voiko pentua pitää vapaana pikkulenkeillä?

Kiitoss

Voiko siis pentua pitää vapaana lenkeillä? Kyse on siis ihan vaan pikkulenkeistä, joilla pentu saa tutustua uuteen ympäristöönsä. Pentu tuli meille viikko sitten ja on nyt ihan 9 viikon ikäinen: Pennun rotu on samojedin koira ja se luokitellaan rekikoiriin. Kyse on nyt siis kuitenkin ihan pikku pennusta, joten uskaltaako sitä pitää vapaana tuommoisilla pikkulenkeillä? Nyt tämä ensimmäinen viikko on pentua totutettu omaan pihaan. Pentu on nyt kuitenkin sellaisessa iässä, että sen olisi aika tutustua uusiin paikkoihin ja asioihin, joten mielestäni olisi jo korkea aika viedä pentua jo jonnekin muuallekkin kuin pitää vain omassa pihassa. Ainoa mutta on se, että uskaltaako pentua pitää vapaana vai pitääkö sitä pitää hihnassa? Jotkut pennunomistajat ovat sitä mieltä, että pentua pitää pitää vapaana ja että kunnon hihnalenkkejä tehtäisiin vasta jopa vuoden iässä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että pentuja pidetään hihnassa. Kertokaa oma kantanne asiaan.

5

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fargot

      Minä olen pitänyt pentujani aina vapaana,mutta vain turvallisessa ympäristössä. Ei siis paikoissa missä on liikenettä,muita koiria,eläimiä jne. Ollaan käyskennelty lähimetsiköissä missä jokainen pentuni on saanut kirmailla sammalmättäillä ja kiipeillä kivillä. Siellä on hyvä harjoitella luoksetuloa ja muutenkin laumaan kuulumista. Koirapuistot eivät ole hyviä paikkoja rokottamattomalle pennulle.

      • Kiitoss

        kiitos paljon kommentistasi. :)


    • fargot

      Hihnaan totuttaminen on myöskin tärkeää jo pikkupentuna. Sitä voi harjoitella alkuun sisällä ja sitten kotipihassa. Opeta pentu tulemaan luokse niin,että pystyt koskettamaan kaulapantaa,anna sille samalla nami ja päästä taas irti. Näin saat koiran joka antaa kytkeä itsensä eikä jää käden ulottumattomiin riekkumaan kun yrität kytkeä sen. Onnea ja menestystä uuden pennun kanssa :)

    • hihnassa

      Minusta irti on aina parempi. Pennulle on sen hihnan lisäksi uutta ihan kaikki muukin ja niinpä siitä on ihanaa tutkia paikkoja omaan tahtiin eikä "ahdistavan" hihnan päässä. Mutta tietysti vain turvallisessa ympäristössä, jotta vältytään vahingoilta!

      Suosittelen kuitenkin lämpimästi säännöllisiä hihnaharjoituksia, jotta pentu oppii "sivistyneille tavoille" hihnassa kulkiessaan. Itse nimittäin olen nuorimmaisen kanssa tehnyt sen virheen, että hihnaopetus jäi turhan vähälle. Minun oli mahdollista opettaa pentua ulkoilemaan ilman hihnaa (iso piha, omaa metsää) ja niinpä herra ei ole aina se kaikista yhteistyökykyisin hihnassa ulkoilija. Kulkee kyllä hihnassa, mutta seilaa puolelta toiselle ja kiertää kaikki mahdolliset puskat juuri sieltä väärältä puolelta! Kääk!

      Tilanne on aivan toinen vanhemman koirani kanssa, joka on opetellut hihnassa kulkemista pienestä pitäen. Nuorempi on huomattavasti reippaampi ja rohkeampi irti ollessaan, mutta vanhemman kanssa taas on todella helppoa kulkea hihnan kanssa. Ehkä siis seuraavan koiran kanssa saan nämä kaksi asiaa tasapainoon. :)

    • Tipu22

      Aidatulla alueella voi aina pitää vapaana mutta lenkillä ois parempi käyttää esim. pitkä flexi, ettei pentu pääse karkaamaan kun on liukasta niin jää helposti auton alle ja jos karkaa niin paleltuu nopeasti ellei löydy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      181
      11307
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      57
      5392
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      38
      2311
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1735
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1393
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1226
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1179
    Aihe