keskiolut pois kaupoista
samaa mieltä kaikki alkoholipitoinen juoma alkoon.
samaa mieltä kaikki alkoholipitoinen juoma alkoon.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Tämä Demari äänestää nyt Demareita taas.
Pitkästä aikaa.
Persujen ajatus-maailma on alkanut keskittymään visioihin, jotka ehkä olivat
aikaisemmin piilossa.
Mutta nyt paniikissa nousivat esiin.
Uskonto ei minua vaivaa.
Ei myöskään teeveen propaganda.
Hänenkin vakonsa on jo liian tutuksi käynyt.
Aamuteevee valitti että lapsista ei pidetä huolta.
Miksi?
No kun toiset ihmiset eivät anna rahaa tarpeeksi.
Hoitajia uhkaa mitätön perus-päivä-raha.
Ihan kun ne muka olisivat parempia kuin näyttelijät, tai muut turhat elämän-
taiteilijat.
Minä löydän kaljani aina.
Köyhät menkööt kyykkyyn.
Sanoi eräs vanhojen-tanssijakin.
Eikä ollut vanha.
H.
Miksi olet samaa mieltä? Kerro muutama hyvä syy, miksi Suomi taantuisi takapajulaksi.
"feikki-korppis"
Kirjoitahan tiinalle rekisteröityneenä.
Ettei synny väärää mieli-kuvaa.
Olethan varmaan huomannut nyky-trendin?
H.
en oo samaa mieltä
ja just sitä mieltä olen
että suomi taantuisi takapajulaksi.
Olisiko se miten ympäristöystävällinen ja kansanterveydellinen ratkaisu? Jokainen joka sitä haluaa, ostaisi sitä kuitenkin ja samalla siinä vahvemmatkin juomat, mitä ei muuten tulisi niin lähdettyä erikseen hakemaan. Joutuisivat, etenkin maaseudulla, ajelemaan pitemmän matkan viinakauppaan kuin mitä lähimpään ruokakauppaan on.
näin on ja ihmisillä tulis entistäkin pidemmät kauppamatkat
kun kaikki lähipalvelut lähtis livohkaan.
Perustele!
no joo joo
en oo yhtään sitä mieltä että on hyvä juttu
testasin vaan miten asia otetaan täällä
jos mää näin kirjoitan
kovin on hiljaista ollu ja asiallisia vastauiksia
jos olisin kirjoittanu toiste päin niinkun ajattelen
etten hyväksy että maaseudulta viedään kaikki palvelut
koska jos kepukin viedään niin kaikki pienet maaseutukaupat kuolee
se on nimittäin aika iso prosentti se keskarin myynti koko myynnistä
kaupassa kun kaupassa
joo oikeesti oon sitä mieltä että viinikin vois tulla kauppoihin
silläkin saatas lisää työpaikkoja
ja eikös tää maa oo niitä vailla
ja luontokin säästys kun ei yhden salkun tai pullon takia
tarttis ajella sataa kilometriä
mutta ihan mielenkiintoista oli nähdä ettei
aloitukseni aiheuttanut sen suurempaa hulabaloota.
Korpi on kepun valtakuntaa. Olen aitiopaikalla kuulostelemassa sitä vahvaa paskanjauhantaa joka kepun jäsenistössä velloo. Ei silti demarellakin on samaa paskanjauhantaa. Tapaamani perussuomalaisten kansanedustaja oli sitä mieltä, että viinit kauppoihin. Pitikö vielä vanhoilla päivillään vaihtaa puoluetta kun toi kokoomuskin ottaa niin pirusti takapakkia niiden nuorten vöyhöttäjien toimesta.
Suomen Keskustanaiset esittää, että julkisissa ruokapalveluissa - kuten päiväkodit, koulut ja vanhainkodit – lisätään merkittävästi puhtaan ja terveellisen lähiruoan käyttöä.
Joo.... lähiruokaa ja etäviinaa.
Mnaah.
Aiheesta on jo aloitus :D
=DW=
pistä linkki.
pistä linkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13427718
=DW=
no en nyt tosta otsikosta olis ymmärtäny
että siinä käsitellään kyseistä asiaa.
"Keskusta pettää aina."
Oli juu ehkä turhan nokkelasti kehitetty otsikko. Sortsi.
=DW=
Siinä taas kyykytettäisiin syrjäalueita joissa ei ole alkoa, sitäkö kepu haluaa, tuntuu että ollaan taas maaseudun kyykyttäjiä kepussa, muistetaan vaan Vanhasen hallituksen päätös likakaivo asiassa, sekin laki on kirottu moneen kertaan, nyt ihmiset laitettaisiiin ajamaan keskioluen perässä kymmeniä kilometrejä syrjäseudulla, voi noita kepun sateen tekijöitä, kuka tällaista keksii siellä vai onko ihan koko porukka samaa mieltä..
Ei SLP-n äänestäjät juo keskiolutta. Lestaatit väittävät, että eivät käytä alkoholia ollenkaan, maajussit käyvät Alkossa joko traktorilla tai taksilla.
Maassa miljoona sinkkua, suuri osa suomalaisista asuu kaupungeissa, nämä seikat ratkaisevat vaalituloksen. SLP koittaa kampanjan alussa varmistaa "varmat äänet". Loppukiriä varten jokin puoluevaltuusto päätti viime vuonna olla huolestunut sinkkujen asiasta. Ottavat siis loppukirissä sinkut puheeksi.
Ei taida kiri riittää, mitä enemmän julkisuutta, sen vastenmielisemmältä puolue tuntuu tavallisen ihmisen silmissä. En olisi ihan varma, että lestaatijohtoinen puolue voittaa vaalit, johan siellä kiihkoilijoita, kuten räsäskä ja soini, ei yks pieni lahko voi tulla pääministeripuolueeksi.
Kandee hokata SLP oli tiukasti hiljaa mm. tasa-arvoisesta avioliittolaista keskusteltaessa, samaten tarkasti hiljaa kv- politiikasta puheenjohtajansa suulla. Bioenergista jauhetaan, jokin turve tai puu on juu uusiutuvia energiavaroj, mutta niiden pästöt ja muut vaikutukset vähintään kyseenalaisia.
Kiintoisat vaalit kuitenkin tulossa. SLP takaa huumorin.
=DW=
Keskustan esityksillä joskus idioottimaisia ajoituksia! Eikö ne ikinä opi! Työreformiesitys takasi vaalitappion......
Makunsa kullakin, itsetehty kotikalja on minusta parempaa
mun mielestä olut on paras janojuoma
ja keppana niistä parhaan makuista
ja nythän se on todistettukkin että se on
yhtä ravinnerikas kun nämä palautusjuomat.
Ja teit aloituksen niiden siirtämisestä pois kaupoista .
En ymmärrä .
Nii makunsa kullakin, aika kallista jos yksi tölkki maksaaa euron, tölkki päivässä tekee 365 € vuodessa 10 t. Pv. Vuodessa 3650 €. Suur kuluttajalta menee tuo määrä helposti ei saa muutakuin töhnän olon.
Kyllä saatan joskus saunan päälle yhen pullon juoda.
selitin asian yhdelle nimimerkille
joka kirjoitti mulle että perustele
testing testing testing
mutta nyt lähden ajeleen manseen
mukavaa illan jatkoa.
ja sit kun joku juo salkullisen päivittäin
ja ihmettelee mihin se raha oikeen menee
tää on tätä
mutta oot oikeessa että yllättävän kalliiks tulee
jos tölkillisen juo päivässä
mutta kyllä ne palautusjuomat maksaa enemmän kun euron
hyvin kirjoitit tota voi kyllä käyttää
kun juttelee niiden ystävien kanssa jotka on koko ajan pa.
Kandee kysellä esson miehiltä.
Ihmiset käyttävät yllättävän paljon rahaa, oikeastaan turhuuksiin. Hikiällä huvittanut ukkeleitten touhu. Kulkevat kahvilla huoltsikoilla ja juoruamassa. Nääpurin ukkelilla matkaa ABC-lle reilu kymmen kilsaa. Käy kaks kertaa päivässä. Siitä kertyy yli 40 kilometriä hupiajoa. Ajaa se hupia muutenkin, mutta ei siitä enenpää. Mutta päivässä pelkkiin kahvittelupolttoaineisiin sen autolla vajaa kymppi. Pari kuppia kahvia, aamulla viineri, iltapäivällä iltapäivälehti ja aski Norttia. yli kymppi.
Eli päivässä pelkkään kahvitteluun parikymppiä, joka päivä, ympäri vuoden. Periaatteessa ihan sama, jos joku kittaa salkun kaljaa päivässä, enenpikin, kun ottaa huomioon vaihtotölkkien arvon. Ja siihen päälle kaikki muu hupiajo. Sillä menee suurin osa eläkkeestä autolla ajelemiseen ja pashan jauhamiseen. Ihmettelee pientä eläkettään.
Ja ihmiset nyt muutenkin tuhlaa rahaa, ihan "huomaamatta". Suklaapatukka kauppareissulla, just iltapäivälehdet, etenkin rahapelit, onhan noita.
Että kaikki vähän suhteellista. Mahtaa muuten SLP.n ohranviljelijöitä taas naurattaa. Viimeksi kun nostivat viinan hintaa, helevatan monta ohratilaa joutui muuttamaan tuotantosuuntaa, kun Rajamäen tuotanto laski myynnin laskiessa. Ja keskariin kulunut ohraa paljon enemmän, se vaikuttaa maanviljelykseen todella paljon, jos keskarin myynti romahtaa.
Että täytyy oikein ihmetellä, ketkä pottuaivot olleet suunnittelemassa SLP.n vaalikampanjaa ja vaalitematiikkaa.
=DW=
Mee lääkäriin ja sano heille mun pää on seonnu SLP vaalitohusta ja keskikaljasta
Tuollaisellako konstilla Sinä olet jäsenkirjasi hankkinut?
=DW=
Kaksi vuotta sitten tehty luonnostelma, hätääntyneet vastustajat ottivat esiin vaalivuonna. Myös demareiden edustaja on esitystä kannattanut ja suunnitellut sen eteenpäin viemistä.
Eiköhän tämä olutkielto ole Pohjanmaan körttien ansioita.
Miettikää kepun äänestäjät.
Lestaatien, ne fanaatikkoja ja tehneet hiljakseen melkoisen nurkanvaltauksen SLP:n sisäpiiriin. Vaikka pieni lahko, ne aktiivisia omien asioittensa ajamisessa ja keskittävät äänensä todella hienosti. Körtit paljon lunkimpia uskonasioissa ja muutenkin. Koitin miettiä, varmasti politiikassakin mukana körttejä, mutta ensimmäistäkään en tiedä, tai muista nimeltä.
=DW=
=DW=
kiitti tiedoista, en tunne lestaatteja enempää kuin körttejäkään, mutta en halua Sipilän kaltaista junttia myöskään Suomen edustusjoukkoihin.
En äänestä kepua. Keskiolut ei ole siihen syynä vaikka olenkin aloitteesta eri mieltä.
En tykkää oluesta, mutta jos joku tykkää niin parempi sitä on hakea lähikaupasta kuin kilometrien päästä, ajelevat vain humalassa tai taksilla viinakauppaan, eikä sieltä keskaria uskoakseni kukaan osta vaan vahvempaa.
Hyvä maininta.
Pöndellä ihan varmasti ajellaan enenpi kännissä, kuin kaupungeissa. Siellä käryäminen lähinnä kiinni naapureista. Ja kun kaikilla vähän sama homma, ei ihan helpolla ketään käryytetä. Poliiseja niin harvoin, että äärettömän epätodennäköistä törmätä niihin. Jos liian jurrissa ajaa kolarin tai ojaan ja käryää sitten.
Tässäkohti minenomaan kyse alkoholipolitiikasta. Mutta myös työllistämisestä, päihdehuollosta, vaikka mistä. Joku osa jengistä, pieni sellainen ongelmakäyttäjiä, miksi kaikkien pitää sitten kärsiä niitten takia?
Mun mielipide, viinit ruokakauppoihin. Ei tämä kansa raitistu kielloilla, mutta avoimemmalla suhtautumisella ja juomakulttuurin kehittämisellä olisi paljon enemmän vaikutusta. Pingpongia koko alkoholikeskustelu, toisekseen maassa siis tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.
=DW=
Suurkuluttajia on suomessa 300 000-500 000 ei mikään pienimäärä, väität toista kun väität vain pienen jengin olevan ongelmallisia mielestäni erittäin suuri.t
Suurkuluttaja eri asia, kuin alkoholisti. En muista, suurkuluttajaksi lasketaan kai, jos kittaa korin keskaria viikossa. Alkoholistien määrää kukaan tiedä, ei niitä ole laskettu. Kun alkoholismi ei ole krooninen sairaus, jostkut sairastuu, jotkut paranee. Ja meitsi ei kirjoittanut mitään suurkuluttajista, vaan ongelkäyttäjistä. Kerran kesässä kossun vetävä voi olla melkoinen ongelma ympäristölleen.
Taitaa olla ihan sama, kuin työttömien tilastoimisessa, kukaan tiedä oikeita lukuja. Eikä termejä.
"tilastoa"
Ei suurkuluttajat lopeta juomista vaikka keskiolutta ei läheltä saisikaan. alkavat tekemään kiljua ja tuhlaavat rahansa trokareille, kuten joku kirjoitti ajelevat kännissä viinakauppaan. Pitää olla hyväuskoinen jos luulee juopon lopettavan tai vähentävän juomistaan jos viinaa on vaikeampi saada. Ehkä joku kerta voi jäädä väliin, juovat myös korvikkeita, syövät pillereitä sekoittaakseen päänsä. Vaikka tulisi alkoholin täyskielto. ei sekään juoppoja parantaisi.
No joo
Sanojen merkityksestä. Se totta, kun juomaa tarvii, aina sen jostain saa, näinhän oli kieltolakiaikanakin.
Edelleen sitä mieltä, alkoholisti ja suurkuluttaja kaksi eri asiaa. Kunnon alkholisti tekee tosiaan sen kiljunsa, jos muuta ei keksi. Suurkuluttaja on sitten ilman, jos juomaa ei ole. Nämät niitä riippuvuusasioita. Niitä voi pohtia. Harva suurkuluttaja on juoppo, mutta alkoholisti se vasta juoppo onkin.
Mun mielestä suomessakin omituinen suhtautuminen alkoholismiin. Puliukkoja saa pilkata ääneen jne. Mutta auta armias, jos menet pilkkaamaan jotain vapaa-aikanaan lasketellessan jalan katkaissutta. Kummatkin vaivoja, joista voi parantua, ja kummatkin itseaiheutettuja.
=DW=
Että niinkö kepu. Pian saadaan tunneli Tallinnaan niin mitä välii, häh.
Ja siinä jo toinen trolli samalla asialla. Aivot narikkaan ja kaljasotaan.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan alkoholi on etenkin vanhemmille naisille hengenvaarallinen aine, siitä kärsii koko elimistö. Ja aivojen tuhoutumisen huomaa palstallakin.
Kyllä täytyy ihmetellä sun tyyliä aloituksissa. Jos kukaan ei ole samaa mieltä sun kanssas, niin käännät takkia tuosta vain ja selittelet sen parhaimpaan päin, ettet sää nyt sitä tarkottanukkaan.
Mun mielipiteeni on näistä jonninjoutavista alotuksista et ne joutais romukoppaan jos ei kehtaa olla sanojensa takana.
Hyvä nitta, meni syteen tai saveen takia ei käännetä,sitä vaik kinataan ajan kuluksi.
Eiköhän tuo aloitus ollut tarkoitettu ironiaksi. Niin minä sen otin.
Voi sitä aikansa kuluksikin kinata ,kun kerran tuli sanottua.
Mä oon sun kannalla, aina voi kinata jos sillä päällä on.
Useinkin aikani kuluksi vänkään jostain älyttömästä asiasta,
Onhan siinä tietysti se riski että toinen suuttuu.
Taisi vähän Kepulta päästä mopo käsistä keskikaljan kanssa, kun jo Sipilänkin täytyi ruveta vakuuttelemaan kaljan pysymisestä kaupassa.
No ainakin saivat näkyvyyttä tiedotusvälineissä.
Keskiolut Alkoon. Alkoja vähemmän. Abortti pannaan. Ehkäisy synniksi. Siinä kepu-teesejä, jotka johtanevat vaalivoittoon...
no löytyhän niitä vastarannankiiskiä
periaatteessa vänkääjiä
ei menny hukkaan tääkään aloitus.
Kuulehan tiina, tääl ei vänkää oikeastaan kukaan muu ku sinä.
Plussa sulle nitta
no enhän mää oo nytkään vängänny yhtään mitään
ihan rauhassa kirjoittelin
on se sit kummaa kun ei saa sanaakaan kirjoittaa
ettei joku hyökkää
no mutta mukavaa päivää vaan sulllekkin
ja komppaajlallekkin.
niin ja eiks täällä oo periaatteessa sana vapaa
ohittaa vaan jos ei aloitu miellytä.
Joo mä oon samaa mieltä, ettei saa sanoo mielipidettään ilman et "joku" hyökkää kimppuun ja vääristelee asioita.
Mulla on joka päivä mukava, mut sun päivistä en ole niinkään varma.
hyvä että ees sulla on mukavia kaikki päivät
tasan ei käy onnenlahjat
täytyy myöntää että joskus tympii täällä
keskellä ei mitään.
Sana on vapaa sulle vaan ei muille jotkaon eri mieltä tai joiden sanomisista et pidä.
joo näin varmaan sit on
kun kaikki kerran niin sanotte
niin harvon kun täällä hengailen
sekin on monelle liikaa
mutta koittakaa kestää.
Muistui mieleen viime kesänä oli tappavan kuuma ilma tullessa Puumaan, ihmiset istuivat rantaravintolan terassilla ryystämässä olutta naamat virneessä, en ollut moneen vuoteen juonut olutta suuta kuivasi joten päätin liittyä iloiseen joukkoon olut tuopin kera jos toisenkin.
ja hyvältä varmaan maistui
kesäkuumalla.
Joo kaikilla oli niin hauskaa etteivät muistaneet kinata.
Olisipa ensikesä yhtä kuuma.
joop sitä tässä odotellessa
pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen...
ei missään nimessä. Täällä pääkaupunkialueella on helppo ladella aatteita mutta miettikääpä maalla-asuvia kun lähtevät lähintä alkoa hakemaan.