ja eläkeläisiä kyllä riittää että saahaan maksettua Meillähän on mistä ottaa.

Äänestä

Vain vasemmistoon ja vihreisiin voi luottaa. Ville Niinistö on saanut paljon hyvää aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin kirjoitti:

noihin vaalilupauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu