Siikalatvan kunta palkkaa yhtiöittensä toimitusjoh

olenkoväärässä

jansa.
Kunta yhtiöittää asuntokiinteistöjä, vesilaitoksia jne. Näitten toimitusjohtajaksi ja kunnan palkkalistoilla toimivat tj insinöörit Siikalatvan kunta palkkaa yhtiöitten toimitusjohtajaksi.
Yhtiöitten toimitusjohtajien palkat menevät kunnan käyttötalouden menopuolelta eli veroeuroista.
Oikeudenmukaisempaa olisi yhtiön toimitusjohtajan palkan maksaa ao:n yhtiö. Silloin asuntojen vuokrat olisivat sillä tasolla, kuin tulee ollakkin, samoin vesien ja lämmön.
Näinkö syrjässä pitkospuiden päässä asuvakin, kuntaan veroa maksava äänestäjä kantaa kortensa kekoon, jotta palvelujen lähellä - jokirannalla asuva taajama-asuja saa kunnalta asumisensa, vetensä ja kaukolämpönsä edullisesti.

8

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä korpiasukasta kustaan silmää, kuhan ei vain ois Kesk-Kusta

    • japiste

      Näinkö se toimii valtion omistamissa yhtiöissä. Khpj voisi nyt ainakin valaista asiaa, on meinaan toiminut huomattavissa tehtävissä RAUTARUUKIN aikaankin.
      Että me kuntalaiset maksaisimme Oy:n tj:n palkan, jo on aikoihin eletty. Yhtiö maksaa tj:n palkan ja tj on ko. yhtiön palveluksessa ja vastaa yhtiön tuloksesta sekä kehittämisestä yhtiön hallituksen kanssa.

      • korpelainen

        Näin on asija, en maksa, en vastaa ko yhtiön tuloksesta voitoista ja tappioista, oma kaivo oma lämpö


      • hulevesi

        Nimim. korpelainen osallistuu yhtiöiden toimitusjohtajien palkkojen maksuun jos hänellä on verotettavaa tuloa. Kunnan kukkarosta näitten tj:n palkat kun maksetaan. Tj:llä ei vastuuta yhtiön kehittämisestä, tj hoitaa työnsä puhumalla vakuuttavasti osaavantuntuista terminologiaa käyttäen. Kohta kunta on tosi huonossa hapessa.


      • kamreeri

        Maassa maan tavalla, tarkastusltk ja tilintarkastajat - tarkastavat myös kunnan omistamien yhtiöiden talouden oikeellisuuden.


    • temariäänestäjä

      Joko näin on päätetty?

    • mikävinksahti

      Valtuuston asialistalla SIIKALATVAN kunta näyttäisi ottavan lainaa kuntarahoitukselta näille asunto-, vesi ja muille kunnan omistamille yhtiöille ja maksaa toimitusjohtajien palkat, toivottavasti kunnassa tulee riittämään veronmaksajia.

      • sepyöriisittenkin

        Kunta antaa vakuuden asuntoyhtiölle 980 000 euroa, saa kirstuunsa millin ja kunnan 100 % omistama as oy:ltä.
        Käyttötalouteen ja investointehin tämä saatu milli sitten meneekin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe