On se kumma että tässä aina käy "näin". Vaikka toinen vaikuttaisi kuinka ihastuneelta aluksi niin jollain tapaa nämä jutut tuntuvan tyssäävään heti alkumetreille.
Nyt taidan luovuttaa ennen kuin alan hakkaamaan päätä kunnolla seinään, eli heti ensimmäisen vähänkin torjuvan tai ei-kiinnostuneen signaalin.
En kestä enää ollenkaan jos yksipuolisuuden tunne valtaa edes hetkeksi.Niin ihana kuin onkin tavata ihana ihminen, ihastua ja saada vastakaikua, niin oman mielenrauhan takia melkein toivon ettei sitä olisi tapahtunut. Kun nää jutut tuppaa näköjään saamaan huumaavasta alkutilanteesta huolimatta päinvastaisen käänteen.
Surullista
Nyt taidan luovuttaa ennen kuin alan hakkaamaan päätä kunnolla seinään, eli heti ensimmäisen vähänkin torjuvan tai ei-kiinnostuneen signaalin.
En kestä enää ollenkaan jos yksipuolisuuden tunne valtaa edes hetkeksi.Niin ihana kuin onkin tavata ihana ihminen, ihastua ja saada vastakaikua, niin oman mielenrauhan takia melkein toivon ettei sitä olisi tapahtunut. Kun nää jutut tuppaa näköjään saamaan huumaavasta alkutilanteesta huolimatta päinvastaisen käänteen.
Surullista
Vastaukset 17
Vanhimmat
Luovutin aikaa sitten, tunteet tulee vaan hitaasti mukaan.
Miehenä toimin siten että odotan naiselta myös aktiivisuutta. Jos sitä ei ilmene niin jätän asian sikseen hyvin nopeasti ja palaan neutraaliin käytökseen.
Kuulostaa siltä aloittaja että ehkä sotket kiinnostumisen ihastumiseen eli tunteet tulevat liian nopeasti mukaan.
Olen huomannut sen että yritän välttää tunteiden tulemista mukaan ja innostumista koska miehenä se on varma tie tuhoon. Jos osoitat naista kohtaan kiinnostusta niin jo yli-innostumisesi voi johtaa siihen että naisen mahdollinen kiinnostus lopahtaa tai petyt vain enemmän kun naista ei kiinnosta yhtä paljon tai naisen käytös vaihtelee sekä nainen voi kokea ettei hänen tarvitse osoittaa kiinnostusta kun mies hoitaa hommat kotiin.
Toisin sanoen en jaksa yhtään mitään passiivis-prinsessa tyyppejä jotka ylpeänä naiseudestaan odottavat että mies juoksee heidän perässään tai miehet joista sitten hän poimii omansa jos viitsii.
Jos nainen ei näytä kiinnostusta hyvinkin pian ja pyri olemaan aktiivinen niin ei minulla mitkään tunteet herää.
En jaksa kumppaneina mitään pelkureita ja naiseutensa passivoimia lutimuksai tai henkisesti vässyköitä.
Jos olet mies niin tunteiden tulisi tulla mukaan vasta paljon myöhemmin. Siten et satuta itseäsi kun nainen arpoo että kiinnostaako vai eikö sitä kiinnosta vai onko joku muu niistä miehistä jotka pyörivät hänen ympärillään kiinnostavampia.
Itse en luovuta vaan näytän keskisormea moisille pikkulutkille.
Joo puhut kyllä asiaa, olen paljolti samoilla linjoilla kanssasi.
Samaa mieltä siinä että sitä aktiivisuutta pitäisi olla molemmin puolin että jotain voisi syntyä, jotain sellaista ettei kumpikaan ole altavastaaja asemassa mikä ei todellakaan ole ihanteellista suhdeasioissa (tai muutenkaan).
Mulla varmaan tuppaa menemään niin että kiinnostus herää aika nopeasti, ja jos saan jotain vastakakikua kiinnostukselleni niin ihastun vielä nopeammin. Jos vastakaikua ei tule niin harvemmin tunteetkaan sen enempää herää. En sit tiedä alanko siinä vaiheessa yli-innokkaaksi kun toinen on osoittanut kiinnostusta. Kun tuntuu että tämän suuren ihastuksen jälkeen toinen alkaa aina vetäytymään. Todella turhauttavaa, ja surullistakin. Toisaalta olen sitä mieltä että jos toinen on kiinnostunut ja tykkää niin ei homma pitäisi lässähtää siihen että minä osoitan kiinnostustani ja tykkäämistä.
Helppoahan se olisi jos pystyisi ottaa tunteet mukaan itse katsomassaan sopivassa tilanteessa.....mut ei toimi mun kohdalla! Se on heti kaikki tai sit ei mitään. Eli yleensä ei yhtään mitään ;D
Naisena en viehäty miehestä, joka jättää aloitteen teon naiselle.
Enkä minä miehenä passiiivisista prinsessoista joista ei ole a) tyttöystäviksi b) kumppaneiksi c) puolisoiksi d) äideiksi.
Jos et viehäty niin se kertoo että kannat passiivista-prinsessageeniä joka kertoo kyvyttömyydestä kommunikoida ja tehdä asioille jotain siirtämällä vastuun jollekin toiselle.
Vastenmielistä.
Otat tämän sitten provosointina tai et, niin sinun on pakko kasvaa tuosta naisvihamielisyydestäsi yli ennen kuin edes kannattaa haaveilla ainakaan mistään yhdenyönjuttua kummemmasta.
Suhteissa on aina se vaara, että särkee sydämensä, mutta mitään ei voi saada jos ei koskaan yritäkään. Oletko aivan varma, ettei toisella ole kiinnostusta sinua kohtaan? Meillä suomalaisilla kun on jostain syystä niin mielettömän vaikeaa sanoa tai näyttää se, varsinkin tapailu vaiheessa. Kuten Toimitaiälä myös kirjoitti.
Aktiivisuutta pitää olla molemmilla, että pääsee toiseen edes tutustumaan. Ja kysymällä suoraan siitä kiinnostumisen asteesta, usein selviää mitkä ne toisen aikomukset ovat.
Rohkeasti vaan puhelin käteen ja kysyt.
Hiljaisuus vaientaa lopulta kenet tahansa. Ei se silti tunteita tukahduta, vaikka niin toivoisikin.
Niin, en tiedä.. Onko se niin et toiset on arempia kuin toiset.. Minun tapauksessa ainakin on niin.. Sitä ei ehkä joku käsitä et toinen voi olla arahko/ujohko eikä sen takia ehkä anna niin ihastumisen näkyä. Toisaalta, selvä välttely (jatkuva sellainen) ja ilmeet kertovat kyllä asian. Silloin tuskin on kiinnostunut..
Niin harvoin kun edes päästän ketään nykyään mitenkään lähelle.. Ja joku saattaa ehkä käsittää tietynlaiset elkeet ylpeydeksi. Ei se sitä aina ole.. Toisinaan ehkä.. Mut ei ainakaan eilen.. Jäin miettimään tilannetta ja kaikkea.. En oikein ymmärtänyt, siinä kaiken kiireen keskellä.. Tunneille olin palaamassa.. Pikaisesti vain ruokatauolla (minun tapauksessa se oli teetä ja vaniljapulla.. ei terveellistä, tiedän).
No joka tapauksessa.. Ehkä sinun kannattaa selvittää asia oikeassa elämässä.. Näihin palstoihin ei kannata luottaa missään määrin.. Täällä kun kirjoittajaa ei voi tunnistaa.
t. joku tummahiuksinen nainen
Ymmärrän kyllä ujouden tms. tai esim. arkuuden "hypätä" nopeasti mihinkään uuteen. Itse vain tulkitsen ne torjuntana ja pakkeina...jos ei asiaa selitetä mulle. Toisaalta on aika vaikea spekuloida itsekseen, ja jatkaa vaan sitkeästi yrittämistä ja selitellen itselleen että toinen on vain ujo jne. Että jos suoraan ehdottaa vaikka tapaamista ja toisella on "esteitä" niin parempihan se on antaa olla, kuin kuvitella ettei arkuuttaan vaan uskalla, ja jatkaa yrittämistä pakit toisensa perään.... Tässä mielessä komppaan täysin "Toimitaiälä"ä.
Jos toisella on esteitä, kun pyydät tapaamista, niin voit silloin kysyä, et sopiiko kysyä toisella kertaa tätä tapaamista, Jos toinen on epävarma, niin silloin voi kysyä, että kannattaako mun enään edes kysyä. Kannattaa olla kohtelias, mutta kuitenkin tavallaan vaatia vastaukset kysymyksiin. Just ettei turhaan jäis pohtimaan, että mitähän se toinen sillä tarkoitti ja että onko se musta kiinnostunu.
Korjaan tuota kommenttia vähän.. Se tilanne oli ti 10.2 joka jäi mietityttämään.. Ei ollut puhetta mistään tapaamisesta. Sen kun juteltiin kaikenlaista mistä voi ihan tuntemattoman ihmisen kanssa jutella.. Ei minulla ole mitään esteitä. Oli kiire tunneille enkä oikein ymmärtänyt kai tilannetta.
Mutta.. Poistun palstoilta.. Heippa.. :)
Mutta toisaalta.. Ehkä tosiaan tulkitsin tilanteen jotenkin väärin.. Voi se niinkin olla..
Mut heippa..
Toisaalta.. Annan minäkin asian olla. Tajusin eilen ettei hän ole kiinnostunut minusta. Ja pitäisikö myöntää tähän eräs asia.. No, tiedän et hän ollut kai yhden jutun takana. Tuskin olisi siinäkään mielessä ollut järkevää edes miettiä häntä. Olisi kai tullut naljailua puolin ja toisin asiasta, luulen niin.
Mutta.. Tämä oli yksi ehkä kamalammista viikoista mitä tässä kaupungissa asuessa on ollut. Toivottavasti ei toistu enää koskaan.. Päätin muutaman asian viime yön aikana.. Yksi niistä on lopullinen päätös erääseen asiaan. Voin todella huonosti tiettyjen tyyppien touhujen takia (jatkuva kiusaaminen, vuosia jo kestänyt sellainen johon liittyy yhtä sun toista.. myös asumiseen liittyen). En ymmärrä enkä enää edes yritä ymmärtää.. Eiköhän se riitä..
Et vielä luovuttaisi. Jospa itse ehdottaisit ihastuksellesi tapaamista tai ottaisit asian muulla tavoin puheeksi. Itselläni samankaltainen tilanne, enkä tiedä miten toisen tunteet selvittää. Kysyminenkään ei lyhyiden tapaamisten aikana oikein tunnu luontevalta. Haluaisin odottaa rauhallisempaa hetkeä, kaipa niitäkin työympäristössä joskus tulee.. ..Luovuttaminen ei ole käynyt mielessänikään, kun tämä mies kiinnostaa, vaikka hän on itseäni nuorempi.
Minulla on sellainen kutina että moni ihminen ei tajua että sille toiselle osapuolelle toisen kiinnostuminen tai ihastuminen hänestä voivat olla maailman seitsemäs ihme.
Osa ihmisistä katsos on voinut kokea ikäviä pettymyksiä tai yksinkertaisesti kokenut ettei kukaan ole koskaan hänestä ollut kunnolla kiinnostunut.
Sitten koko ajatus "luovuttamisesta" on sinällään turha koska henkilö yksinkertaisesti edes ei ajattele asiaa että toinen voisi olla kiinnostunut.
Henkilöt joilla on "normaalimpi" ihastumis, rakkaus ja parisuhde-elämä ollut sekä vaikka ehkä sisältänytkin pettymyksiä niin osaa luonnollisesti suhtautua siihen että joku on heistä kiinnostunut joskus jopa ehkä "odottaa" sitä toiveikkaana ainakin.l
Miehenä yksinkertaisesti en varmaan tajuaisi jos joku nainen olisikin kiinnostunut ellei nainen löisi minua pölkyllä päähän ja oletan naisen vain olevan ystävällinen jos hän käyttäytyy tietyllä tavalla. Olisi jotenkin pöyristettävää suorastaan kuvitella että nainen olisi kiinnostunut. Huvittavaa kyllä niin voin kuitenkin naisen seurassa olla varsin itsevarman ja normaalin oloinen eli sinällään ei mitään, mutta en vain usko että kiinnostusta toiselta niin paljon löytyisi joten todennäköisesti en tekisi asialle sen enempää.
Naisetkin tarvitsisivat opetusta miesten tulkitsemiseen, mutta useimmitenhan naiset eivät niitä aloitteita tee joten ehkäpä he odottavat että mies tulkitsee heitä.
Ihastuminen on ihana tunne, kun tapaa uuden ihmisen jonka kanssa on hauskaa ja mukavaa yhdessäoloa. Tänään oli ihana päivä kun käveltiin yhdessä ja huomenna nähdään taas kaunis vaalea nainen Ihanainen.