Sipilä on lestasoluttautuja

Äänestä-oikein

Eli tiedoksi kaikille jotka eivät ole tajunneet, niin tämä ko. seurakunta imee tukirahoja itselleen, mutta osallisuus yhteiskunnasa yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi ei kiinnosta heitä. Lisääntyvät kuin kanit ja koulut ja päiväkodit on täynnä. Pieni seurakunta sisäsiittää lapsia maailmaan ja siitä aiheutuu huonoa ihmislaatua, jonka seuraukset maksaa veronmaksaja. Nämä lestadiolaiset saastuttavat myöskin yleistä ilmapiiriä ja talouselämää Oulussa, koska heitä on täällä todella paljon, (90%) koko lahkosta.

Lestadiolaiset soluttautuvat joka paikkaan lahkonsa nimiin pelaamaan. Heitä on valtuustoissa, hallituksissa, virastoissa, nettiyhteisöjen luotseissa. He ovat moraalittomia ihmisraunioita vailla omatuntoa. Kaiken saaneet anteeksi rukoilemalla, niin omatunto puuttuu. Mistään eivät ota vastuuta. Isoissa perheissä vailla huomiota ja rakkautta kasvaneita "ruokittavia suita", niinpä heistä on kasvanut ahneita.

Tämä viesti koskettaa Oulua ja oululaisia ja ja ei ole laiton. Ei loukkaa ketään, kertoo vain totuuden.

5

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylläkait

      sitä kaikenlaista roskaa kirjoitellaan ja ihan selvinpäin.?

    • kekustaoluessa

      em mainittu on totta.... kautta totta, lestat on imiöitä vallan ja rahan ja tyttöset kiinnostaa

      • persuthelvettiin

        AAtun Fsisteja neo!


    • eimuuta

      kyllä se lessujen yhteistyö näkyy autokaupoissa ja viksaamoissa,ovat yhtä missä on lessuja,ei muuta

    • Paitsi_että

      No onneksi ei koske meitä demareita mitenkään, pitäkää hyvänänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      207
      11913
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8218
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6323
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      177
      5247
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      57
      4978
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      50
      4518
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      118
      4432
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3926
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      82
      3425
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      53
      1967
    Aihe