Olen 15-vuotias tyttö, ja välillä tuntuu kuin kärsisin jonkinlaisesta on-off -masennuksesta. Enimmän osan aikaa olen ihan terve. Minulla on harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, koulun kanssa ei ole mitenkään erityisen paljon ongelmia ja elämäniloni on kunnossa. Välillä saan kuitenkin "kohtauksia" joita itse kutsun huonoiksi hetkiksi, silloin oloni on niin masentunut että jos teen huonona hetkenä masennustestin, se näyttää keskivakavaa masennusta. Nämä huonot hetket kestävät yleensä n. 30min - 6h ja tulevat vaihtelevin väliajoin (joskus monena peräkkäisenä päivänä, joskus taas useamman viikon välein). Aluksi ajattelin että kyse on vain normaalista mielialan vaihtelusta varsinkin kun olen murrosiässä, mutta en enää usko niin. Huonona hetkenä en voi muuta kuin maata paikoillani ja itkeä, usein myös satutan itseäni jollain tavalla koska olen huomannut sen auttavan ahdistukseen. Olen esim. viillellyt ja purrut itseäni. Nämä huonot hetket eivät tule itsekseen vaan jonkin asian laukaisemana, esim. jos saan kokeesta huonon numeron saatan alkaa itkeä keskellä luokkaa, ja riideltyäni vanhempieni kanssa menen huoneeseeni ja hakkaan päätäni seinään tai revin hiuksiani tai puren itseäni. Olin n. vuosi sitten terapiassa viiltelyn paljastuttua vanhemmilleni, mutta en pitänyt terapeutistani ja inhosin käyntejä. Ainoa mitä minulla epäiltiin oli Asperger jonka diagnoosia ei kuitenkaan tullut, mitä vähän ihmettelen sillä sekä minun että äitini mielestä suurin osa oireista täsmää minuun todella hyvin mm. arjen hallintaan liittyvät vaikeudet joista myös ahdistun. (Otan asiat liian kirjaimellisesti... isä sanoo "laita lautaset pöytään" ja tottelen, jonka jälkeen tämä suuttuu koska tarkoitti koko pöydän kattamista eikä vain lautasia, mitä en vain tullut ajatelleeksi.)
Minua ahdistaa nimenomaan se, että minkään sairauden kuvaus ei sovi minuun. En ole masentunut, en kärsi myöskään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kaikkien lukemieni taudinkuvausten oireisiin minun oireeni ovat joko liian lieviä tai vääränlaisia. Ainoa josta tunnistan heti itseni on Asperger jota terapeuttini mielestä minulla ei ole. Onko mitään psyykkistä sairautta, johon kuuluvat pelkästään lyhyet ajoittaiset masennusjaksot? Vai onko tämä tosiaan vain murrosikäisen tytön mielialanvaihtelua, jota olen mielessäni paisutellut?
Minua ahdistaa nimenomaan se, että minkään sairauden kuvaus ei sovi minuun. En ole masentunut, en kärsi myöskään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kaikkien lukemieni taudinkuvausten oireisiin minun oireeni ovat joko liian lieviä tai vääränlaisia. Ainoa josta tunnistan heti itseni on Asperger jota terapeuttini mielestä minulla ei ole. Onko mitään psyykkistä sairautta, johon kuuluvat pelkästään lyhyet ajoittaiset masennusjaksot? Vai onko tämä tosiaan vain murrosikäisen tytön mielialanvaihtelua, jota olen mielessäni paisutellut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, sinä nuori tyttö. Sinun kannattaa jutella jonkun aikuisen kanssa noista huolistasi. Se helpottaa jo paljon.
On hyvä tietää mahdollisimman pian, että teini-ikä on aina yhtä sirkusta kaikilla. Se on vaihetta, jossa siirrytään lapsesta aikuiseksi. Vanhemmat ihmiset lopettavat sinun kohtelemisen lapsena ja portaikottain he alkavat vaatimaan sinulta yhä enemään itsenäistymistä.
Joka ikinen teini ja nuori kokee paljon epävarmuutta ja tuntevat itsensä "kömpelöiksi", koska heillä on puutteellinen kokemus ei-leikkisestä vuorovaikutuksesta ja vakavamman vastuun käsittelystä. Teinin kanssa on aina kömpelö keskustella "aikuisen asioista", koska heiltä puuttuu elämän kokemus. Tämän monen vanhemman ihmisen pitäisi osata odottaa alle 20-25 vuotiaalta. On täysin ymmärrettävää, että teet helppoja virheitä, jotka vaikuttavat hölmöiltä vanhempien silmissä. Sitä se ymmärrettävä kokemuksen puute aiheuttaa.
Eli suuri epävarmuus ja ahdinko ovat erittäin yleistä ikäiselläsi. Tämä aikuistumisen tuoma draama tietysti vaihtelee yksilökohtaisesti, mutta tämä veto "dramaattisuuteen" on kaikilla. Teiniltä odotetaan ja vaaditaan enemmän, kun koskaan aikasemmin hänen elämässään. Tämän takia heillä on paineita vastata vanhempien odotuksia ja tämä tulee aina puremaan monia nuoria.
Älä ota kritiikkiä liian vakavasti ja itseesi. Työ, ikä ja koulutus tuo kokemusta ja tulevaisuutta. Me kaikki muistelemme teini-ikäisyytemme kompurointia joko hyvällä tai pahalla.