Moi
Ajattelin kirjoittaa elämästäni joka on yksinäistä.
Olen 31v mies. Elämäni on jatkuvasti yksinäistä. Ei ole ketään kelle puhua tai kenen kanssa viettää aikaa. Isä joskus soittaa. Muita ei ole. Olen katsonut tv:stä sarjoja missä vangit on eristyksissä huoneissaan. Heilläkin on enempi elämää kuin minulla. Oli mulla nainen joka minusta piti, mut häntäkään ei enää ole. En tiedä onko tää joku rangaistus minulle, mut en jaksa enää aina olla vaan yksin. Olen yrittänyt löytää seuraa treffit sivustoista ja baareista, mut kukaan ei ole musta kiinnostunut. Tuntuu et mun ja muiden välissä on joku suojamuuri tai sitten vaan olen niin ruma et kukaan ei halua mua. Töissäkään ei mun elämä paremmaksi muutu. Ne ihmiset moikkaa mut ei ne tutummaksi tule. Olen rukoilut monena ilta muutosta elämään tai että kuolisin pois. Jumalakaan ei ole minusta kiinnostunut. Älkää hyvät ihmiset ajautuko tähän helvettiin. Mie en pääse tästä pois.. Jos teillä on rakas elämässä, ystäviä tai sukua pitäkää heistä kiinni. Tämä yksinäisyyden helvetti on pahempi kuin nälkä tai köyhyys.
Ajattelin kirjoittaa elämästäni joka on yksinäistä.
Olen 31v mies. Elämäni on jatkuvasti yksinäistä. Ei ole ketään kelle puhua tai kenen kanssa viettää aikaa. Isä joskus soittaa. Muita ei ole. Olen katsonut tv:stä sarjoja missä vangit on eristyksissä huoneissaan. Heilläkin on enempi elämää kuin minulla. Oli mulla nainen joka minusta piti, mut häntäkään ei enää ole. En tiedä onko tää joku rangaistus minulle, mut en jaksa enää aina olla vaan yksin. Olen yrittänyt löytää seuraa treffit sivustoista ja baareista, mut kukaan ei ole musta kiinnostunut. Tuntuu et mun ja muiden välissä on joku suojamuuri tai sitten vaan olen niin ruma et kukaan ei halua mua. Töissäkään ei mun elämä paremmaksi muutu. Ne ihmiset moikkaa mut ei ne tutummaksi tule. Olen rukoilut monena ilta muutosta elämään tai että kuolisin pois. Jumalakaan ei ole minusta kiinnostunut. Älkää hyvät ihmiset ajautuko tähän helvettiin. Mie en pääse tästä pois.. Jos teillä on rakas elämässä, ystäviä tai sukua pitäkää heistä kiinni. Tämä yksinäisyyden helvetti on pahempi kuin nälkä tai köyhyys.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei, toi yksinäisyys nykyyhteiskunnassa on yleisempää kuin luuletkaan. On vain työkavereita tai kavereita, joiden kanssa ollaan pinnallisesti yhdessä. Minusta se on suurempaa elämän tuhlaamista kuin itsekseen oleminen. Ei sitä ainakaan kadehtia tarvitse. Kuulut luultavasti yhä kasvavaan joukkoon.
Muuta ihan ensimmäiseksi pois Lappeenrannasta. Täällä on sukupuolijakauma sellainen, että naiset voivat valikoida ja valkata, loputtomiin. Heikon potentiaalin(kin) näköiset ja oloiset naiset ovat tällä kuningattaria, lisäksi sitä kautta heihin on tarttunut omalaatuine ylimielisyys jota ei oikein muualla tapaa.
Jos vaikka istut Birrassa alkuiltaa, huomaat että kaikki ketä siellä on, on miehiä, ja sama on aika pitkälle iltaan. Naiset lehahtavat paikalle tyttöporukoissaan tiukan sidonnaisesti, ja aamupäivällä he ovat taas tiukasti tuulipuvuissaan reippailemassa.
Tämä on miehelle kamala mesta.
Voimia sulle, laajenna elämääsi, matkusta, pomppaa junaan, jo Kouvola on avarampi paikka henkisesti.
totta on
Olet vielä nuori ja elämää on vielä paljon edessäsi. Älä vaivu epätoivoon vaan etsi edelleen kontakteja, varmasti löytyy moniakin jotka pitävät sinusta. Tuntemuksesi jakaa moni muu. Älä jää ainakaan kotiin vain yksiksesi. Ulkoile, hakeudu harrastuksiin.
Psykologista voisi olla apua mutta myös palvelevasta puhelimesta, netistäkin löytyy yksinäisille jotain.
Olen nuoruudessani kokenut samaa kuin sinä, mutta sen jälkeen on ollut monia hyviä ihmissuhteita. Useimmat meistä kokevat myös yksinäisyyttä elämässään silloin tällöin, mutta se menee aikanaan aina ohi.
Hei moi! jostain kumman syystä ajauduin lukemaan tekstisi ja tuo kuulostaa todella tutulle tekstille. Itselläni oli tuollainen samanlainen tyhjyys ja tavallaan oli kaikki ja sitten ei kuitenkaan yhtään mitään.
Myös mie rukoilin ja hetken tuntu että ei Jumala kuule rukouksiani ja tyhjyys vaan pahentui,mutta sitten alkoi tapahtua. Löysin sellaiseen seurakuntaan mitä en ikipäivänä uskonut löytäväni missä nauretaan ,rakastetaan aidosti toisia ihmisiä! soittaa bändi ja musiikki on mahtavaa ei mitään virsiä vaan kunnon musiikkia. Paljon saman ikäisiä ihmisiä kuin sinä oikeastaan suurin osa! Itse olen 24v. Nainen. Seurakunnassa on paljon,paljon ja vielä kerran PALJON ihmisiä joilla on samat tuntemukset ja kokemukset. Monet löytäneet elämänsä rakkauden tätä kautta!
Uskallan väittää,että tämä ei ole edes sattumaa että näin kirjoituksesi,sillä olet rukoillut apua!
Meillä on joka viikko paljon ohjelmaa mihin pääsee mukaan ja esim. Tänä sunnuntaina erityisiltamat klo.14
Ethän menetä mitään jos tulet vierailemaan, mutta paljon voit saada! Mutta varoitan, että kyseessä on mahtava seurakunta jonka pastori on niin hersyvän iloinen ja mm. beatboxaa eli jos tälläisestä menosta tykkää niin oikeesti tuu huviksesi katsomaan!! ;)
https://m.facebook.com/realm.int
Siinä kotisivut jos haluut chekata! Toivottavasti nähdään siellä jo sunnuntaina!! :)
Olen koko elämäni ollut sellainen, etten ole sitä kaveriverkostoa hirveästi ympärille tarvinnut... toki osaan sosiaalinen olla tietyssä määrin kun siihen tunnen tarvetta. Olin narsistin kanssa nalkissa viimeisimmät 10 vuotta. Koko tämä aika hirveää vuoristorataa, meni luottotiedot, ystävät, työpaikka, ihmisarvo... kaikki. Olemme asuneet jo pari vuotta erillään, mutta hän pitää minua jotenkin pihtiotteessaan, teki minusta riippuvaisen itsestään ja samaan aikaan kehotti "hanki elämä ja jätä hänet rauhaan". Sain tässä kuulla pääsiäisenä että on seurustellut jo puolitoista vuotta vaikka itse hän on väittänyt sitä kysyessäni jotain muuta. Ovat asuneetkin jo yhdessä monta kuukautta kuulemma. Hän pisti lapsen valehtelemaan minulle asiasta ja salailemaan... lapsi vuoroviikoin oli hänen luonaan. Koko ajan minun suuntaani tullut viestejä: sanakin vielä mistään niin haen lapsen täyttä yksinhuoltajuutta ja lähestymiskieltoa.. tätä samaa jatkui ties kuinka kauan. Tämä uuden parisuhteen paljastuminen ja siitä seurannut shokki, vitutus ym olivat se heinänkorsi joka mursi kamelin selän. Sanoin miehelle että pidä lapsi, koira ja kaikki.. en jaksa vaan enää pullikoida vastaan missään. Nyt olen yksin... ei ketään jonka kanssa jutella, harrastaa, yhtään mitään. Ammatti-ihmisen luona käyn asioistani purkautumassa... masennus ilmiselvää ja valun sen kouriin entistä vahvemmin ja syvemmälle. Hanki oma elämä.. mene ulos.. ala seurustella.. mene kuntoilemaan... Voi kun pystyisikin.. en pysty, en edes enää halua mennä ulos etten vaan törmää exään ja hänen ihanaan uuteen naiseensa. En pysty. Synkältä näyttää... opiskelut loppusuoralla.. nekin menee vituix.. kivaa. Kun ei vaan pysty eikä jaksa.
Itsellänikin kaikki on mennyt persiilleen ja vain siksi että vanhempani olivat kommunisteja eivätkä osanneet muuttua maailman mukana vaan kasvattivat minutkin oman mallinsa mukaan. Koulussa pilkattiin mutta en antanut periksi koska vanhempani loivat minuun taistelutahtoa ja uskoa kommunismin voitosta. Niinpä minusta tuli yhtenä päivänä Aspergerin syndroomaa sairastava hullu. Miehestä ei tietoakaan koska ymmärtävät että kommariäpäränä olen vain muiden varoilla loisiva pummi. Tapasin aikoinaan toisen kommarin ja tehtiin pari lastakin sen kummemmin ajattelematta kun niistä tuet saatiin. Lopulta senkin päreet paloi ja lähti lätkimään. Sen jälkeen lapset huostaanotettiin ja tuskani vain paheni. Olen yrittänyt pysyä kartalla kirjoittelemalla kaupunkipalstoille omista haaveistani mutta kovin moni ei ole homojutuistani kiinnostunut vaikka sen luulisi olevan eksoottinen aihe tyttöihmiseltä. Tämä epätoivoko minua vanhentaa vai surkea geeniperimä sillä tutut ovat sanoneet että näytän 30 vuotta ikäistäni vanhemmalta. Joka tapauksessa se on paha juttu parisuhdemarkkinoilla, jopa pahempi kuin se että olen kunnon kommunisti enkä halua vaurastuttaa ketään porvaria omalla panoksellani edes siltä osin kuin johonkin kykenisin. Tähän saakka olen sentään pärjännyt yhteiskunnan elättämänä joten työnteko ei ole jatkossakaan päällimäisenä elämässäni. Olen minä päässyt esittämään ajatuksiani Petroskoin televisioonkin ohjelmassa jonka nimi oli Suomalaisen lapsiperheen elämä Pietarissa. Siitäkin olen saanut palautetta kun ihmiset eivät ymmärrä taiteilijan sananvapautta jota tarvitsen.