Maaseudun turvallisuus pahempi kuin koskaan

Huolestunutasiasta

Asiahan ei minulle kuulu ja olen pannut merkille, että se ei kyllä kuulu kennellekään päättäjille, tai onhan siitä siitä keskustelltu siis selitelty, kuten asiasta vastaava taivasministerikin. Ministerin posti säilynyy ilmeiseti maaliin asti.

Meillä on yli 10% henkilöstövajaus poliisissa. Ja osaa koulutettuja pidetään työttömänä. Ja töitä on lisäksi enemmän kuin koskaan. Sisäministeriöllä on tietysti tiedossa syrjäseudun katastrofi poliisipulan vuoksi mutta mitään ei siihen tulla tekemään, paitsi selittellään. Poliisit työllistyy nytkin valtaosalta kasvukeskuksiin 95 % . Lisäksi taajamissa on kaikella tavalla valvontakamerat ja tekniikka suurena apuna. LP-poliisin partiot oli joskus hyvä apu haja-asutusalueella kentällä kiireisessä hätätilassa tapahtuneissa järjestys-väkivaltatapahtumissa paikallispoliisin avuksi mutta ei enää. (tästä ei saanut keskustella). Eli maalla-asuvat saavat jatkossa turvata itseään ja omaisuuttaan yksityisin turvapalveluin. Erinomaista silloinhan maaseudun väki työllistyy vartiointiliikkeisiin. Sama tyhjiö koskee myös sairasautopalveluja ja jatkossa paloturvallisuuskin on pahemmin retuperällä.

Minä en henkilökohtaisesti asiasta kyllä kärsi (apua saan 10-14 minuutissa asiassa kuin asiassa) ja valtakunnan kukkaron kannalta voi olla hyvä ja jatkua näin. Mutta se ei liene aivan tasa-arvoa, Sellaiseksi sitä ei kyllä tulla samaan mutta nyt on liian suuri epäsuhde. Keskusteluissa selittelyjä tuohon antaa pappa Paatero (hänellä on kyllä varmasti sata itseään fiksumpaa ”vallatonta” alaista) ja sisäministeri uskoo Herran voimaan ja hyvään tahtoon.

Pääasia, että maaseudun väestö itse on tyytyväinen.

Odotan taas tyypillisiä haukkua jos asoihinne puuttuu. Kiitos jo ennakkoon.

7

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiiniiin

      Kuten itse totesit, asia ei oikeastaan sulle kuulu ....

    • On_turvatonta

      Kyllä tosiasia on, että turvallisuus täällä maalla on huonotunut aika paljon. Liikennevalvontaa hoidetaan kirkonkylillä hidastetöyssyillä. Poliisin tulo kestää tunnin, jos sitä tarvitsee paikalle, joskus ei ehdi siihenkään.
      Meidänkin kuntaan on pesiintynyt kaiken maailman huumehörhöä, kun on halpoja asuntoja tarjolla ja lopputulos näkyy lehtiotsikoissa tehtyinä rikoksina.
      Yrittäjät selvittää itse rikoksia, kun poliisilla ei resurssit riitä. Auton katsastus ja rekisteröinti alkaa olemaan täällä jo vitsi, miksi vaivautua katsastamaan ja rekisteröimään autoa, kun sillä voi ajella kortitta pikku taikka isommassa pöhnässä, huumetokkurassa.
      En kaipaa mitään poliisivaltiota, mutta ei tämäkään menettele, että voit koska vaan joutua autokolariin ja vastapuolella ei ole mitään vakuutuksia autossaan. Toki Liikennevakuutuskeskus hoitaa korvauspuolen, mutta aikaa menee ja vaivaa tulee, tämä kokemuksella.
      Polttoaineita on varastettu ja muuta tavaraa. Koneurakoitsijat ei viitsi enään täyttää illalla koneiden säiliöitä valmiiksi aamua varten, kun ne polttoaineet varastetaan yön aikana. Maadoituskuparit häviää kaivannoista, jos et niitä heti peitä. Jopa kokonaisia kaivinkoneita varastetaan työmailta röyhkeästi. Maatiloilla käy salakuvaajia ja muita hiippareita, että riistakameroita asennellaan ja muistikortteja katsotaan tietokoneelta. Tätähän se nyt alkaa olemaan!

      • niiiniiin

        Ei niitä ole maalla ennenkään poliiseja joka kylälle löytynyt.


    • pakoonmaalta

      Tottakai poliisit ovat siellä missä ovat ihmisetkin. Ei valtiolla ole varaa maksaa palkkaa siitä että poliisi pyörii jossain peräkylillä siltä varalta jos jostain tankista joskus varastetaan löpöä. Peräkylien turvallisuus ongelmat ratkeavat sillä että nuoret muuttavat pois työn perässä, kylille jäävät sosiaalihuollon asiakkaat joilla ei ole elämältä suuria odotettavissa sekä eläkeläiset. Kun viimeinen vanhus saatetaan kirkkomaalle perikunta sammuttaa valot.

      • näkijänä

        Poliisit kuskaavat kaupungeissa kännisiä paikasta toiseen, hyysäävät niitä ja paapovat.
        Kun poliisia tarvittaisiin oikeisiin poliisin töihin, ei niitä näy missään.
        Juopot on etusijalla.
        Poliisit ovat kännisten ilmaisia takseja. Katsokaa poliisit ohjelmaa....


      • turhakkeeet

        poliisit juoksee etsimässä jotain kaljapullonrikkojaa,kissaa joka kusi lasten hiekkalaatikolle,katsomassa tekeekö poitsu itsemurhan,siis aivanturhia juttuja
        kissasta pääsee kivellä eroo ja ku muutama kerra osuu ei o halua tulla
        jos vanhemmat ei kakarastaan huolehdi ni antaa tappaa sit ittensä
        jos joku rikkoo jonku pullo ni onko helvetti vaikee siivota
        yhteiskunta o sellane saatana paappoja ja poliisit yksiä vitu lastentarhan erotuomareita


    • dfgdfgfdgs

      Meidän pitää järjestää oman kylän vartiointi oman kylän voimin. Ja käydä tehokkaampi vaalikampanja seuraavalla kerralla, jotta saadaan meidän maamme raiskaaminen lopetettua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe