Koska vanha ketju on suljettu, pelastetaanpa sieltä tämä helmi.
Vanha juttu, mutta lainataanpa tännekin formaattia, jonka idea seuraisi vähän tota miljonääri-Jussia!
Ohjelma-idea lyhyesti:
Työkkärin maksupäivänä kuvausryhmä astelisi sisään klo 16 maissa johonkin Hirvensalmen paikallisista esim. Leppään ja ilmoittaisi naisväestölle, että "Satasen Sepi" tulee kohtaa baariin etsimään itselleen elämänkumppania!
"Tonnin Timppa" ei olisi uskottava nimi, sillä eihän kukaan uskoisi, että jollain työttömällä voisi olla tonni rahaa!
Sitten kun 10 halukasta olisi haalittu kasaan, niin karauttaisin baarin eteen savuttavalla Toyota DX:llä! Astuisin sisään baariin ja liittyisin kulmapöydässä olevien naisten seuraan! Juontajana voisi toimia vaikka Tuksu, tms!
Harrastusosiossa voitaisiin vaikka kimpassa täyttää Ilta-Sanomien ristikko ja tehdä Ilta-Lehden 25 kysymystä! Lisäksi voisin vaikka pelata bilistä jonkun kanssa, jos joku vaan osaa! Karaokessa laulettaisiin tietenkin kimpassa "Mä joka päivä töitä teen".
Lahjaksi jossain vaiheessa iltaa antaisin kaikille misuille 3,5 euroa, jotta ne voisi käydä ostamassa itselleen lahjaksi pitkän gepardin! Fiksuimmat tietenkin ostaisi vaan pienen, jotta niille jäisi rahaa ostaa mulle lahjaksi vaikka kupillinen pähkinöitä!
Siinä sitten puhuttaisiin, miten pitkään kukin on ollut työttömänä ja kenen luokse lapset tällä kertaa on jätetty hoitoon! Syvällisimmät keskustelut liittyisivät siihen, miten miehen-hulttio on viime kuussa kerennyt mennä nostamaan lapsilisät ennen äitiä!
Tietenkin naisten vessaan olisi piilotettu kamera, jotta sieltäkin saataisiin tiukan kilvoittelun innoittamat nasevat kommentit talteen!
Pikkuhiljalleen naisia karsiutuisi pois, kun portsari (sinä iltana!) kävisi tunnin välein heittämässä vaikka sen kännisimmän pihalle. Lopulta valomerkin tienoilla, kun jäljellä olisi enää yksi naikkonen, niin sille kerrottaisiin päin naamaa, että paskat toi mikään Seppo ole, vaan se on Timo ja sitä paitsi se käy joka päivä töissä Mikkelissä!
Hirvensalmi uuteen nousuun
69
374
Vastaukset
- vinkkiVinkki
Pienellä mainoksella kävisikö Lepän kesänavauksesta?
- liiantotta
Muuten hyvä mut niin totta ettei enää jaksa TV:stä kattoo.
- realityHappenning
Ei kai sitä telkkariin tarkoitettukaan. Kun Matti kävi esiintymässä, sinne myytiin lippuja...
- huvhuh
realityHappenning kirjoitti:
Ei kai sitä telkkariin tarkoitettukaan. Kun Matti kävi esiintymässä, sinne myytiin lippuja...
Tota nyt ei usko kukaan!
- innokasKatsojako
Jäärata-ajot peruuntui. Sääli järjestäjille. Olisiko ajankohta parempi, jos olisi pari viikkoa aikaisemmin. Nyt on toinen lauha talvi peräkkäin.
Olisiko ideaa rakentaa venelaitureille lintutorni, joka samalla voisi toimia vaikka vesileikkien hyppytornina? Siihen saisi kaivatut kameratkin kuvaamaan vuokrapaikoilla olevia veneitä, jotka joka kesä joutuvat nuorisorikolisten harjoittelukohteiksi. Saisi poliisi tunnistemateriaalin. Koirasaareen, kylän puolelle, tornista kiikaroitavaksi, voisi virittää haaskan tai muuten ruokintapaikan, johon odoteltaisiin petolintuja, tms. bongattavaksi.
- Mahtavaa
Jumalauta miten upea idea! Tosiaan Hirvassalmi uuteen nousuun tolla. AIVAN MAHTAVAA.
Ja voisko siihen vielä laittaa vähän draamaakin että viimeiset kaksi naista mitkä taistelisi tästä luuserista niin rupeaisi vielä kissatappeluun. Raapisi ja sähisisi ja lopuksi häviäjä vietäisiin pois vertavaluen ja kaikki filmattaisiin? Upeeta mahtavaa upeeta upeeta mahtavaa. - eiBonjattu
Nimimerkin "Mahtavaa" elämässä ei taida olla tapahtunut mitään mahtavaa. Juttuhan on vanha ja vaatii vähän aivosoluja, jotta tulisi ymmärretyksi. Yksi tapahtuman alkuperäisistä, kuvitelmallisista sijoituspaikkakunnista on Korso.
- Mahtavaa
Höpsistä pussiin. Nimimerkki mahtavaa asuu Helsingin kantakaupungin alueella ja on taloudellisesti riippumaton eli siis paremmin toimeen tuleva ihminen ( tulot Yli 200000€ / Vuosi.)
Korsossa ei asu kuin mamuja yhteiskunnan tuella. Sekä persuja jotka on: Juoppoja,narkkareita, rikollisia, työttömiä, luusereita, paskakasoja, köyhälistöä. Eli samaa kamaa kuin Hirvensal...Eiku Hirvaskankaalla eli täysin huutolaissakkia. Tässä hirvensalmi pähkinänkuoressa. Oliko kellään mitään kysyttävää? - hähä200
Kuten aiemmin todettiin jutun ymmärtäminen "vaatii vähän aivosoluja". Ilmiselvästi nimimerkillä "Mahtavaa" ei ole muuta mahtavaa, kuin mielikuvat. Pysy siellä kotikuntasi palstoilla. Et saa täältä sen enempää vastakaikua. Tosin tuskin mistään..
- köyhiäkö
Löytyyks Stadin "kantakaupungista" todella jotain dorkia, jotka tienaa vaan parisataadonaa? Normaalistihan ton verran tulee perinnöstä korkoja... Mitä heinäkenkiä?
- sirkunsörkän
Juu, Helsingin kantakaupungin alueelta kirjoittelee tunnetusti Hirvensalmen palstalle vaan yli puolimilliä tienaavat.
- mahtavaa
No seurailen palstaa kun valitettavasti on paikkakunta mistä olen erehtynyt mökin ostamaan. Ja noi tulot on pelkkiä pääomatuloja ja toisekseen 25-30 millin perintö on vielä tulollaan.
- antimahti
Tolla asiantuntemuksella sulla ei voi olla kun koirankoppi paikkakunnalla. Noilla jutuilla joku on toivottavasti netonnut kopista jonkun donan. Vintti pimeenä voit sitten ventata, mitä on tuloillaan...
- oikeinKantakaupunki
Valitettavasti Hirvensalmenkin mökkiläisistä osa on tommosia. Onneksi se pienempi osa ja niillehän osataan osoittaa, mikä on niiden paikka.
- Mahtavaa
Joitakin veroja joudun kuntaanne maksamaan mökkini takia ja jos tosiaan ne rahat menee kaltaistenne tyyppien sossutukiin niin taidankin myydä mökkini pois ja siirtyä naapurikuntaan.
HÄHHÄHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄ mites sitten sossupummien suu laitetaan. HÄHHÄÄ köyhät kyykkyyn tai tässä tapauksessa parempi olisi että köyhät kiikkuun (kaula) - masentavaa
Jäämme odottamaan, että kykenet edes mökkisi myymään. Noilla teksteillä kukaan Hirvensalmella ei kaipaa kuvitteellista helsinkiläistä, joka ilmoittaa asuvansa "Helsingin kantakaupungin alueella". Tuo on sitä heinäkenkäisen ilmaisusanastoa.
Voisi kuvitella, että nimimerkki "Mahtavaa" tekisi sen ainoan kerran nimimerkkinsä mukaisen teos, jos jättäisi sekä palstan, että paikkakunnan rauhaan. - säälikääEdes
Nimimerkki "Mahtavaa" tuskin miltään osin vastaa kuvaustaan reaalitodellisuudessa. Todennäköisimmin lähes koko elämänsisältö koostuu suomi24-palstoille kirjoittelusta. Tyypillinen kiljukalle.
- tosiSurkee
Mahtavaa on olleet vissiin kuunvaihteessa tulevat tuet ja tulonsiirrot. On päästy Alkoon "Helsingin kantakaupungissa" ja sen hetken saa Hirvensalmen palstakin olla rauhassa. Kun fyrkat loppuu, alkaa kiljukausi ja taas tulee noita "HÄHHÄHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄ mites sitten sossupummien suu laitetaan. HÄHHÄÄ köyhät kyykkyyn tai tässä tapauksessa parempi olisi että köyhät kiikkuun (kaula)" juttuja. Lainausmerkkien väliin jäävä osuus kuvaa nimimerkin sielunmaisemaa ja älykkyysosamäärää sekä osattomuutta -lähes kaikesta.
- Mahtavaa
Kantakaupungissa asun jos dorka yleensä tajuat mitä tarkoitan. En Vantaalla,Espoossa enkä muualla vaan Helsingissä kantakaupungin alueella. Enkä ole Hesasta niinkuin teilläpäin sanotaan vaan Stadista. Taitaa vaan olla maalaipölvästeille liian paljon kirjaimia tuossa sanassa kun ei meinaa ymmärtää sitten millään. Ja kun tulen mökille kesälomalla niin ostokseni ostan jostain muualta kuin kyläpahasenne kaupoista. Jääpähän nekin aika suuret eurot kauppiailtanne saamatta. HÄHHÄHHÄÄÄÄÄÄ kiusa se on pienikin kiusa.
- tosiStadilainen
Mahtavaa oli ainoastaan tuo oma ilmaisusi "Helsingin kantakaupungissa". Stadilainen sanoisi missä, kuten Krunikassa, jne. Oma ilmaisusi on heinäkenkätasoa, joten olet ainakin vähintään junan tuoma, jostain vuokrakämpästä. Minä itse olen paljasjalkainen stadilainen, joten heinäkenkien on turha yrittää mulle...
Tod.näk. sulle kämppä "Helsingin kantakaupungissa" on ikuinen unelma, joka realisoituu vain ja ainoastaan hämäräperäisissä jutuissasi Hirvensalmen palstalla. Tollasella surkimuksella tuskin on sitä mökkiäkään. Pelkkä kiljukannu ja sossun tuet. Ne on tollaselle reaalitodellisuus.
Ai niin! Sun sossun tuilla ei oo varaa Hirvensalmelta mitään ostaakaan. Meillä ei köyhät tankkaa. - Mahtavaa
Oletpa katkera. Kaikesta paistaa läpi että itse olet lähtöisin jostain Ripatin kylästä läheltä tuota surullista Hirvensalmea. Ja en tässä nyt viitsi julki tuoda asuinaluettani tarkemmin etten aiheuta kenellekään mielipahaa. Niinkuin kaltaisillesi tyypeille tuppaa käymään jos joku asuu vähän paremmassa kaupunginosassa. HÄHHÄHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
- Mahtavaa
Ja vielä. Ei kai sukunimesi ole Ripatti? Se taitaa olla kylän yleisin sukunimi koska kautta aikain kylällä on katsottu sormien läpi sukurutsausta. Elikkä kaikki kyläläiset ovat toisilleen sukua tavalla jos toisella. Tämä tietysti selittää aika paljon kyläläisten älykkyysosamäärästä. Elikkä ÄÖ on suurinpiirtein sama kuin kengännumero.HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH
- Mahtavaa
Kengännumero...HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH
- Mahtavaa
Ja jos Kaivopuisto sulle jotain kertoo... Ei ei ei en tarkoita sitä mistä vesiämpärisi käyt täyttämässä siellä pihalla. Ei siis kaivo mistä pumppaat juomavetesi siihen ämpäriin vaan KAIVOPUISTO. KAIVOPUISTO. Kirjoitanko vielä kerran että ymmärrät. KAIVOPUISTO.
Taisi mennä nyt yli ymmärryksen eli ei taida ÄÖ nyt riittää ymmärtämiseen. HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ kyyykkyyn heti HÄHHÄHÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ - tosiStadilainen
Noh! Omistan edelleen talon Stadissa ja jos osaisit lukea ja ymmärtäisit lukemaasi, tietäisit mitä tarkoittaa "paljasjalkainen", so. syntyperäinen. Kun argumentointi on tolla "HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH" tasolla ei ÄO-mittauksen tuloskaan voi olla mairitteleva. Meillä on sekin ero, että minä oikeasti omistan kämpän sekä Stadissa että Hirvensalmella. Sinä tuskin omistat yhtään mitään... Sulla on vaan pelkkä tuulen pyyhkimä.. Semmoisellakin voisi olla ihan hyvä ÄO, mutta tuolla ilmaisutaidolla tuskin.
- tosiStadilainen
"ÄÖ" symboloi muuten hyvin tuota kyvykkyyttäsi imaista asiaasi. Aikoinaan olin siinä Kaivopuiston Vuorimiehenkadulla muutaman vuoden töissä ja Rööperistä ostin tytölle kämpän. Oikeinkirjoitus oli edellytys molempiin suoritteisiin. Sinä voit vaan tuollaisesta unelmoida. M.O.T
Aina pääsee kielikurssille. Kansalaisopistossa se tulee edulliseksi. Voit vielä joskus oppia. Mistä Hirvensalmemme palstalle siunautuu ihmisiä, jotka kykenee seuraavaan:
"HÄHHÄHHÄÄÄÄÄÄÄÄÄ mites sitten sossupummien suu laitetaan. HÄHHÄÄ köyhät kyykkyyn tai tässä tapauksessa parempi olisi että köyhät kiikkuun (kaula)"
Ylläpidon soisi löytävän välineet tuollaisen verbaliikan eliminoimiseen. Olisiko se mahdollista?- tosiStadilainen
ÄÖ! Opi siitä. Joskus ehkä opit kirjoittamaan, mutta kesken ton kiljukännin et. Koetahan nyt oppia kirjoittamisen alkeet. Sitten ehkä joskus se äo-mittaus, Nyt sulla on toi ÄÖ. Sorry!
- Mahtavaa
HÄHHÄÄÄ. Etkö muuta saa sanottua. ÄÖ pitää teille typeryyksille kirjoittaa että edes ymmärrätte mitä ajan takaa. Jos kirjoitan äö niin tajuatte sen että äiti öitä. Siksi toi ÄÖ varmuuden vuoksi. ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ ÄÖ Menikö perille??? Ai ei. No minkäs minä typeryksille mahdan.
- Mahtavaa
Ja vetäkää ne kiljunne ihan keskenään. Sinä, Ripa, Sepi, ja maukka. Siinä uimarannan penkillä vaikka vähän kylmähän siinä on. Täällä otetaan parempien ihmisten asuinalueella ihan vaan konjakkia ja parempaa whiskeytä ikään kuin lääkkeeksi ja ihan vaan fingeporin korkillinen. Ja saattaapi olla että kiljuosaston ukoilla vielä jollakin rusahtaa paskakin pöksyyn, toisin kuin täällä Jalojen juomien osastolla.HÄHHÄHHÄÄ nyt vituttaa sossupummia.
Taitaa olla ilmeisen selvää, ettei nimimerkki "Mahtavaa" kykene kirjoittamaan oikein, eikä edes ymmärrä virheitään. Nyt sitten käytetyssä svetisismissäkin on virhe. Ei paljon voi lasilla antaa, kun sormustimen verran suotu. Onko pelkkä kiertokoulu käyty? Kirjallinen ilmaisusi kaipaa kertausopintoja.
- lopettakaaJo
Antakaa ny spurgun duunata edes joku snadi juttu Hirvensalmen palstalle, ku se on saanu fattasta massii, tai sit eläke on tullu. Ny se voi hetken olla buli starbo. Jos budjaa jossain Kaivarin lehtilaatikossa, siinä tulee joskus tarve vähä brassailla. Se näkee unta, et istuu klitsun katsilla ja pistää nassuun spulia smirdaria. Sitäkään sillä ei oo...
Onhan tuolla silti symbolista merkitystä, että kun käyttää kaksikirjaimista lyhennettä, voi saada toisen niistäkin väärin, mutta parastahan tuossa oli virheen kertaus. Kyllä sinne Karusellin ja Ursulan väliin tuollaista kulkijaa mahtuu. On ihan mahdollista…
- ilkeilyä
Nyt te olette ilkeitä. Ei pidä ilkkua sivistymätöntä. Ei ole hänen vikansa, jos ei ole saanut koulutusta ja sivistystä. Jos käsitys Helsingistä perustuu komisario Palmu elokuvaan, niin Kaivopuisto voi säihkyä sivistyneistön tyyssijana. Siinä voi tulla järkytyksenä, että kaikilla ei ole hovimestaria, jonka nimi on Butler.
- Mahtavaa
tätä mä vähän arvelinkin.aivan lapasia koko sakki. Ei niinkui mitään älykästä kommenttia. No,ollaan hirvensalmella.täytyy nyt sopeutua ja ymmärtää .millos teillä on mahtavat tervaleppäjuhlat?hähhähhähhhhhäääääääääää
- eiJuhlavaa
Ikivanhan ja edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on oikeat nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi on osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Niinpä on vekkulia valita nimimerkiksi ”Mahtavaa”. Sen tulisi silloin kuitenkin kuvata jotenkin valitsijansa edesottamuksia ja ilmaisua. Vaikuttaa kumminkin, että osuvampaa olisi ”minimalistinen”.
Sivistymättömiä tai huonoja henkiä ei haluta palstalle, vaikka sellaiset esiintyisivät hyvin valitsijaansa kuvaavilla nimimerkeillä. Argumentointi ”hähähähhäääääääääääää tasolla” harvemmin kertoo käyttäjänsä kyvyistä sanan säilän tai hengen mahdin haltijana. Kun viimemainitut ominaisuuden puuttuvat, ei tietenkään voi oikein ymmärtää, mikä on banaalia, mikä ei.
Mutta hei! Sulla on edelleen toi ÄÖ, whiskey, Kaivari ja Butler ja koska noissa kaikissa on oleellisia puutteita, eikä muutakaan elämää ole, kirjoittelet varmasti jatkossakin noita juttujasi kunniakkaan kylämme palstoille. Toivotaan, että saat edes sääliä palkaksesi. Lukihäiriösi on ongelma, johon voi hakea apua. Pitää vaan kyetä ryhtymään. - Mahtavaa
No täältä pesee täyslaidallinen. Kerro minulle yksikin syy miksi en mollaisi hirveensalmea. Ja hei ,toi kirjoitusvirhe on harkittu.Kylä täynnä luusereita js sossunelättejä. Alkoholismi valtaa kohta koko kylän. ÄÖ kylässä todella alhainen.Työttömyysaste jotakin ihan kauheaa.Ja niittinä vielä että enpä haluaisi olla housuissanne. ( Tietysti kaikkien naispuolisten housuissa haluaisin olla ja olenkin jo ollut aika monen pöksyissä) Myöskin jopa sinun vaimosi pöksyissä. HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄH
- surkeaa
Kun kaksikirjaimiset lyhenteet ovat jo ylivoimaisia, on toi taso muutenkin banaliteetin maksimointia.
- dilleTrolli
HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄH-argumentointi kertonee melko yksiselitteisesti, että tuolla ilmaisulahjakkuudella on mahdollisuuksia korkeintaan sammuneen naisen "pöksyihin". Luultavimmin taruilija on hinttapuli.
Huomatkaapa nimimerkin "Mahtavaa" täyslaidallinen. Voiko olla niin pientä laitaa, että jäljenpänä tekstissä olisi jotain "pesty". Kysymys lienee mikrotasoisesta toiminnasta -kaikissa ulottuvuuksissa.
- voikoOlla
Eiköhän "einaroiset" pian palaa. On vaan keksittävä, mitä kelkalla ajamiselle keksisi vaihtoehdoksi. Onko niitä?
- Seppoheikinkeikinhei
Jaa jaa ja taas pientä hirvensalmelaista viety kuin pässiä narussa. No,mitäpä muuta voisi odottaakaan . Ihan pakko minunkin sanoa että hähhähhäääää
- osanottoni
Sulla ei oo juuri muuta sanottavaa kuin tuo "hähhähhäääää". Se kertoo paljon potentiaalistasi argumentointitasolla. Sorry!
- opiLukemaan
Ettekö te lukenut tuota "hirvensalmelaista viety kuin pässiä narussa"? Siinä vaan ns. viejältä tuntuu hävinneen lukutaito, tai ainakin luetun ymmärtäminen :) Joko heikkoa analyysia tai toiveajattelua.
- ApuvaSaa
Hei molemmat! Deprssio on sairaus joka voidaan nykyisin hoitaa, eikä siinä ole mitään hävettävääkään nykyään. Turha kärvistellä sen kynsissä. ohkeasti vaan hoitoon, niin elämä alkaa pikkuhiljaa näyttää valoisammalta.
- TheButler
Mitkä molemmat? "ohkeasti vaan hoitoon" -siis mihin hoitoon? Oikeinkirjoituksen alkeiskurssilleko?
- voiOnnettomia
Ei "Kaivopuiston-HÄHHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄH-kansaa" voi kukaan oikein auttaa. Siksi nämä palstat toimivat heikäläisten avohoitofoorumina.
- Mahtavaa
pyydän anteeksi kaikilta, nyt alkaa hyvä elämä
- kannustamme
Onnea katkolle! Viikkokin ilman on tolta tasolta mahtavaa...
- taasItketään
"Vain elämää" hype lähtee sitten taas pyörimään. Ei taida juuri Hirvensalmen ilmettä muuttaa nuorekkaammaksi, mutta onhan jonkinmoisilla julkkiksilla proggista ja Satulinna ja naistenlehdet pysyy pystyssä, ehkä...
- raitiltaKuuluu
No nyt loppuu keskivertokuluttajalta kielitaito Hirvensalmella. On kansainvälisyys kukkeimmillaan, eikä turistien kanssa enää pärjää niiden äidinkielien kanssa kuin monikielilahjakkaat.
- kyläLähtee
Kaamee kiito, ainakin leijoilla, jo pitkään...
- maksimaalisesti
"Deprssio" ilmeisimmin on lukihäiriökurssilla tai katkolla. Toivotan menestystä!
- eiAikaa
Se itkee seuratessaan intensiivisesti tähtiartisteja.
- onAikaa
Kyllä se toiseen ketjuun jo härkki, valitettavasti.
- piinastiina
Oon itse Hesasta. En siis sano stadista koska en oo niin koskaan sanonut. Ja helvetin varma on se, että en ikinä sinne saastekaupunkiin takasin mene. Siis asumaan. Onhan tää kylä pieni ja outo, mutta ihan turvallista täällä on ja noi palvelut riittää. Jos ei ni kaupunkiin pääsee aina aamubussilla ja jossain vaiheessa takaisinkin.
- stadilainenkin
Paikkakuntalainen termi toi "Hesasta". Oon itte syntyperäinen stadilainen ja nykyjäänkin kirjoilla siellä, kun on huono aika myydä omakotitaloa. Hirvensalmi toimii mulle kaikkina vuodenaikoina rauhoittumismestana ja pidän kylästä todella. Kiva mesta kakkoskämpälle. Nämä tervaleppäjuhlat sikäli ärsyttää, että autot paikotetaan pääväylälle, jolloin joutuu pujottelemaan. No, kerran vuodessa...
- täsmäsää
Yks, mikä olis kiva, niin sääkamera keskustaan. Suostuskohan tielaitos? Olisi kiva tarkastaa kylän säätilanne, kun ei ole paikan päällä. Nyt ne mittauspisteet on vähän muutenkin etäällä.
- jumalautajätkät
Nyt huudetaan!
https://www.youtube.com/watch?v=W5lkviS-SO0 - kunnioittaen
Uusi Hirvensalmi 2016 on loistava! Siitä huokuu tekemisen meininki ja aktiviteetin luominen. Onnea tekijöille ja "sanasta miestä", kuin naistakin. Jäämme odottamaan lupauksien toteutumista. Siinä myös hallinto paistattelee menestyksellä. No on toki syytäkin :)
Jos luvattu rivitaloyhtiö todella toteutuu, tulee satamaan lisää painetta. Olisiko syytä laajentaa? Voisiko samalla toteuttaa kameravalvontaa? - kannatamme
Kun vaan kaikki kaavailtu toteutuisi. Yrittänyttä ei laiteta! Onnea ja sinnikkyyttä kaikille tekijä naisille ja -miehille. Kaavailut vaikuttavat hyviltä ja piristäviltä. Tsemppiä tekijöille!
- tulosVAIulos
Pitäisikö kunnan asettaa tavoitetta turismille? Halutaanko Hirvensalmelle lisää esimerkiksi veneilijöitä? Karavaanarialueen laajentamiseen on suhtauduttu ilmeisen suopeasti.
Onko kuitenkin asetettu julkilausuttu, tietoinen tulostavoite laajemminkin, vai lähdetäänkö vaan siitä, että katsellaan ja reagoidaan, jos tulee yllättävää kysyntää? - Kikkomaa
Hirvensalmi nousuun , milläkonstilla sellaista ei ole olemassakaan ,,,,häviää kunta kartalta pikkuhiljaa ,,, saatte noin 40 Maahanmuuttajaa alkajaiseksi ,pääsette huutelemaan hävyttömyyksiä , suuressa viisaudessanne ,,,,nnnnnnnnnnnnnnnnnnn Uutta verta suonihin virttaaamaaaaan, jo aikakin
- trolliulos
Kikkomaa kuuluu idioottitrollimme nimimerkkikokoelmaan. Siten viestin sisältö on kotoisin matalan otsan takaa, eikä ajatuskaan kanna.
Valitettavasti trollin sormet silti liikkuu näppäimistöllä, vaikka palstalle toimitettuna tulos jää aina tasolle, jota kukaan ei halua lukea. - pärinääkö
Näkyy kuulutusjärjestelmä olevan pystyssä, yöpakkasia luvattu, eli kisa päästäneen ajamaan. Nyt katsomaan! Seuraava kisa on heinäkuussa ja kisakoneet on silloin erilaisia.
- pärinääk
Huh huh! Kyllä tuli pöhinää kylälle. On ihan myönteistä kaikin puolin. Hienoa talkooporukkaa! Onnea kisoille!!
- JOodotellessa
Talvikisat oli "suksee", vaan villiä nähdä, kun Herkussa ja Lepässä rokataan :)
- vilperi3
Miksi te pidätte niitä kissojanne irti pitkin kylää? Eikö yhtään ole huoli, jos oma rakas (?) kissa jää auton alle tai pahoinpidellyksi? Säälittää ne naukujat pitkin pihoja. En ole kissanvihaaja vaan vain huolissani. Kotiini ottaisin jokaisen jos en kärsisi allergiasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877