Mitä voin tehdä?

MummeliMia

Seuraavat sanat on kirjoitettu erään anglikaanisen piispan hautakiveen:

Kun olin nuori ja vapaa ja mielikuvituksellani ei ollut rajoja, unelmoin maailman muuttamisesta. Kun tulin vanhemmaksi ja viisaammaksi, ymmärsin että maailma ei muuttuisi, ja niin tingin hiukan tavoitteistani ja päätin muuttaa vain omaa maatani. Mutta sekin vaikutti muuttamattomalta.

Lähestyessäni elämäni ehtoopuolta päätin tehdä vielä yhden epätoivoisen yrityksen muuttaakseni edes perhettäni, minulle kaikkien läheisimpiä ihmisiä, mutta ikävä kyllä hekään eivät halunneet kuunnella minua.

Vasta kun elinpäiväni olivat päättymässä, ymmärsin vihdoin asian: Jos vain ensin olisin muuttanut itseäni, niin sen jälkeen olisin esimerkin kautta voinut muuttaa perhettäni. Heidän kannustuksensa ja rohkaisunsa siivittämänä olisin sitten voinut muuttaa maatani, ja kuka tietää, kenties koko maailmaa parempaan suuntaan.

9

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k-kottonn

      Tämä on niitä lopunajan aforismeja, mutta minä lyttään tämän ihan lättänäksi.
      Ei ihminen voi muuttaa itseään, koska silloin se on teeskentelijä.
      En tiedä, mistä se minuus tulee, mutta se muuttuu ajan ja kokemusten kautta,jos on muuttuakseen.

      • Noin minäkin ajattelen. Itseään ei voi muuttaa, minuus kehittyy toisten vaikutuksesta ja se rakentuu jo lapsuudessa. Mutta tapojaan voi yrittää viilata. Itse yritän viilata ruokailutapoja terveellisempään suuntaan, vaihtelevalla menestyksellä...


      • k.kottonn
        miljoona kirjoitti:

        Noin minäkin ajattelen. Itseään ei voi muuttaa, minuus kehittyy toisten vaikutuksesta ja se rakentuu jo lapsuudessa. Mutta tapojaan voi yrittää viilata. Itse yritän viilata ruokailutapoja terveellisempään suuntaan, vaihtelevalla menestyksellä...

        Tässä aloituksessa on piispasta kyse, nii sitä automaattisesti ajattelee, että maailmaa, ym.ta muutetaan paremmaksi. se vaan ei onnistu, keneltäkään.
        Mutta sinne huonnompaan suutaa muuttamisee me olemme mestareita kaikki. Sen takaa ahneus, vallanhimo, sukupuolien intohimo, onko iitä vielä muita, on se kunniahimokin.
        Ihmisen halu hallita muita, pitää pahuutta yllä. ja se on hölmö, joka kuvittelee sitä muuttavansa


    • Viisauseiasuheissä

      Kerrankin vallan vimmatun hyvä aloitus, täyttä totta, viisaan ajattelun malli.

      Kaksi ekaa kommentoijaa sen sijaan kuuluvat juuri siihen ihmisryhmään, joka estää maailmaa muuttumasta, kun ajattelu on aidattu niin ahtaalle, että omassa elämässä ei saa tapahtumaan kuin vaivoin ympäri pyörähtämistä.

      • Eikös se juuri ole viisautta, se kun ei ole estämässä sitä maailman pyöräyttämistä....senkus vaan kahvasta nykäiset...


      • No mie taas olen kahden ekan kanssa samoilla linjoilla.
        Siis nyt mietin mitä on itsensä muuttaminen.
        Ihminen muuttuu asioiden myötä mitkä tapahtuu jos on muuttuakseen. Väkisin muuttaminen ei tuo mukanaan muuta kun stressiä ja kuinka kauan jaksaa elää sellaista elämää joka ei ole luontaista.
        Kunka voi estää maailmaa muuttumasta kun se muutetaan kysymättä keneltäkään. Nää palstatkin on muutettu ihan väkisin ja monta kertaa.
        Onneksi on meitä jarrujakin, täällä ei olis enää mitää jos kaikki jotka haluaa muuttaa maailmaa olis sen saanut tehdä. Olis kuollut jo koko planeetta.


      • Kokemusjakatsomus

        Jos ihminen on vaikkapa 60-vuotiaana samaa mieltä asioita kuin oli esim. 20-vuotiaana, niin mitään ei ole tapahtunut korvain väliss' 40 vuoden aikana. Mitä se kertoo ihmisestä?


    • Ajatus maailma muuttu elämän myötä. Joisssakin asioissa enempi ja joissain vähempi. Jos/kun asioita katselee eri kantilta ne voi näyttää hyvinkin erilaisilta. Hyvä on ollut välillä tarkistaa omia näkökantojaan. En ole välttämättä tiedostanut muuttumistani aina. Kunnes joku asia tulee kohdalle ja huomaa toimivansa erilailla kuin ennen,joskus tietoisestikin.

    • JooseppiKäkriäinen

      Hyvä aloitus ja tosi, noin olisi varmaan tapahtunut kuin siinä kerrottiin.

      Irkka, kyllä olen minäkin huomannut näkeväni monet asiat eri kulmasta kuin nuorena näin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3518
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      100
      3366
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      57
      2863
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      61
      2673
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2475
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      54
      2181
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1373
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1298
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      365
      1190
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1065
    Aihe