naisen haluttomuus osa II

ajomieseikiirehdi

äskeisessä viestiketjussa kerrottiin naisen haluttomuudesta tässäpä omani
seukkaus aikana seksi oli aina kun tapasimme tärkeätä kun kuopus syntyi oli alkuunsa hiljaista ja seksiä sai silloin tällöin kunnes hän alkoi panttaamaan seksiä ja käyttää sitä vallan välineenä
alussa alistuin ja tein mitä pyydettiin sitten piti alkaa tehdä toista lasta ja kun se ei oikein heti ottanu tulta niin herätettiin keskelläkin yötä nyrkillä kylkeen ja huuto: panemaan nyt siitä. eli se aika mikä meni vierestä päälle kapuamiseen niin piti riittää siihen että muna seisoi
ennen kuin pääsin haarojen väliin, unenpöpperössä lasti sisään ja unet kuulaan.
kun 2 lapsi syntyi niin sitten kaikki muuttui alkoi vielä pahempi seksillä kiristys ja meni kauan aikaa ennen kuin huomasin että jos oma auto on huollossa niin voin ajaa sijaisautoa siispä aina kun oma auto oli huollossa kävin ajamassa sijaisautoa joita siis iskin kapakista ikähaarukkaan 17v-45. aina soi ja liukas lattia kuten tansseissa.
sitten yllättäen 20 v naimisissa ja halusi erota, erottiin ja en ole sen jälkeen kyennyt seurustelemaan yhden kanssa kuin hetken, jos muistelen 10 v taaksepäin niin vakio on ollut 2 maksimissaan 4 naista yhtä aikaa, huomasin että miksi keskittyisin yhteen joka saattaa hannata seksiä kun minulla on koko ajan useita naisia jotka ovat aina valmiita seksiin kun tapaamme, enää ei ole sellaisia hetkiä että en saisi seksiä jos sitä haluan-
nykyään seukkaan vain 3 naisen kanssa, yhden kanssa vakituiseen, yhden yh kanssa sekä sitten yhden naimisissa olevan naisen kanssa jonka mies ei kykene tyydyttämään naistaan. on sanomattakin selvää että tämä nainen saa kanssani ja usein.
paras päivä on ollut se kun olen saanut 2 tyttöystävältä hanuria saman päivän aikana, se oli ns tiukka päivä. se.ja vaati hieman junailua

1

193

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mynkhausenia

      Olishan tuo mahtava tilanne... Jos olis totta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      1036
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      922
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      591
      865
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      748
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      654
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    Aihe