Auttakaa!!!!

Mitä voi ostaa 26-vuotiaalle miehelle, jonka kanssa tapailen, mutta ei olla edetty kuitenkaan ihan seurustele asteelle? Silti kuitenkin kovin tärkeästä henkilöstä kyse....
3586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kovin vaikea sanoa, kun et kerro yhtään enempää kyseisestä henkilöstä ja rahamäärästä jonka olet valmis sijoittamaan.

Itselle tuli mieleen sarjakuvat (jos tyyppi lukee) ja leffasarjaliput. Punaisena lankana pitäisin sitä, että ei mitään kovin kallista eikä romanttista niin ei tule vastalahjan antamisen paineita.

Äänestä
  • Hän on siis 26-vuotias, opiskelee ja tekee työkseen turvallisuus alaa. Hän on hyvin väsynyt töidensä ja koulunsa kanssa, joten hänellä ei ole esim. harrastuksia.

    Hän itse on romanttinen persoona. Itselläni oli äskettäin synttärit ja sain häneltä cd-levyn josta tykkäsin todella paljon sekä pehmolelu hauvan, mikä oli mielestäni ihana ajatus.

    Hän ei tykkää mistään turhasta rojusta, mutta haluaisin silti ostaa jotakin persoonallista, mutta silti käytännöllistä. Rahaa olisin valmis käyttämään ihan niin paljon kuin hyvä idea vaatii. =)

    Äänestä

...sähkikseeni niin kerron paremmin huippu tuotteista. Jos häntä kiinnostaa esim. terveys ja/tai partavedet eikä muuten olekkaan ihan mitä tahansa partavesiä. ;)

[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttönen kirjoitti:

Mitä voi ostaa 26-vuotiaalle miehelle, jonka kanssa tapailen, mutta ei olla edetty kuitenkaan ihan seurustele asteelle? Silti kuitenkin kovin tärkeästä henkilöstä kyse....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu