Petin itseni, kun antauduin itseni satuttamiselle, ei hän minua fyysisesti satuttanut, se oli kauneinta, voimakastahtoista, juuri sellaista mitä minun kroppani huutaa, hän kosketti täydellisesti fyysisesti. Mutta olin hänelle vain jonkun halun kiintopiste, halusiko hän sattuttaa vaimoaan, halusiko hän näyttää kuinka taidokas hän, halusiko hän listaansa vain yhden nimen lisään, oliko se vain viinan tuoma hetkellinen himo, oliko se mitään ajatusta suurempaa vaan yksinäinen teko siinä missä syöminen. Olinko hänelle mitään?
Ja juuri sillä minä itseäni satutin, antauduin fyysiselle nautinnolle, josta en saa mitä henkistä tunnetta, kuin suuren moraalisen peikon olkapäälle, suuren surun syrämeeni, enkö tosiaan ole ansainnut mitään tämän enempää? Nyt sydämeni itkee, mieli huutaa raivoa, miksi antauduin, miksi annoin halulle vallan, miksi annoin sen viedä, miksi en jäänyt etsimään unelmaani.
Voinko itselleni antaa anteeksi, koska itse en tehnyt asian eteen mitään, en hakenut määrätietoisesti kohdetta, johon voisin ihastua, en havitellut määrätietoisesti unelmaani, vaan olin ystävien seassa ja olin juuri nukahtamassa uneen, kun hän kaatui viereeni nukkumaan, otti kädestä kiinni ja katsoi minua kerran kysyvästi, ehkä toisenkin kerran, ennen kuin kroppani antoi merkin, olen kosketustasi vailla. Vaikka kuinka sen kahden tunnin ajan uskottelin itselleni, että olen kasvanut kaiken yli, minä pystyn tähän, olenhan minä tämän ennenkin kokenut ja tehnyt, olen ennenkin antautunut parisuhteessa olevan ihmisen kosketukseen... Uskottelin itselleni, että en tule tuntemaan tätä kipua, kun minua ei edelleenkään rakkauden kipinän kautta koskettu vaan se oli joku minulle tuntematon halua.
Miksi hän ei halunnut minua niin, että taistelisi tunteitensa kanssa kotona, miksi hän ei rakastunut minuuun, miksi minä olen hänelle vain yksi pano listassaan, miksi hän ei kirjoita minulle, olet mielessäni.... Miksi seuraavan kerran nähdessämme tervehdimme toisiamme kuin puolitut muutenkin, vaimon ollen vieressä kartetaan sitä tervehtimistäkin, miksi perkele tein tämän itselleni jo toistamiseen?!
Ja juuri sillä minä itseäni satutin, antauduin fyysiselle nautinnolle, josta en saa mitä henkistä tunnetta, kuin suuren moraalisen peikon olkapäälle, suuren surun syrämeeni, enkö tosiaan ole ansainnut mitään tämän enempää? Nyt sydämeni itkee, mieli huutaa raivoa, miksi antauduin, miksi annoin halulle vallan, miksi annoin sen viedä, miksi en jäänyt etsimään unelmaani.
Voinko itselleni antaa anteeksi, koska itse en tehnyt asian eteen mitään, en hakenut määrätietoisesti kohdetta, johon voisin ihastua, en havitellut määrätietoisesti unelmaani, vaan olin ystävien seassa ja olin juuri nukahtamassa uneen, kun hän kaatui viereeni nukkumaan, otti kädestä kiinni ja katsoi minua kerran kysyvästi, ehkä toisenkin kerran, ennen kuin kroppani antoi merkin, olen kosketustasi vailla. Vaikka kuinka sen kahden tunnin ajan uskottelin itselleni, että olen kasvanut kaiken yli, minä pystyn tähän, olenhan minä tämän ennenkin kokenut ja tehnyt, olen ennenkin antautunut parisuhteessa olevan ihmisen kosketukseen... Uskottelin itselleni, että en tule tuntemaan tätä kipua, kun minua ei edelleenkään rakkauden kipinän kautta koskettu vaan se oli joku minulle tuntematon halua.
Miksi hän ei halunnut minua niin, että taistelisi tunteitensa kanssa kotona, miksi hän ei rakastunut minuuun, miksi minä olen hänelle vain yksi pano listassaan, miksi hän ei kirjoita minulle, olet mielessäni.... Miksi seuraavan kerran nähdessämme tervehdimme toisiamme kuin puolitut muutenkin, vaimon ollen vieressä kartetaan sitä tervehtimistäkin, miksi perkele tein tämän itselleni jo toistamiseen?!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joka solullasi Susanna, Donna_1. Olet kyllä aikamoinen
poropylly. Eikö Tikkakoskelta enää löydy kaksilahkeisia???