Läheneekö synnytys?

rv39plus

Siis läheneehän se päivä päivältä jokatapauksessa mutta...
-Eilen alkoi tulla vuotoa mikä oli vaaleanpunaista. Koostumukseltaan samanlaista kun valkovuoto. Ei haissut pahalle. Paperiin tuli lisäksi ihan todella vähän verta.
-Naamaan on puhjennut eilen finnejä.
-Supistuksia mennyt jo pidemmän aikaa, mutta ei kovin kivuliaita.
- Menkkamaista jomotusta on ollut alavatsalla, joskus selässä.

Huolettavia merkkejä on ollut kanssa. Paino noussut viikossa aivan liikaa, 1,300kg. Eilen nukuin kolmen tunnin päiväunet ja aamulla nukuin kymmeneen asti. Aamulla kun heräsin niin naama oli turvonnut, on edelleen. Päässä jotenkin heikko olo, krapulamainen, en osaa muuten kuvailla. Ei kuitenkaan päänsärkyä.

Jaksoikohan joku lukea loppuun ja onko kellään ollut samanlaisia oireita?

4

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rv39plus

      Eilen neuvolassa pissa oli puhdas ja vauvan sydänäänet hyvät. Lapsivettäkin oli vielä runsaasti.

    • Soita

      Soittaisin synnärille. Tuo vaaleanpunainen neste voi olla lapsivettä, kalvoissa voi olla joku pieni reikä niin että vettä tulee läpi ihan vähän kerrallaan, tai limatluppaa.

    • lapsi6kk

      Itselläni oli tuollaista noin 1 kk ennen synnytystä, joten ei välttämättä hätää. Oli ihan normaalia että hieman verta tuli. Jos sitä tulee paljon, sitten tarkistuttamaan. Itsellänikin tuli yhdessä vaiheessa reilusti verta yhdynnän jälkeen, kävin tarkastuksessa ja kaikki hyvin. Aina on toki hyvä tarksistuttaa jos pelottaa, siitä saa kuitenkin sen mielenrauhan loppuraskauteen, mutta kuullostaa ihan normaalilta minusta.

    • Ontsu

      Minulla alkoi synnytys juuri tuolla tavalla. Laskettuun aikaan ei ollut kuin muutama päivä ja oli neuvolassa perustarkastuksessa. Virtsa näytettä antaessa huomasin, että oli tullut tuota vaaleanpunaista valkovuodon tapaista housuihin. Kerroin tietysti heti neuvolan tädille, joka sanoi, että mitä luultavammin synnytys alkaa.
      Muita tuntemuksia minulla ei ollut, kuin sitten vasta kun synnytys alkoi kunnolla eli supistuksilla. Vaalenanpunaisesta vuodosta puolentoista vuorokauden kuluttua sylissä oli ihana vauva :)

      Soita neuvolaan ja kysy saat mielenrauhan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1101
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe