Ei sille voi mitään jos ihastuu toiseen

Ja tykkää toisesta niin paljon ettei pysty pitämään näppejä erossa tästä. Ei kenenkään tarvi vain toista miellyttääkseen ja toisen tunteita ajatellakseen peitellä tunteitaan uutta ihastusta kohtaan.

Ei se oikeuta entistä ihastusta kostamaan kokemiansa kuviteltuja vääryyksiä, vaikeuttamalla merkittävästi elämääni kieroilulla ja muiden manipuloinnilla minua vastaan.

Mutta sehän kertoo vain siitä kuinka vahvoja tunteita tällä entisellä minua kohtaan oli (tai sitten se kertoo jotain hänen mielenterveydestään) ja kuinka kovana loukkauksena hän koki tämän uuden ihastukseni.

Surullinen olen hänen puolestaan kun katkeruuden ja koston tielle lähti, elämänsä jatkamisen ja virheistään oppimisen sijaan. Ehkä se teki hänet onnelliseksi että elämäni vaikeutuu, ainakin ilkikurisesta hymynkareesta päätellen.

Ei muuta tänne.
25746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Hyvä jos uuden olet löytänyt. Oleko kertonut siitä entisellesi?

Äänestä
  • Vastaan sinulle vielä, että entinen ihastus siis, ei entinen kumppani. Molemminpuolisia tunteita oli ja sitä on ihan turha kummankaan osapuolen kieltää enää tässä vaiheessa. Mitään suhdetta ei kuitenkaan ollut todellakaan. Ei ollut siis mitään velvollisuutta kertoa uusista ihastuksista mitään tälle entiselle. Ajatteli varmaan että yritän tehdä häntä vaan mustasukkaiseksi, mutta se ei pidä paikkaansa vaan olen ihan oikeasti ihastunut tähän toiseen ja osoitin ihastukseni häneen myös silloin kun entinen ei ollut mailla halmeilla. Miksi olisin niin tehnyt jos yrittäisin vaan saada toista mustasukkaiseksi. Nyt pois.

    Äänestä

  • Ei ole minulla ainakaan tarvetta ketään mustamaalailla. Täälläei kokaan tiedä kuka on minkäkin kirjoituksen takana.
    Ole rohkea ja kerro hänelle ihastuksestasi hänelle oikeassa elämässä niin varmaan jättää sinut rauhaan.

    Äänestä

  • lifegoeson kirjoitti:

    Vastaan sinulle vielä, että entinen ihastus siis, ei entinen kumppani. Molemminpuolisia tunteita oli ja sitä on ihan turha kummankaan osapuolen kieltää enää tässä vaiheessa. Mitään suhdetta ei kuitenkaan ollut todellakaan. Ei ollut siis mitään velvollisuutta kertoa uusista ihastuksista mitään tälle entiselle. Ajatteli varmaan että yritän tehdä häntä vaan mustasukkaiseksi, mutta se ei pidä paikkaansa vaan olen ihan oikeasti ihastunut tähän toiseen ja osoitin ihastukseni häneen myös silloin kun entinen ei ollut mailla halmeilla. Miksi olisin niin tehnyt jos yrittäisin vaan saada toista mustasukkaiseksi. Nyt pois.

    Oletkohan mennyt nyt ottamaan itseesi jotain keskusteluista täällä, mitä ei ole sinulle ollut tarkoitettukaan? Toinen T (oletkohan T ylipäätään?) on ahdistellut mua, jos muhun (tiedät kuka) viittasit. En sua ole kokenut mitenkään, ei olla nähty aikoihinkaan. Ole vaan ihastunut uuteen ihan vapaasti vaan. :) en sua mieti.

    Mt-ongelmista ja tästä ahdistuksesta huolimatta olen sentään suht tolkku nainen. :)

    Äänestä

  • Teelle_ kirjoitti:

    Luin aloituksen uudelleen. Tämä ei viittaa muhun mitenkään. En ole nähnyt ex-ihastukseni kuhertelevan uuden kanssa. Ja jos kuherteliskin, siitä vaan. :) taakse jäänyttä..

    Äänestä

  • Teelle_ kirjoitti:

    Luin aloituksen uudelleen. Tämä ei viittaa muhun mitenkään. En ole nähnyt ex-ihastukseni kuhertelevan uuden kanssa. Ja jos kuherteliskin, siitä vaan. :) taakse jäänyttä..

    En ole T.

    Äänestä

  • Olikohan nää viestit mulle? :(

    Äänestä

Heti kun itse lopetat tuon mustamaalaamisen täällä niin komppaan. En tosissaan ole kiinnostunut sinusta enää millään tavalla enkä halua sinusta mitään, sain kaiken tarvitsemani jo ;) ja nyt kun tiedän minkälainen todellisuudessa olet luonteeltasi säälin sinua. Yrität laittaa kaiken vielä piikkiini. Tämä kaikki oli vain yksi suuri testi jonka avulla sain tietää kuka olet kun reaktiosi paljastivat sinut ja metkusi kun puhuit itsesi pussiin. Älä alota sitä mitä et voi lopettaa. Päivänjatkoja!

Äänestä
  • Mistä sinä tiedät kuka mitäkin nyt kirjoittaa. Teet itsestäsi naurettavan tuollaisia kun latelet.

    Äänestä

  • Anonyyminä anonyymeistä kirjoittaminen ei ole mustamaalaamista.

    Äänestä

  • Ja mitä se kertoo ihmisestä joka testailee muita? Tekee asioita vain testatakseen? Laskelmoiva narsisti? Enkä ole puhunut mitenkään itseäni pussiin joten ei mulle tuo sinun viestisi.

    Ja tästä aloituksen asiasta en siis puhu oikeassa elämässä mitään kun kuulostaisi varmaan vain vainoharhaisen houreilta, mutta kunhan itse tiedän totuuden. Olen esittänyt irl tyhmää ja ollut mukamas aivan tietämätön tämän kyseisen henkilön osuudesta asiaan. Olen koittanut olla mahdollisimman normaali häntä kohtaan, kun pelkäsin että hän innostuisi kieroilemaan ja mustamaalaamaan minua entisestään. Nyt hän ei kuitenkaan voi mitään minulta enää viedä, niin voin kirjoittaa suuni puhtaaksi, eikä tarvi pelätä hänen vallankäyttöään.

    Äänestä

  • lifegoeson kirjoitti:

    Ja mitä se kertoo ihmisestä joka testailee muita? Tekee asioita vain testatakseen? Laskelmoiva narsisti? Enkä ole puhunut mitenkään itseäni pussiin joten ei mulle tuo sinun viestisi.

    Ja tästä aloituksen asiasta en siis puhu oikeassa elämässä mitään kun kuulostaisi varmaan vain vainoharhaisen houreilta, mutta kunhan itse tiedän totuuden. Olen esittänyt irl tyhmää ja ollut mukamas aivan tietämätön tämän kyseisen henkilön osuudesta asiaan. Olen koittanut olla mahdollisimman normaali häntä kohtaan, kun pelkäsin että hän innostuisi kieroilemaan ja mustamaalaamaan minua entisestään. Nyt hän ei kuitenkaan voi mitään minulta enää viedä, niin voin kirjoittaa suuni puhtaaksi, eikä tarvi pelätä hänen vallankäyttöään.

    Osuuden mihin?

    Äänestä

  • sivustA kirjoitti:

    Osuuden mihin?

    Tiedän, että hän oli alullepanija yhteen asiaan, mikä vaikeuttaa elämääni merkittävästi. Hänellä oli henk.koht. kaunoja minua kohtaan ja halusi kostaa minulle noin raukkamaisella tavalla. Sai kaikki uskomaan, että asiassa ei mukamas ole mitään muuta ratkaisua ja että minua ei kannata edes kuunnella.

    Ja koska on sosiaalisesti korkeassa asemassa ja taitava manipuloija niin muut tietenkin myötäilevät ja uskovat ihan kaiken mitä tämä "johtaja" suoltaa, ilman pienintäkään epäilystä.

    Minä yksin ihan voimaton kaikkia muita vastaan, oli turhaa edes yrittää yhtään puolustaa itseäni ja saada muita näkemään totuutta minusta, kun olivat niin aivopesty ajattelemaan minusta pahaa.

    Onneksi kuitenkin oikeus voittaa aina lopulta ja katkeruus ja viha ei auta mitään. Siksi en jääkään tämän enempää rypemään asiassa, opin ja jatkan elämääni. Elämä kantaa ja kaikki järjestyy.

    Äänestä

Eihän sille mitään voi. Koittakaamme kaikki löytää se ihastus jostain.
Tutustukaa myös kahdestaan eikä muiden välityksellä. Näin olen aina toiminut.

Äänestä

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Äänestä

Siis onko tää sulta? Ei voi olla... :D

Äänestä

No jos tietää et joku on suhun ihastunu ja meet toisen kanssa ja ikäänkuin "hierot" sitä vielä naamaan niin kuullostaa tahalliselta ilkeilyltä. Voi sanoa että nyt kävi näin että ihastuin toiseen. Vähän hienotunteisuutta hei.

Äänestä
  • Ei ollut tahallista ilkeyttä. Jatkoin elämääni niinkuin hänkin eli omaansa, joten en tehnyt siinä asiassa mitään väärää.

    Äänestä

  • lifegoeson kirjoitti:

    Ei ollut tahallista ilkeyttä. Jatkoin elämääni niinkuin hänkin eli omaansa, joten en tehnyt siinä asiassa mitään väärää.

    Eli puhuitte asiasta? Sit jos taas olettaa asioita ja toimii sen pohjalta niin tulee helposti väärinkäsityksiä. Tai sitten ei enää kiinnosta mitä toine on mieltä niin tekee mitä lystää käyhä se niinki. Pääasia että pääsit eroon josson tommone kettu ku annat ymmärtää.

    Äänestä

  • ysiplusysi kirjoitti:

    Hän nimenomaan on kettu. Ulospäin antaa epätodellisen mukavan kuvan itsestään ja on erittäin pidetty ainakin kodin ulkopuolella, mutta oikeasti se hänen mukavuutensa on pelkkää mielistelyä ja kaikki joista on hänelle jollain tavalla hyötyä = jotka antavat positiivista huomiota hänelle, saavat tätä mukavaa käytöstä ja ne joista ei enää ole/ jostain syystä eivät pidäkään hänestä/jotka kokee uhkana, hän ignooraa tai jos mahdollista, sysää juonittelemalla pois tieltään. Salailee todella hyvin näitä kieroja piirteitä itsessään ja kääntää tilanteen vaatiessa ne muiden piirteiksi. Näin tekemällä hän saa muille vaikutelman, että hänessä itsessään ei ainakaan noita piirteitä ole. Mutta en häntä pystyisi vihaamaan ja haluan uskoa, että hän ei pohjimmiltaan olisikaan sellainen, mutta pelkään että on toiveajattelua.

    Nyt nukkumaan, hyvät yöt kaikille.

    Eipä tiedä teidän kummankaan historioita niin paha sanoa. Eiköhän ne lähimmäiset ja ihmiset jotka ovat tunteneet teidät kauiten tiedä millainen kukin on. Tuskin ihminen koko elämäänsä feikkaa. Tai mitä jos feikkaakin, sellainenhan hän kai sitten on. Viimeinen lause antaa ymmärtää ettet oo kovin läheltä nähny tätä henkilöä. Mut turhaan varmaan analysoit enempää tilannetta jos on entinen ihastus. Anna asian olla.

    Niin annankin.

    Hyvää yötä

    Äänestä

Repesin :D varmaan mulle

Äänestä

Komppaan nytnytheitä. Jotenkin tuntuu todella sairaalta noi kommentit.

Äänestä

Siis oletteko te ihan terveitä. Pikkuisen ilkeitä viestejä toisia kohtaan. Ihmisten kateudella ei ilmeisesti mitään rajaa. kannattaisiko asiat puhua irl?
Hyvää yötä vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lifegoeson kirjoitti:

Ja tykkää toisesta niin paljon ettei pysty pitämään näppejä erossa tästä. Ei kenenkään tarvi vain toista miellyttääkseen ja toisen tunteita ajatellakseen peitellä tunteitaan uutta ihastusta kohtaan.

Ei se oikeuta entistä ihastusta kostamaan kokemiansa kuviteltuja vääryyksiä, vaikeuttamalla merkittävästi elämääni kieroilulla ja muiden manipuloinnilla minua vastaan.

Mutta sehän kertoo vain siitä kuinka vahvoja tunteita tällä entisellä minua kohtaan oli (tai sitten se kertoo jotain hänen mielenterveydestään) ja kuinka kovana loukkauksena hän koki tämän uuden ihastukseni.

Surullinen olen hänen puolestaan kun katkeruuden ja koston tielle lähti, elämänsä jatkamisen ja virheistään oppimisen sijaan. Ehkä se teki hänet onnelliseksi että elämäni vaikeutuu, ainakin ilkikurisesta hymynkareesta päätellen.

Ei muuta tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu