Aloitin seurusteluhommat aika myöhään, 17 vuotiaana ja vaikka niihin aikoihin tiedostin, että pidin naisvartaloa kauniimpana ja seksikkäämpänä kuin miesvartaloa, aloin kuitenkin seurustella miesten kanssa. Kai se johtui siitä, että elettiin 90-lukua ja asuin sellaisella perähikiällä missä kaikkia erilaisia pelättiin eikä kukaan halunnu pistää silmään. Otin sitten sen mitä sain ettei tarvinut olla yksin. Minulla oli kova rakkauden kaipuu ja lapsiakin halusin mahdollisimman pian, koska minulla oli tunne, että jos en tee niitä nuorena niin ne jää kokonaan saamatta. Sanoin poikaystävälle, että rakastan vaikka en ehkä rakastanut häntä samoin kuin hän minua.
Ensimmäiselle poikaystävälle sanoin hyvästit, kun minulla oli raskaus-säikähdys ja tiesin, että hänen suunnitelmansa parisuhteelle oli 3 vuotta seurustelua, kaksi vuotta kihloja ja sitten naimiisiin ja lapset. Minä halusin ne lapset mahdollisimman pian ja erolapsena en olisi voinut vähempää välittää avioliitosta. 19-vuotiaana sitten seurustelin toisen miehen kanssa, joka myöskin halusi lapset nuorena ja niinhän me sitten kolme muksua saatiin viiden vuoden sisään. Sanoin taas että rakastan, vaikka en rakastanut samalla tavalla kuin hän. Yllätin itseni kerran ajattelemasta kuinka mukavaa oli, että meillä oli sellainen kumppanuus, tuntui että oltiin samassa joukkueessa. Ajattelin, että meillä ei ollut mitään suurta rakkautta ja intohimoa, mutta meillä oli hyvä yhdessä ja saatiin yhdessä kauniita ja fiksuja lapsia. Kun nuorimmat lapset olivat pieniä meillä oli rankkaa ja pari kertaa yritin hänet jättää, mutta aina se puhui minut jäämään. Lopulta sitten erottiin hänen ehdoillaan.
Olin vielä alle kolmekymppinen kun jäin sinkkuäidiksi. En kai mitenkään ihan vastenmiellinen ulkoisesti tai sisäisesti. Kaikki kannustivat minua vain toipumaan ja ottamaan uuden miehen. Miten minä olisin heille voinut selittää, että surin eroa kolme vuotta etukäteen ja en halunnut miestä vaan ottaa selvää paikkakuntani lesbo-piireistä. Olin kutsunut itseäni bi-curious nimikkeellä monta vuotta ja eron jälkeen aloin vain sanomaan itseäni bisseksi kunnioituksesta entisiä suhteitani kohtaan, vaikka minulla ei ollut mitään mielenkiintoa seurustella miesten kanssa. Löysinhän minä kaltaisiani ja koin vähän romantiikkaa, mutten mitään pysyvää. Tässähän sitten istuskelen kotihiirenä. Tiedän, ettei kukaan tule minua kotoa hakemaan, mutta juuri nyt en ole varma haluanko minkäänlaista suhdetta. Otan hengähdys tauon.
Mitä sitten tarkotin otsikollani? Tyypillinen lesbo ihastuu/rakastuu teininä parhaaseen ystäväänsä, vai? :D Näin taisi käydä minullekin. Aina kun jossain TV-sarjassa tai elokuvassa taikka ihan oikeassa elämässä on tullut puhe ensirakkaudesta, minä en tiedä mitä vastata kysymyseen "Kuka oli ensirakkautesi?" Kauan aikaa se häiritsi minua. Kai sen täytyi olla ensimmäinen poikaystäväni? Entäs se poika johon olin on-off-ihastunut yläasteella ja lukiossa? Se yksi hullu kesärakkaus? Kai sen nyt täytyi olla lasteni isä??? Kokeilin näitä kaikkia vastauksia, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Nyt vime vuosina olen tutkiskellut omaa sielunmaisemaan ja muistojani. Kun tajusin, että ensimmäiset nais-ihastukseni tapahtuivat jo 13 vuotiaana (Xenassa se Gabrielle ja voi se yksi tyttö luokallani...) heti perään tajusin, että olin rakastunut parhaaseen ystävääni jossakin siinä viitosluokan ja 15 ikävuoden välillä. Kai minä jo silloin sen jollain tasolla tiedostin, mutta en halunnut vaarantaa ystävyyttämme. Minulla kun ei hurjan paljon ystäviä ollut ja luulin että ystäviä oli tarkoituskin rakastaa niin vahvasti. Eihän meidän välillä silloin teininä mitään fyysistä tapahtunut, mutta sen yhden kerran kun kävimme saunassa yhdessä minua nolotti kun en voinut olla tuijottamatta hänen täydellisiä rintojaan. Meillä oli siinä 16-17 vuotiaana välit poikki toista vuotta jonkin tyhmän riidan seurauksena ja sitten kun uuden riidan kautta palattiin takaisin ystäviksi, minusta tuntui kuin maailmani olisi taas täydellinen.
Kun olimme 18 vuotiaita, ja pari kymppisiä kävimme usein baarissa kun nähtiin ja kerran siellä hän suuteli minua ja sanoi, että hän usein suutelee ystäviään baarissa ja tanssii heidän kanssaan eroottisesti koska se saa miehet vislaamaan heidän peräänsä. Sen täytyi olla elämäni paras suudelma. Rakastin tanssia melkein kiinni hänessä, häntä kosketellen. Miksi en silloin voinut tajuta olevani lesbo? ehkä meistä olisi tullut jotain. Näin hänen silmistään että hänkin tunsi jotain. Halusi... Muistikuvat ovat aina leijailleet mieleeni uudelleen ja uudelleen vuosien saatossa. Kun minusta tuli sinkku ja syöksyin ulos kaapista, hän vasta alkoi tehdä omaa perhettään pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Ehkä minä vitkastelen tyttöystävän hankkimisen kanssa siksi, että mikään ei vedä vertoja sille yhteydelle mikä meillä on aina ollut. Ensirakkaushan on juuri sellaista...
Ensimmäiselle poikaystävälle sanoin hyvästit, kun minulla oli raskaus-säikähdys ja tiesin, että hänen suunnitelmansa parisuhteelle oli 3 vuotta seurustelua, kaksi vuotta kihloja ja sitten naimiisiin ja lapset. Minä halusin ne lapset mahdollisimman pian ja erolapsena en olisi voinut vähempää välittää avioliitosta. 19-vuotiaana sitten seurustelin toisen miehen kanssa, joka myöskin halusi lapset nuorena ja niinhän me sitten kolme muksua saatiin viiden vuoden sisään. Sanoin taas että rakastan, vaikka en rakastanut samalla tavalla kuin hän. Yllätin itseni kerran ajattelemasta kuinka mukavaa oli, että meillä oli sellainen kumppanuus, tuntui että oltiin samassa joukkueessa. Ajattelin, että meillä ei ollut mitään suurta rakkautta ja intohimoa, mutta meillä oli hyvä yhdessä ja saatiin yhdessä kauniita ja fiksuja lapsia. Kun nuorimmat lapset olivat pieniä meillä oli rankkaa ja pari kertaa yritin hänet jättää, mutta aina se puhui minut jäämään. Lopulta sitten erottiin hänen ehdoillaan.
Olin vielä alle kolmekymppinen kun jäin sinkkuäidiksi. En kai mitenkään ihan vastenmiellinen ulkoisesti tai sisäisesti. Kaikki kannustivat minua vain toipumaan ja ottamaan uuden miehen. Miten minä olisin heille voinut selittää, että surin eroa kolme vuotta etukäteen ja en halunnut miestä vaan ottaa selvää paikkakuntani lesbo-piireistä. Olin kutsunut itseäni bi-curious nimikkeellä monta vuotta ja eron jälkeen aloin vain sanomaan itseäni bisseksi kunnioituksesta entisiä suhteitani kohtaan, vaikka minulla ei ollut mitään mielenkiintoa seurustella miesten kanssa. Löysinhän minä kaltaisiani ja koin vähän romantiikkaa, mutten mitään pysyvää. Tässähän sitten istuskelen kotihiirenä. Tiedän, ettei kukaan tule minua kotoa hakemaan, mutta juuri nyt en ole varma haluanko minkäänlaista suhdetta. Otan hengähdys tauon.
Mitä sitten tarkotin otsikollani? Tyypillinen lesbo ihastuu/rakastuu teininä parhaaseen ystäväänsä, vai? :D Näin taisi käydä minullekin. Aina kun jossain TV-sarjassa tai elokuvassa taikka ihan oikeassa elämässä on tullut puhe ensirakkaudesta, minä en tiedä mitä vastata kysymyseen "Kuka oli ensirakkautesi?" Kauan aikaa se häiritsi minua. Kai sen täytyi olla ensimmäinen poikaystäväni? Entäs se poika johon olin on-off-ihastunut yläasteella ja lukiossa? Se yksi hullu kesärakkaus? Kai sen nyt täytyi olla lasteni isä??? Kokeilin näitä kaikkia vastauksia, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Nyt vime vuosina olen tutkiskellut omaa sielunmaisemaan ja muistojani. Kun tajusin, että ensimmäiset nais-ihastukseni tapahtuivat jo 13 vuotiaana (Xenassa se Gabrielle ja voi se yksi tyttö luokallani...) heti perään tajusin, että olin rakastunut parhaaseen ystävääni jossakin siinä viitosluokan ja 15 ikävuoden välillä. Kai minä jo silloin sen jollain tasolla tiedostin, mutta en halunnut vaarantaa ystävyyttämme. Minulla kun ei hurjan paljon ystäviä ollut ja luulin että ystäviä oli tarkoituskin rakastaa niin vahvasti. Eihän meidän välillä silloin teininä mitään fyysistä tapahtunut, mutta sen yhden kerran kun kävimme saunassa yhdessä minua nolotti kun en voinut olla tuijottamatta hänen täydellisiä rintojaan. Meillä oli siinä 16-17 vuotiaana välit poikki toista vuotta jonkin tyhmän riidan seurauksena ja sitten kun uuden riidan kautta palattiin takaisin ystäviksi, minusta tuntui kuin maailmani olisi taas täydellinen.
Kun olimme 18 vuotiaita, ja pari kymppisiä kävimme usein baarissa kun nähtiin ja kerran siellä hän suuteli minua ja sanoi, että hän usein suutelee ystäviään baarissa ja tanssii heidän kanssaan eroottisesti koska se saa miehet vislaamaan heidän peräänsä. Sen täytyi olla elämäni paras suudelma. Rakastin tanssia melkein kiinni hänessä, häntä kosketellen. Miksi en silloin voinut tajuta olevani lesbo? ehkä meistä olisi tullut jotain. Näin hänen silmistään että hänkin tunsi jotain. Halusi... Muistikuvat ovat aina leijailleet mieleeni uudelleen ja uudelleen vuosien saatossa. Kun minusta tuli sinkku ja syöksyin ulos kaapista, hän vasta alkoi tehdä omaa perhettään pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Ehkä minä vitkastelen tyttöystävän hankkimisen kanssa siksi, että mikään ei vedä vertoja sille yhteydelle mikä meillä on aina ollut. Ensirakkaushan on juuri sellaista...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Surullista. Jos oot tehnyt lapset ja kodin ja haikailet alle kakskymppisenä tuntemasi norkkufiiliksen perään. Siis tarkoitan että kaikkihan me rakastuttiin parhaisiin kavereihin kun oltiin siinä iässä. Romantiikka on eri asia kuin seksi - sit pitääkin olla aikuinen?
Siis kaikki me? Aika "mukavaa" yleistystä.
Itse en ainakaan ole lapsena, en nuorena enkä aikuisenakaan koskaan ollut rakastunut saati ihastunut ystäviini saati sitten parhaaseen ystävääni ja olen lesbo. Enkä aiokaan rakastua tai ihastua tai edes maata kenenkään kaverini kanssa. Itse pidän visusti kaverit kavereina ja ihastukset/seksi&seurustelukumppanit erillään. Jos tämä tieto ei tyydytä kaveriani, saa kaveri suksia kuuseen.
Kehitytään eri tavalla ? Sori kun yleistin mutta moni on kertonut että näin se meni ; )
Saahan sitä haaveilla, että paras ystävä olisi rakastunut sinuun, mutta se saattaa olla vain haave. Fantasioidahan aina voi, eri asia sitten voiko tai haluaako sitä fantasiaa toteuttaa. Toki jos sitä itse on ihastunut bestikseen, niin sitä tietysti toivoisi, että se bestiskin olisi ihastunut samanlla tavoin. Aina ei se kuitenkaan mene niin. Toisinaan tunne on melko yksipuolista.
No, tietysti yhtä lailla yleistämistä olisi, että väittäisi kaikkien lesbojen olevan rumia siilitukkia tai sovinistisia äijärekkiksiä Tietysti hyvin epävarmalle ihmiselle stereotypiat tuovat tukea ja turvaa ja normaaliuden tunteen jos kokee itsensä jotenkin poikkeavaksi.
Itse ainakin kokisin erittäin ahdistavana, jos bestikseni olisi yksipuolisesti ihastunut minuun ja minä en häneen tai että kaverini ruinaisivat seksiä kaiken aikaa. Tällainen menee ahdistelun ja vainoamisen piikkiin jo. Mielestäni tällaista kaveruutta ei kannata ylläpitää, sillä se ihastunut osapuoli vain katkeroituu syvästi kun ei saa vastarakkautta tai seksiä ja toisesta se tuntuu todella ahdistavalle ja turhauttavalle.
Se, että "moni" on kertonut sinulle, että se meni näin, ei tarkoita sitä, että kaikki maailman lesbot käyttäytyisivät ja kehittyisivät tismalleen samalla tavoin. Epäilenpä myös, että tässä se "moni" tarkoittaa enemmänkin muutamaa tai jotain sinne päin tai pikemminkin jotain seksuaalifantasiaa.
Ihan kiva tarina ja näitä mammojen haaveita ja heräämisiä tämä palsta on täynnä.Tehdään lapset ja sit sen jälkeen ollaan lesboja, vaikka miessuhteita olis paljon ja naissuhteet haaveilutasolla. Mä en kyllä ihan usko näiden naisten lesbouteen, mutta kai lesbo on kivempi termi kuin bi ja kaikkihan sen itse saa tässä maailmassa määrittää. Itse en ois kyllä lesbona pystynyt miessuhteisiin ja usean lapsen hankintaan kun ei tuo seksi miehen kanssa onnistuisi. Mut joka tapauksessa parempi siirtyä varmasti nuoruuden päiväunista aikuisen naisen suhteisiin, jos se oikeasti kiinnostaa. Oikea suhde naisen kanssa on eri asia kuin nuoruuden haavekuvat ja kauniiden rintojen ihailu. Eikä kaikki ihastu parhaisiin ystäviin, ei todellakaan, en itsekään ole ihastunut :)
Eipä niin. Ei sitä vain voi elää kuin omalla tavallaan. En todella tykkää vihaisista lesboista jotka dissaa bissejä ja heteroita. Ihan yhtä ikävää kun joku sanoo että taas yksi pahapäinen lesbo on pilaamassa muiden fiiliksiä.
Eipä niin. Ei sitä vain voi elää kuin omalla tavallaan.
Parhaaseen ystävään ihastuminen on tyypillisintä varmaan niille, jotka ei tajua tykkäävänsä tytöistä. Sitä vaan haluaa olla sen ihanan lähellä, ja luulee sitä ystävyydeksi.
Ja määrittely on aina (täällä palstalla ainakin) vähän ongelmallista, kun toisten mielestä lesbo tarkoittaa naista, joka on käytännössä toteuttanut seksuaalisuuttaan vain naisten kanssa ja "aina" tiennyt halujensa kohdistuvan vain naisiin, ja toisille se tarkoittaa sitä, että halut kohdistuvat vain naisiin, vain naiset saavat halun syttymään, ja saavat rakastumaan, riippumatta siitä millaisia tekoja on tehnyt. Eikä nämä kaksi mielipidettä tunnu koskaan löytävän yhteistä maaperää.
Minä tunnistin itseni tästä kertomuksesta tosi syvästi. Vähän kiusallisenkin syvästi... Voi niitä kaikkia ihania bi-curious-kaverityttöjä joiden kanssa olisi voinut päästä tekemään vaikka mitä! ;)