Mies hakkasi ja ryösti lapsia Oulussa!

Mies ryösti puhelimia koululaisilta ja pahoinpiteli ohikulkijan - oikeus tuomitsi vankilaan

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1995 syntyneen Tero Teemu Tapio Telenvuon kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan useista väkivaltarikoksista.

Tuomittu syyllistyi muun muassa törkeään ryöstöön pahoinpidellessään ohikulkijan Oulun Puolivälinkankaalla viime heinäkuussa. Mies löi uhria nyrkillä ja rautaputkella ja anasti häneltä puhelimen ja lompakon.

Toinen törkeä ryöstö tapahtui Oulussa syyskuussa 2014. Silloin mies oli houkutellut alaikäisten rikostoveriensa kanssa kaksi teinipoikaa alikulkuun. Siellä hän uhkasi 14- ja 13-vuotiaita poikia puukolla ja vaati heiltä puhelimia. Toinen pojista ei ollut heti antanut puhelinta, jolloin mies löi häntä pään alueelle.

Sen lisäksi Telenvuo sai tuomiot kahdesta syyskuussa 2014 tehdystä ryöstöstä. Toisessa tapauksessa hän oli mennyt koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon ja istunut koulupojan viereen. Mies oli jäänyt pois samalla pysäkillä pojan kanssa, uhannut poikaa väkivallalla ja vienyt häneltä puhelimen sekä pienen summan rahaa.

Toinen ryöstö tapahtui Rajakylässä. Siellä mies oli ohi löynyt uhria kumipampulla ja uhannut teräaseella. Ryöstösaaliiksi hän sai myös tässä tapauksessa puhelimen. Samana päivänä hän syyllistyi myös ryöstön yritykseen, kun hän oli yrittänyt anastaa väkivallalla uhaten puhelimen 11-vuotiaalta pojalta. Uhri oli kuitenkin päässyt pyörällä pakoon.

Väkivaltarikosten lisäksi mies tuomittiin vahingonteosta. Hän oli murtautunut elokuvateatteriin ja aikonut anastaa sieltä omaisuutta. Koska paikalle oli tullut muita ihmisiä, hän ei ollut vienyt elokuvateatterista mitään.

Samassa yhteydessä käräjäoikeus antoi tuomiot kolmelle alaikäiselle nuorelle. He auttoivat miestä alikulussa tapahtuneessa törkeässä ryöstössä. Heidät tuomittiin kymmenen, viiden ja neljän kuukauden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mies-ryosti-puhelimia-koululaisilta-ja-pahoinpiteli-ohikulkijan-oikeus-tuomitsi-vankilaan/689008/


Siinä on vapaankasvatuksen ja huumeiden käytön tulokset jälleen näkyvissä. Miten ne vankilassa suhtautuvat tämmöiseen lasten hakkaajaan ja ryöstelijään? Istuuko hän ylimmällä lauteilla saunassa?
42331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oulu...tuo tuntematon pohjolan takamaa...lapsiperheiden paratiisi ja tuleva rosatomin ydinjätehauta.

Äänestä

On nää koviksia jopojengiläiset. Pyöriä rosvotaan ja lapsia hakataan. Keskiikäiset ukot varastelee pyöriä ja skoottereita rahoittaakseen pirin ja subutexin käytön. Nää on oulun rikollista eliittiä. Saunovat linnoissa ylimmillä lauteilla aina ja velaksi saa linnassakin kumisaapaskiljua, tiptoppia ja diapameja. Sakot lusitaan AINA!

AIKUISIA ROTTIA! Jämähtäneet 16-vuotiaiden tasolle henkisesti kaikki nämä!

Äänestä

Käykää hakemassa oikeustalolta ilmaiset paperit useasti kalevassakin olleista tämmöisistä jutuista, niin tulee nimet tietoon ketä nämä rotat ovat jotka tämmöistä harrastavat. Siitä listaa tekemään...

Äänestä

Vuonna 1995 syntynyt on kyllä täysi-ikäinen mutta ei todellakaan ole mies vielä moneen moneen vuoteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Raukkamaista-toimintaa kirjoitti:

Mies ryösti puhelimia koululaisilta ja pahoinpiteli ohikulkijan - oikeus tuomitsi vankilaan

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1995 syntyneen Tero Teemu Tapio Telenvuon kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan useista väkivaltarikoksista.

Tuomittu syyllistyi muun muassa törkeään ryöstöön pahoinpidellessään ohikulkijan Oulun Puolivälinkankaalla viime heinäkuussa. Mies löi uhria nyrkillä ja rautaputkella ja anasti häneltä puhelimen ja lompakon.

Toinen törkeä ryöstö tapahtui Oulussa syyskuussa 2014. Silloin mies oli houkutellut alaikäisten rikostoveriensa kanssa kaksi teinipoikaa alikulkuun. Siellä hän uhkasi 14- ja 13-vuotiaita poikia puukolla ja vaati heiltä puhelimia. Toinen pojista ei ollut heti antanut puhelinta, jolloin mies löi häntä pään alueelle.

Sen lisäksi Telenvuo sai tuomiot kahdesta syyskuussa 2014 tehdystä ryöstöstä. Toisessa tapauksessa hän oli mennyt koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon ja istunut koulupojan viereen. Mies oli jäänyt pois samalla pysäkillä pojan kanssa, uhannut poikaa väkivallalla ja vienyt häneltä puhelimen sekä pienen summan rahaa.

Toinen ryöstö tapahtui Rajakylässä. Siellä mies oli ohi löynyt uhria kumipampulla ja uhannut teräaseella. Ryöstösaaliiksi hän sai myös tässä tapauksessa puhelimen. Samana päivänä hän syyllistyi myös ryöstön yritykseen, kun hän oli yrittänyt anastaa väkivallalla uhaten puhelimen 11-vuotiaalta pojalta. Uhri oli kuitenkin päässyt pyörällä pakoon.

Väkivaltarikosten lisäksi mies tuomittiin vahingonteosta. Hän oli murtautunut elokuvateatteriin ja aikonut anastaa sieltä omaisuutta. Koska paikalle oli tullut muita ihmisiä, hän ei ollut vienyt elokuvateatterista mitään.

Samassa yhteydessä käräjäoikeus antoi tuomiot kolmelle alaikäiselle nuorelle. He auttoivat miestä alikulussa tapahtuneessa törkeässä ryöstössä. Heidät tuomittiin kymmenen, viiden ja neljän kuukauden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mies-ryosti-puhelimia-koululaisilta-ja-pahoinpiteli-ohikulkijan-oikeus-tuomitsi-vankilaan/689008/


Siinä on vapaankasvatuksen ja huumeiden käytön tulokset jälleen näkyvissä. Miten ne vankilassa suhtautuvat tämmöiseen lasten hakkaajaan ja ryöstelijään? Istuuko hän ylimmällä lauteilla saunassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu