Oletko edelleen aktiivinen ja haluatko vaikuttaa yhteiskunnallisiin tai kotiympäristösi asioihin, parantaa maailmaa tai jonkin ihmisryhmän elämää?
Oletko joskus osallistunut nuorempana?
Jaskatko vielä kiinnostua moisista asioista vai jätätkö asiat jo nuoremmille?
Yritätkö parantaa maailmaa tai vaikuttaa asioihin?
96
464
Vastaukset
- postimerkki
Sampsa Kataja haluaa lisää palkkaa koska joutuu ostamaan itse postimerkit. Oli siinä muutakin mutta tuo oli hyvin keskeinen pointti. Voisiko kansanedustajien etuisuuksiin lisätä postimerkit niin palkan voisi pitää samana. Viimeaikaisten tumpeloimisten jälkeen vähän epäilyttä hänen mielipiteensä siitä että kansanedustajat ovat kansamme parhaimmistoa. Muistakaa ketä äänestätte, se on ainoa keino vaikuttaa.
- reppuriika
Tätä ei ymmärrettävästi moni teistä ymmärrä, mutta parhaiten minulla on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan, ihmiskunnan ja tietyn ihmisryhmän elämään rukoilemalla, edistämällä Jumalan valtakunnan toteutumista julistamalla evankeliumia: hyvää sanomaa. Teen voimieni mukaan kehitysaputyötä. Elän ekologista elämää, käyn tapaamassa yksineläviä, ja teen työtä seurakunnassa. Viikonlopulla on jälleen ruokajakelua ja lounas vähävaraislille. Lauantaina seurakunnassa on puutalkoot. ym.
Aika tylsää elämä olisi jos vain paneutuisi omiin harrastuksiin ja huvitteluun.
Tietenkin äänestän ja vaikutan mielipideilläni.- de-meter
Minä uskon ymmärtäväni, reppuriika, vaikka minä en ole sinä..))
Kuulostaa hyvältä tuo kuvauksesi. Perillä olemiselta.
- 1eero
Toivekas olen jos Ukrainan tilanne paranisi se tekee murheelliseksi.
Kuulun lähiömme seuraan jossa järjestetään silloin tällöin tapahtumia eri-ikäisille, talkoita, pilkkikilpailuja, hiihtokilpailuja lapsille on jopa avantouimapaikka saunoineen ym. Joskus innostun mukaan. - Parantavalaastari
Yritän parantaa. Juuri eilen kiukuissani heitin tyhjän laastari rasian roskikseen. Maailma ei parantunut tuumaakaan.
Apteekkiin en lähtenyt kävelemään. - yrityshyväkymmenen
Yritän toki tehdä parhaani,jotta maastamme ja koko maailmasta tulisi parempi paikka elää.
Yritykseni ovat kuitenkin valuneet hukkaan.
Kotipiiriini kohdistetut ponnistukseni ovat kuitenkin tuottaneet tulosta.
Asun pienessä taloyhtiössä.
Ennen muuttoani ko.taloon,suuri piha-alueemme oli aivan hoitamaton.
Nyt tilanne on se,että lähes kaikkien asukkaiden yhteistyöllä tontillemme on tehty lastenkeinu ja leikkipaikka.Pihalla on myös grilli,puutarhakalusteet ja hyvin hoidetut kukkaistutukset,pienimuotoinen hyötypuutarha ja muutama marjapensas.
Jokaisella perheellä on oikeus käyttää "kättensä töitä" mielensä mukaan.
Vieläkin yritän vaikuttaa suurempiinkin asioihin,mutta mahdollisuuteni muutoksiin on lähes olematon.
Liian usein ihmiset ovat juuttuneet omiin poteroihinsa.Vaitoehtojen esittäminen heille on yhtä tyhjän kanssa.
Olen aivan turhautunut omien "palopuheideni" toistamisiin.Älä lannistu, vaikka uusien asioiden lobbaamisen vaatii paljon aikaa sekä rauhallisen verkkaista ponnistelua. - Uskon, että kolmessa vuodessa ehtii taloyhtiössä muutosliike käynnistyä. Aluksi vastustaneet muuttavat usein myöhemmin mielipidettään, kun saavat aikaa ja joutuvat punnitsemaan asioita useampaan kertaan.
Moni suomalainen kuuluu luonnetyyppiin, joka torjuu ensikuulemalta kaikki uudet asiat. Ei anneta sen estää kehitystä.
- siilimuori
Olen yrittänyt sopeutua siihen että kaikkiin asioihin et voi vakuttaa vaikka kuink haluaisit ja näkisit niissä parantamista, joten opettelen vaikuttamaan vain niihin asioihin miten voin vaikka se toden totta aika turhauttavalta välillä on tuntunutkin.
- 1eero
Huomenta :)
Kaveri päivää sitten, syvennytään vaikuttamaan omaan elämään, oikestaan tuntuu menevän omalla painollaan. - siilimuori
1eero kirjoitti:
Huomenta :)
Kaveri päivää sitten, syvennytään vaikuttamaan omaan elämään, oikestaan tuntuu menevän omalla painollaan.Huomenta virtuaalikaveri :). Ehottomasti kannattaa syventyä siihen omaan, siinä parhaiten näkee ne jäljet ja pyrkii kohti mieleistänsä. Siis niiltä osin tietty vaan mihin kykenee. Tottahan se on että elämä jatku je menee eteenpäin, kello on armoton, mutta itestähän se on paljolti kiinni mihin asioihin kiinnittää huomiota ja mihin keskittyy. Märehtiikö mrheita vai hakeutuuko kivojen ja hymyilyttävienkin asioiden pariin.
Kahvikuppi aamun hiljaisina hetkinä on päivän ensimmäinen mukavalta tuntuva asia. - 1eero
siilimuori kirjoitti:
Huomenta virtuaalikaveri :). Ehottomasti kannattaa syventyä siihen omaan, siinä parhaiten näkee ne jäljet ja pyrkii kohti mieleistänsä. Siis niiltä osin tietty vaan mihin kykenee. Tottahan se on että elämä jatku je menee eteenpäin, kello on armoton, mutta itestähän se on paljolti kiinni mihin asioihin kiinnittää huomiota ja mihin keskittyy. Märehtiikö mrheita vai hakeutuuko kivojen ja hymyilyttävienkin asioiden pariin.
Kahvikuppi aamun hiljaisina hetkinä on päivän ensimmäinen mukavalta tuntuva asia.Ilman aamu kahvia ei osaa olla, joo illalla tuli käytyä nurkan takana olevassa kuppilassa turisemassa joutavia pikkutunneille asti hyhhy hyy raukasee, hiljaista oli verrattuna entis aikaan.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
Ilman aamu kahvia ei osaa olla, joo illalla tuli käytyä nurkan takana olevassa kuppilassa turisemassa joutavia pikkutunneille asti hyhhy hyy raukasee, hiljaista oli verrattuna entis aikaan.
Juu, aamun ensimmäinen rutiini on et laittaa kaffet tippumaan ja sen jälkeen vasta kaikki muu.
Kuppilakäynti on joskus paikallaan varsinkin jos seuran on mukava, ei sinne yksin viihtis mennä palloilemaan :). Mukava parantaa mualimaa yhessä. Aika aneemista siellä vaan muuten on meininki. Kesällä kiva seurata ulkoterassilla muota illisia kesäihmisiä. - 1eero
siilimuori kirjoitti:
Juu, aamun ensimmäinen rutiini on et laittaa kaffet tippumaan ja sen jälkeen vasta kaikki muu.
Kuppilakäynti on joskus paikallaan varsinkin jos seuran on mukava, ei sinne yksin viihtis mennä palloilemaan :). Mukava parantaa mualimaa yhessä. Aika aneemista siellä vaan muuten on meininki. Kesällä kiva seurata ulkoterassilla muota illisia kesäihmisiä.Kahvinkeitosta vielä, ostin Nordika kahvinkeittimen viime keväänä nyt on reistailee, onneksi löysin takuu lapun tätynee tästä Primaan jospa sais uuvven tilalle, maksoi melkein satasen.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
Kahvinkeitosta vielä, ostin Nordika kahvinkeittimen viime keväänä nyt on reistailee, onneksi löysin takuu lapun tätynee tästä Primaan jospa sais uuvven tilalle, maksoi melkein satasen.
Takuu laput kannattaa aina laittaa talteen, niistä on aika useinkin hyötyä.
Mie lähen nyt vapaapäivän viettoon lorvailemaan tuonne maalikylile, monta mieluisaa asiaa hoidettavana. Mut ihana kun ei ole kiire, vain liikkeiden aukioloajat rajoitteena. - Siilimuori
siilimuori kirjoitti:
Takuu laput kannattaa aina laittaa talteen, niistä on aika useinkin hyötyä.
Mie lähen nyt vapaapäivän viettoon lorvailemaan tuonne maalikylile, monta mieluisaa asiaa hoidettavana. Mut ihana kun ei ole kiire, vain liikkeiden aukioloajat rajoitteena.Ainii. Ja minä hoksasin tänään et en ole ladannu puhelimeen minkäänlaista musiikkia. Siinä mukavaa puuhaa illaksi kun saapi tiedostoeista valita mitä puhelimeensa haluaa, siis parraat kipaleet.
- 1eero
Siilimuori kirjoitti:
Ainii. Ja minä hoksasin tänään et en ole ladannu puhelimeen minkäänlaista musiikkia. Siinä mukavaa puuhaa illaksi kun saapi tiedostoeista valita mitä puhelimeensa haluaa, siis parraat kipaleet.
No niin ottivat prismassa vastaan ja takuuseen meni sain uuden kahvikeittimen en kyllä ottanut samanlaista, vähän halvemman joten sain muutaman kympin taskurahaa, kohta koeajo.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
No niin ottivat prismassa vastaan ja takuuseen meni sain uuden kahvikeittimen en kyllä ottanut samanlaista, vähän halvemman joten sain muutaman kympin taskurahaa, kohta koeajo.
Hyvä juttu, varmaan tulee hyvät kahvit. Laskitkos ensin vedet läpi muutamaan kertaan vai keititkö suoraan kaffit?
- siilimuori
siilimuori kirjoitti:
Hyvä juttu, varmaan tulee hyvät kahvit. Laskitkos ensin vedet läpi muutamaan kertaan vai keititkö suoraan kaffit?
Ainii. Minä kävin kattelemassa itelle silmälaseja. Valitsin sangat ja sitten lasketutin hinnan linsseille ni lasit tuis maksaman vaatimattomat 1289 euroa, alennuksessa aattele, eiö tule halvaksi :).
- ÄkkiäHeti
Tulee. Äkkiä tilaamaan laivalippu ja Tallinnaan. Saat lasit abou 200 - 400 ja siihen saat valita jo laatua.
- 1eero
siilimuori kirjoitti:
Ainii. Minä kävin kattelemassa itelle silmälaseja. Valitsin sangat ja sitten lasketutin hinnan linsseille ni lasit tuis maksaman vaatimattomat 1289 euroa, alennuksessa aattele, eiö tule halvaksi :).
Silleen tein ja kahveeta just juon.
Miten voi olla noin kalliit lasit höh. Miä kattelen 3 € laseilla toistaiseksi.
Otin jo Tallinnan optikon ositteen ylös niin että mietippä uuvemman kerran vaikka sulla on pitkä matka teiltä. - siilimuori
ÄkkiäHeti kirjoitti:
Tulee. Äkkiä tilaamaan laivalippu ja Tallinnaan. Saat lasit abou 200 - 400 ja siihen saat valita jo laatua.
Katoppakö meiltä on liian pitkä matka Tallinnaan, matkat tulleepi jo kalliiksi. Enkä muutenkaa Tallinnasta kun jos niissä on jottain epäsopivuutta, siis sangoissa ni itkä matka korjaamaan samaan hintaan.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
Silleen tein ja kahveeta just juon.
Miten voi olla noin kalliit lasit höh. Miä kattelen 3 € laseilla toistaiseksi.
Otin jo Tallinnan optikon ositteen ylös niin että mietippä uuvemman kerran vaikka sulla on pitkä matka teiltä.No sitä minäkin ihmettelin. Pitää vähän kilpailututtaa koska en todellakaa aio maksaa laseista noin paljoa. Pitää mennä tiistaina toiseen firmaan kysymään et paljonko tulee maksamaan kun he taas mainostaa 40 prosentin alennusta. En kyllä pelkkien lasien takia lähe Tallinnaan.
- LaatuMaksaaKaikkialla
ÄkkiäHeti kirjoitti:
Tulee. Äkkiä tilaamaan laivalippu ja Tallinnaan. Saat lasit abou 200 - 400 ja siihen saat valita jo laatua.
Tallinnasta EI todellakaan saa laatulinssejä 90% alennuksella. Vähän halvemmalla varmaankin voi saada. Ovatko optiot yhtä taitavia kuin Suomessa.
Itse olen valmis maksamaan laadusta ja huolellisen, ammattitaitoisen optikon palvelusta, erityisesti moniteholinssien tehorajoja määritettäessä. Olen todennut, etten ole aina saanut hyvää palvelua Suomessakaan. Nyt tiedän, mistä saan ja matkustan 30 kilometrin matkan päähän, kun ostan joskus taas uudet lasit. - Kun ostan useammat kerrallaan, saan monitahoisen aurinkolasit melkein ilmaiseksi. - siilimuori
LaatuMaksaaKaikkialla kirjoitti:
Tallinnasta EI todellakaan saa laatulinssejä 90% alennuksella. Vähän halvemmalla varmaankin voi saada. Ovatko optiot yhtä taitavia kuin Suomessa.
Itse olen valmis maksamaan laadusta ja huolellisen, ammattitaitoisen optikon palvelusta, erityisesti moniteholinssien tehorajoja määritettäessä. Olen todennut, etten ole aina saanut hyvää palvelua Suomessakaan. Nyt tiedän, mistä saan ja matkustan 30 kilometrin matkan päähän, kun ostan joskus taas uudet lasit. - Kun ostan useammat kerrallaan, saan monitahoisen aurinkolasit melkein ilmaiseksi.Mun silmälasit pohjustaa silmälääkäri ja sitten optikko viimeistelee, stailaa ja fiksaa.
- Turhaa_puuhaa
Maailma muuttuu mutta ei parane. Ne mitä tyhmä luulee maailman vioiksi ovat sen ominaisuuksia.
- Turhaapuuhaa
Maailma muuttuu mutta ei parane.
Ne mitä tyhmä luulee maailman vioiksi ovat sen ominaisuuksia.- bessie-
Ja höpsis
Muuttuu vaihtelevasti joko paremmaksi tai huonommaksi, ei maailmalla sellaista ominaisuutta ole että se pysyisi ennallaan? - Turhaapuuhaa
Et ymmärtänyt. Muutos on se ominaisuus, se, muuttuuko parempaan tai huonompaan suuntaan on vain mielipide ja mielipiteet jos mitkä muuttuvat.
- bessie-
Turhaapuuhaa kirjoitti:
Et ymmärtänyt. Muutos on se ominaisuus, se, muuttuuko parempaan tai huonompaan suuntaan on vain mielipide ja mielipiteet jos mitkä muuttuvat.
Eri teitä samaan paikkaan ja vielä ei olla missään.
"Muuttuu vaihtelevasti joko paremmaksi tai huonommaksi" pitää sisällään myös sen, että riippuu siitäkin kenen mielipiteestä on kysymys ja miltä kannalta ajatellen mielipide muodostetaan. Ihmisten maailman parantaminen ei paranna muiden lajien maailmaa, ei edes kaikkien samalla alueella elävien ihmisten.
Vähän lohduton ajatus minusta, että maailman viat olisivatkin ominaisuuksia ja maailma ei muutu paremmaksi. Ihan siis vain paremmaksi, miettimättä että paremmaksi kuin vuonna xxxx ennen tai jälkeen ajanlaskun tai paremmaksi paikaksi meille/heille/niille.
- yrityshyväkymmenen
Näyttää siltä,että tälläkin palstalla aloittajan esittämät kysymykset ovat jääneet unholaan kirjoittajilta.
Miten kahvinkeittimet tai silmälasit liittyvät aiheeseen?
Mielestäni eivät mitenkään!
Taitaa olla niin,että "vastaajat" keskittyvät kaverien kanssa keskusteluun ja otsikon aihe on sivuseikka.
Toki keskustelu "tuttujen" kanssa on tärkeää,mutta sille on omat aihealueensa.
Toivoisin näin noviisina,että pysyttäisiin aiheessa.
Se siitä.
Mitä itse asiaan tulee,niin jokainen voi parantaa maailmaa omilla teoillaan ja valinnoillaan.
Muutos parempaan lähtee meistä itsestämme.
En voi parantaa maailmaa yksin,mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Voin huomioida kanssakulkijani paremmin.Se on jo hyvä suunta,eikä vaadi minulta paljoakaan,mutta saattaa merkitä esim. yksinäiselle ihmiselle suunnattomasti.- Läpinäkyvää
Monesko tarkoitushakuinen kirjoitus sinultä tälle päivälle?
- yrityshyväkymmenen
Läpinäkyvää kirjoitti:
Monesko tarkoitushakuinen kirjoitus sinultä tälle päivälle?
Kenelle kommenttisi on osoitettu?
- siilimuori
Yityshyväkymmenen. Silmälasien hankinta ja sen kalleus on yritystä vaikuttaa kotiympäristösi asioihin, samon takuuseenmennyt kahvinkeitin. Sillä itestään ja omiin asioihin vaikuttamisestahan tässäkin on kysymys ja näin pienestä se lähtee. Aika jännä että katsot aiheeksesi aliarvioida toisten elämänparanusyrityksiä, vai katsotkos sen aiheeseenliittyväski oman maailmasi parantamiseksi vai?
- Paloma4ever
Taaskin lukematta sen paremmin koko ketjua ja ennen aamun askareisiin ryhtymistä:
maailma muuttuu koko ajan ja me voimme vaikuttaa sen muuttumiseen; emme yksinämme mutta jos riittävän monta ihmistä on samaa mieltä ja tekee asian hyväksi jotain, on olemassa mahdollisuus saada asioihin muutoksia.
Minä kyllä ymmärsin aloituksen silleen että kysymys oli itsestä ja omista pikkutmpyröistä ulospäin suuntautuva vaikuttaminen: oma yhteisö, yhteiskunta laajemmalti jne. laajenevissa renkaissa aina ns. Maailmanparantamiseen saakka.
Kyllä minä osallistun mielelläni yhteiskuntaa käsitteleviin debatteihin, mielipiteiden muodostukseen, allekirjoitan vetoomuksia ja kierrätän informaatiota joka tuntuu tärkeältä. Yksilöllisellä tasolla se tarkoittaa myös sitä että vaikka en kauheesti säästä kuponkeja tai käy valittamassa palvelusta tai ruuan laadusta, niin kuitenkin kierrätämme aika tarkkaan roskia ja poistettavia tavaroita; juuri se on tehnyt talon tyhjennyksen erityisen hitaaksi ja vaivalloiseksi.- de-meter
Vähän samansuuntaista on oma "maailmanparantamiseni" tällä hetkellä. Seurailua, mielipiteen muodostamista, miksei esittämistäkin. Toivottavasti ei julistamista enää, koska sen olen todennut aikaa sitten hedelmättömäksi.
Vapaaehtoistöissäni olen enempi kuuntelijan roolissa, mutta heitän kyllä edelleen ideoita toteutettaviksi nuoremmille... Osa toteutuukin, jos malttaa odottaa...
- eppu2
Jo sillä, että hoidamme itsemme ja omat asiamme, niin pitkälle, kun suinkin pystymme vaikutamme moneen asiaan. (esim. omaisiin, terv.huoltoon)
Kaikki tekeminen/tekemättä jättäminen vaikuttaa aina johonkin, emmekä me edes välttämättä tiedä minne ja miten pitkälleja kuinka kauan.
Suoraa vaikuttamista (en keksi parempaa ilmaisua) harrastan, käymällä äänestämässä ja kuulumalla taloyhtiön hallitukseen.- siilimuori
Juuri näin eppu. Ja myös sillä että valitsemme silmälasit suomalaisesta liikkeestä emmäkä mene Tallinnaan tai päinvastoin,kannanottohan se on sekin ja tavallaan "äänestäminen" jaloillaan jos ei muutoin.Vaikutaminen lähtee pienist asioista, ei kaiken vaikuttamisen tarvitse olla maailman- tai edes valtakunnantasoista.
- de-meter
Yhdyn edellisiin puhujiin (eppu2), siilimuori). Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vaikutamme myös silloin, kun emme tunne vaikuttavamme. Vastuullinen elämä on hyvä tapa vaikuttaa.
- Viatonsivullinen
Olemassaolollaan, tavallaan elää ja olla vaikutat eniten, elämäntavat siis.
Pikkunäpertely vaikuttaa aivan lähiympäristöön, voi ideoita lähteä siitäkin.
Vaalit, jokainen saa ilmaista mielipiteensä, olkaa tarkkana ketä äänestätte.
Pitäisikö oma napa välillä unohtaa ja ajatella kokonaisuutta, mene ja tiedä.- eppu2
Voidaan myös ajatella, että jokainen ´´napa´´ on osa kokonaisuutta.
Jos miettii vaikka sitä, että kun kuolee, niin vaikka ei ole enää tässä maailmassa, vaikuttaa vielä hyvin monien ihmisten toimiin hyvän aikaa.
- 1eero
Mielipiteet yksilönä tai kansalaiset yhdessä muokkaavat yhteiskuntaa joka taholla.
Muokkaako palsta keskustelua, tietysi ei olla samaa mieltä miksi pitäisi, niistä syntyy näkökantoja.
Jos palstalla syntyy kahdenkeskistä keskustelua joillakin tuntuu olevan sitä vastaan miksi.
Saako syntyä sen haluan tietää, jos ollan sitä mieltä nii tulen ottamaan huomioon.- eppu2
Minua ei toisten jutut yhtään rasita ja saatampa pistää sinne väliin omiani, jos siltä tuntuu.
- Palstakyttä
Kuten huomaat, silloin kun kysytään, ei vastata mutta kun ei kysytä vastataan. Asiallista tolkkua ei saa. Missä tämän palstan säännöt ja rajoitukset lukee niin että kaikki tietäisivät olla säännönmukaisia? Minulle ainakin ihan se ja sama kuka puhuu ja kenelle. Ei se minulta ole millään lailla pois.
- Paloma4ever
Tota noin....mä en taida oikein pysyä mukana tässä ajatustenvaihdossa. Mitä merkitystä on kenellekään siinä että käyn ostamassa halpoja pokia Tallinassa paitsi kauppiaille ja laivaliikenteelle jotka ovat kaupallista ja elinkeinoelämään liittyviä juttuja? Ei siinä mitään yhteiskunnallista kehitystä tapahdu, vai tapahtuuko? Se että rikastuttaa suomalaista lasikauppiasta sen sijaan että rahat menisi naapuriin ei ole yhteiskunnallista kehitystä.
Tossa samalla kuuntelen tv:stä suomalaisia uutisia ja siellä kerrotaan suomalaisten bensarallista rajan takana. Miten esim. se että ostat bensasi rajan takaa halvoilla ruplilla vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen? Miten parannat maailmaa ostamalla bensan rajan "oikealta" puolelta? Miten nää asiat liittyy edes toisiinsa?- 1eero
Niin miten, veljeni on ostanu polttoaineensa venäjän puolelta varmaan kymmenen vuotta, se näkyy hänen kukkarossaan.
Ihmiset tekee ratkaisunsa pääasiassa itsensä takia. - eppu2
Ei voi tietää jos ostaa henkilöltä A jotakin, minne hän saamansa rahat käyttää, tai, kun ostaakin sen sijaan henkilöltä B.
Jos henkilö A vaikka laittaa tienaamansa rahat yhteisvastuukeräykseen ja B vaikkapa rahoittaisi terrorismia.
Näitä teitä voisi kuvitella vaikka kuinka pitkälle.
Kaikki asiat kiertyvät toisiinsa. Se valinta, joka jää tekemättä, emme tiedä minne se olisi johtanut, emmekä tiedä minne asti valintojemme laineet lyövät. - siilimuori
No nimenomaan juuri suomalaisille yrityksille kun nekin muutamat eurot viedään Tallinnaan. Ehkä ajatus oli se että ostamalla suomalaista saadaan pidettyä yritykset pystyssä vissiin. Ja työpaikat Suomessa.
- 1eero
siilimuori kirjoitti:
No nimenomaan juuri suomalaisille yrityksille kun nekin muutamat eurot viedään Tallinnaan. Ehkä ajatus oli se että ostamalla suomalaista saadaan pidettyä yritykset pystyssä vissiin. Ja työpaikat Suomessa.
Kyllä sen ihmiset ymärtävät mutta tositilanteessa valintaa ei tehdä sen mukaan.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
Kyllä sen ihmiset ymärtävät mutta tositilanteessa valintaa ei tehdä sen mukaan.
No ei aina mutta monesti tulee vielä luultua että paitsi että suomalainen tavara on kalliimpaa, Se on useimmin myös parempilaatuista. Joten ostan vaikka maksaa enemmän. Köyhän ei kannata ostaa halpaa ja samalla tukee työllisyyttä ja yrityksiä.
- 1eero
siilimuori kirjoitti:
No ei aina mutta monesti tulee vielä luultua että paitsi että suomalainen tavara on kalliimpaa, Se on useimmin myös parempilaatuista. Joten ostan vaikka maksaa enemmän. Köyhän ei kannata ostaa halpaa ja samalla tukee työllisyyttä ja yrityksiä.
Siinä olet oikeessa kun ostaa laatua vaikka harvemmin nii ajan myötä tullee halvemmaksi, mutta kun kaikki tavara ei ole tehty kestämään.
Nykyään tulee edullisemmaksi ostaa uusi, eikä kaikkia pysty korjaamaan toisin oli ennen.
Suomi on kallis maa valmistaa tuotteita. - siilimuori
1eero kirjoitti:
Siinä olet oikeessa kun ostaa laatua vaikka harvemmin nii ajan myötä tullee halvemmaksi, mutta kun kaikki tavara ei ole tehty kestämään.
Nykyään tulee edullisemmaksi ostaa uusi, eikä kaikkia pysty korjaamaan toisin oli ennen.
Suomi on kallis maa valmistaa tuotteita.Niin on. Ennen kannatti esim. Pyykikone korjauttaa, nykyisin korjauksen hinnalla jo ostaa uuden. Johtuuko siitä kun koneet teetetään halpatyövoimalla jossain vinkuintiassa? Liian kalliiksi tulee tehdä Suomessa, kyllä.
- 1eero
siilimuori kirjoitti:
Niin on. Ennen kannatti esim. Pyykikone korjauttaa, nykyisin korjauksen hinnalla jo ostaa uuden. Johtuuko siitä kun koneet teetetään halpatyövoimalla jossain vinkuintiassa? Liian kalliiksi tulee tehdä Suomessa, kyllä.
Silleen, hyviä öitä peiton alla mä olen katellu tv ohessa ja jatkan.
Huomenisiin :)) - siilimuori
1eero kirjoitti:
Silleen, hyviä öitä peiton alla mä olen katellu tv ohessa ja jatkan.
Huomenisiin :))Juu, on uusi päivä ja uudet kujeet. Minäkin kattelin tuossa yhden dokumentin. Ja nyt nukkumaan. Huomisiin.
- hytinäx1
En enää osallistu mihinkään yhteiskuntaa rakentavaan toimintaan. Nyt olisi aikaakin töiden jälkeen, vaan kaikki kiinnostus on loppunut. En edes äänestä.
Käyn joskus kuuntelemassa luennoita tai katson sivusta kun ihmiset osoittavat mieltään.
Erittäin harvoin enää lähetän paikallislehteen oman mielipiteeni lukijat sivustolle jostakin epäkohdasta tai kehun jos jokin asia tullut hyväksi jonkin uudistuksen jälkeen. Nuorenpana sitä jaksoi parantaa maailmaa ja jotain toki tuli aikaansaatuakin esim. ammattiyhdistysliikkeessä toimiessani. Politiikkaankin otin osaa, mutta olin lähinnä hajaäänten kerääjänä puolueelle. Otan vieläkin osaa politiikkaan, jopa viikottain takarivin Tyynenä, mutta tehtäväni siellä takarivissä on korvaamatonta. Olin aikoinani vanhempainneuvostossa ja hoitelin kouluikäisten lasten asioita. Vapaaehtoistyössä autoin ylivelkaantuneita sekä vedin kokkikurssia ja maalauspiiriä.
Kaikkea aikanaan nyt olen etupäässä keskittynyt parantamaan omaa elämääni. Olen saanutkin paljon aikaan. Työtä teen sen verran, että kermaa tulee kakun päälle ja vapaa aikana jaksan pitää yllä sosiaalisia kontakteja. Elän luovaa periodoa joka antaa minulle hyvää oloa.
Eikö se niin ole, että jos itse voit hyvin voi muutkin ympärilläsi hyvin.- eppu2
Niin se on, hyvän olon kuin myös pahan olon voi tartuttaa ympäristöönsä.
- ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Niin se on, hyvän olon kuin myös pahan olon voi tartuttaa ympäristöönsä.
Kumpi sitten lieneekään herkempi tartunnalle; hän, jolla on hyvä olo vai hän, jolla on paha olo? Miten se menee?
Kyllä minä olen sitä mieltä, että itsessään vika, jos ei ole tullut tähän ikään mennessä immuuniksi kummallekin tartunnalle. Ei ainakaan minun hyvää oloani pilaa helposti toisten paha olo, eikä pahaa oloani tee paremmaksi toisten hyvä olo (joskus saattaa käydä niinkin, että se vain pahenee siitä). - eppu2
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Kumpi sitten lieneekään herkempi tartunnalle; hän, jolla on hyvä olo vai hän, jolla on paha olo? Miten se menee?
Kyllä minä olen sitä mieltä, että itsessään vika, jos ei ole tullut tähän ikään mennessä immuuniksi kummallekin tartunnalle. Ei ainakaan minun hyvää oloani pilaa helposti toisten paha olo, eikä pahaa oloani tee paremmaksi toisten hyvä olo (joskus saattaa käydä niinkin, että se vain pahenee siitä).Jos sanot jollekin rumasti ja loukkaavasti, kuinka suurella todennäköisyydellä hän vastaa Sinulle kauniisti, tai jos sanot jollekin kauniisti ja vaikkapa lohduttavasti, vastaako toinen useimmin ilkeästi vai paremmallla mielellä.
- ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Jos sanot jollekin rumasti ja loukkaavasti, kuinka suurella todennäköisyydellä hän vastaa Sinulle kauniisti, tai jos sanot jollekin kauniisti ja vaikkapa lohduttavasti, vastaako toinen useimmin ilkeästi vai paremmallla mielellä.
Kyllä vaan niin käy useinkin, kumpaankin suuntaan, mutta ei sen pidä antaa vaikuttaa omaan mielialaan.
Silloin kun itse voi hyvin, niin ei mitkään loukkaukset tai rumat sanat pure. Kokeile minuun vaikka tänään. Nyt olen nukkunut hyvin ja aamukahvit on juotu.
Silloin jos itse voi huonosti, niin kaikki imelät sanat ja lällyttelyt senkun ällöttää. - eppu2
Kyllä Sinäkin vaan täällä napakasti vastaat.
Ihminen on tunteva olento. Jos olisimme immuuneja kaikelle olisimme robotteja.
Aina voi opetella erottamaan miten ja mistä lähtökohdista mikäkin puhe tulee.
Jos hymyilet 10:lle vastaantulijalle, kuinka monta hymyilee ja kuinka monta irvistää vastaan.
Joku pieni huomionosoitus voi ´´pelastaa ´´ jonkun päivän.
Kyllä hyvää voi levittää ympärilleen, niinkuin pahaakin.
Katsele vain ympärillesi, useasti ´´metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.´´ - ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Kyllä Sinäkin vaan täällä napakasti vastaat.
Ihminen on tunteva olento. Jos olisimme immuuneja kaikelle olisimme robotteja.
Aina voi opetella erottamaan miten ja mistä lähtökohdista mikäkin puhe tulee.
Jos hymyilet 10:lle vastaantulijalle, kuinka monta hymyilee ja kuinka monta irvistää vastaan.
Joku pieni huomionosoitus voi ´´pelastaa ´´ jonkun päivän.
Kyllä hyvää voi levittää ympärilleen, niinkuin pahaakin.
Katsele vain ympärillesi, useasti ´´metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.´´No ihan vaan yhtenä esimerkkinä.
Minulla oli ennen aamuäreä työkaveri, niinkuin joskus itsekin olen väkisin herätettynä. Kun hänelle hymyillen toivotti hyvää huomenta, niin arvaa tuliko hymy vastaan. Ei. Hän äsähti ärtyneesti; "mikäs se sinua naurattaa?" tai "painu hiiteen, tämä mikään hyvä aamu ole". Tuollaista tarkoitan, että ei se hänen huono olonsa tarttunut niihin, jotka itse voivat hyvin. Ne, jotka jo ennestään eivät voineet hyvin, saattoivat jäädä yrmimään ja tunsivat, että heidän päivänsä meni pilalle.
Silloin taas, jos minulla on huono päivä, niin ei mitkään illistelyt vierailta vastaantulijoilta saa minua hyvälle tuulelle. Jos makaan sairaana punkan pohjalla niin viimeisin, mitä haluaisin on, että joku tulee säälittelemään minua ja lällyttelemään. Parhaiten auttaa paranemiseen (puoli leikillään); akka ylös sieltä ja kahvinkeittoon mitä sä sinne juutuit makoilemaan.
Kai me ollaan kuitenkin aika paljon erilaisia vaikka meissä toisinaan vaikuttaa olevan paljon samanlaistakin. Minä en ole metsä, joka vastaa aina samalla mitalla takaisin, enkä minä odota sitä toisiltakaan. - eppu2
ent.siivoojaparka kirjoitti:
No ihan vaan yhtenä esimerkkinä.
Minulla oli ennen aamuäreä työkaveri, niinkuin joskus itsekin olen väkisin herätettynä. Kun hänelle hymyillen toivotti hyvää huomenta, niin arvaa tuliko hymy vastaan. Ei. Hän äsähti ärtyneesti; "mikäs se sinua naurattaa?" tai "painu hiiteen, tämä mikään hyvä aamu ole". Tuollaista tarkoitan, että ei se hänen huono olonsa tarttunut niihin, jotka itse voivat hyvin. Ne, jotka jo ennestään eivät voineet hyvin, saattoivat jäädä yrmimään ja tunsivat, että heidän päivänsä meni pilalle.
Silloin taas, jos minulla on huono päivä, niin ei mitkään illistelyt vierailta vastaantulijoilta saa minua hyvälle tuulelle. Jos makaan sairaana punkan pohjalla niin viimeisin, mitä haluaisin on, että joku tulee säälittelemään minua ja lällyttelemään. Parhaiten auttaa paranemiseen (puoli leikillään); akka ylös sieltä ja kahvinkeittoon mitä sä sinne juutuit makoilemaan.
Kai me ollaan kuitenkin aika paljon erilaisia vaikka meissä toisinaan vaikuttaa olevan paljon samanlaistakin. Minä en ole metsä, joka vastaa aina samalla mitalla takaisin, enkä minä odota sitä toisiltakaan.Lienee hieman eri asia läheisten kesken, jotka tuntevat toisensa ja tietävät mikä kehenkin vaikuttaa ja millä lailla, kuin yleispätevä ajatus.
- ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Lienee hieman eri asia läheisten kesken, jotka tuntevat toisensa ja tietävät mikä kehenkin vaikuttaa ja millä lailla, kuin yleispätevä ajatus.
Niin kai. En silti ala illistelemään ihmisille vain saadakseni heidät hyvälle tuulelle. Kyllä minun naamastani saa näkyä minkälaisella tuulella olen, eikä toisten tarvitse mukautua minun mielialani mukaan. Jos joku ottaa vaikutteita itseensä minun mielialastani, niin hän on heikkoluonteinen nössö.
Kommenttini loppulause kirvoitti jonninjoutavaan lätinään. No, pääasiassa keskustelut syntyvätkin sanasta tai lauseesta johon joku jää kiinni kuin räkä piikkilanka-aitaan.
- eppu2
korppis kirjoitti:
Kommenttini loppulause kirvoitti jonninjoutavaan lätinään. No, pääasiassa keskustelut syntyvätkin sanasta tai lauseesta johon joku jää kiinni kuin räkä piikkilanka-aitaan.
Sellaista sattuu.
- kiinnostaviaJuttuja
ent.siivoojaparka kirjoitti:
No ihan vaan yhtenä esimerkkinä.
Minulla oli ennen aamuäreä työkaveri, niinkuin joskus itsekin olen väkisin herätettynä. Kun hänelle hymyillen toivotti hyvää huomenta, niin arvaa tuliko hymy vastaan. Ei. Hän äsähti ärtyneesti; "mikäs se sinua naurattaa?" tai "painu hiiteen, tämä mikään hyvä aamu ole". Tuollaista tarkoitan, että ei se hänen huono olonsa tarttunut niihin, jotka itse voivat hyvin. Ne, jotka jo ennestään eivät voineet hyvin, saattoivat jäädä yrmimään ja tunsivat, että heidän päivänsä meni pilalle.
Silloin taas, jos minulla on huono päivä, niin ei mitkään illistelyt vierailta vastaantulijoilta saa minua hyvälle tuulelle. Jos makaan sairaana punkan pohjalla niin viimeisin, mitä haluaisin on, että joku tulee säälittelemään minua ja lällyttelemään. Parhaiten auttaa paranemiseen (puoli leikillään); akka ylös sieltä ja kahvinkeittoon mitä sä sinne juutuit makoilemaan.
Kai me ollaan kuitenkin aika paljon erilaisia vaikka meissä toisinaan vaikuttaa olevan paljon samanlaistakin. Minä en ole metsä, joka vastaa aina samalla mitalla takaisin, enkä minä odota sitä toisiltakaan.Millä alalla ole työskennellyt?
kiinnostaviaJuttuja kirjoitti:
Millä alalla ole työskennellyt?
Millä alalla siivooja työskentelee? Yritä arvata!!! Hah!!!!
korppis kirjoitti:
Kommenttini loppulause kirvoitti jonninjoutavaan lätinään. No, pääasiassa keskustelut syntyvätkin sanasta tai lauseesta johon joku jää kiinni kuin räkä piikkilanka-aitaan.
Siivooja alko lätisemään niinkun märkä lattialuuttu :))))
- tunnetila
Palstoilla pyöriminen ei paranna maailmaa, virtuaalinen olotila tekee tyhjän olon.
Oikea elämä se vasta elämää.- eppu2
Miksi sitten täällä olet.
Ja mikä on virtuaalinen olotila. Täällä kaikilla on ihan oma elämänsä jokaisella.
Tympäisee nämä ´´oikean elämän´´ jankuttajat.
Onko se elämä tosiaan niin tyhjää, ettei mitään muuta sanottavaa täällä ole. - ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Miksi sitten täällä olet.
Ja mikä on virtuaalinen olotila. Täällä kaikilla on ihan oma elämänsä jokaisella.
Tympäisee nämä ´´oikean elämän´´ jankuttajat.
Onko se elämä tosiaan niin tyhjää, ettei mitään muuta sanottavaa täällä ole.Minuunhan sinun piti kokeilla, eikä häneen...
eppu2 kirjoitti:
Miksi sitten täällä olet.
Ja mikä on virtuaalinen olotila. Täällä kaikilla on ihan oma elämänsä jokaisella.
Tympäisee nämä ´´oikean elämän´´ jankuttajat.
Onko se elämä tosiaan niin tyhjää, ettei mitään muuta sanottavaa täällä ole."eppu2"
Minusta on pitkän aikaa tuntunut että sinulla on virtuaalinen olo-tila.
Olo-tila jossa sinä haluat elää.
Toivottavasti et elä siinä pakko-mielteisesti.
Kuten joskus huolestuneena jorinoitasi lueskelen.
Siivooja-parka, turhaa on työsi.
Yritä ottaa netti-kritiikki vastaan yhtä hyvin, kuin sitä uloskin annat.
H.- ent.siivoojaparka
hunksz kirjoitti:
"eppu2"

H.Siivoojana minulla on verissä se turhan työn teko...
Missä minulle sitä kritiikkiä? Antaa tulla vaan, mutta pian, sillä olen lähdössä kohta gymmiin, kunhan privaattikuskini saa housut jalkaansa. - siilimuori
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Siivoojana minulla on verissä se turhan työn teko...
Missä minulle sitä kritiikkiä? Antaa tulla vaan, mutta pian, sillä olen lähdössä kohta gymmiin, kunhan privaattikuskini saa housut jalkaansa.Ettei vaan hunksz jollain lailla koe tulleeksi ohitetuksi palstalla kun täällä on yhä enemmän kirjoittajia, jotka eivät pyöri hänen ympärillän. Älkää antako ilkeyksiensä säikäyttää. Häijy mikä häijy.
- eppu2
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Minusta on pitkän aikaa tuntunut että sinulla on virtuaalinen olo-tila.
Olo-tila jossa sinä haluat elää.
Toivottavasti et elä siinä pakko-mielteisesti.
Kuten joskus huolestuneena jorinoitasi lueskelen.
Siivooja-parka, turhaa on työsi.
Yritä ottaa netti-kritiikki vastaan yhtä hyvin, kuin sitä uloskin annat.
H.Onkos Sinulle rakas feikki-hunksi tullut joku pakkomielle minuun, vai miksi tuhlaat huomioosi ja jorinoitasi noin ylenpalttisesti.
- siilimuori
eppu2 kirjoitti:
Onkos Sinulle rakas feikki-hunksi tullut joku pakkomielle minuun, vai miksi tuhlaat huomioosi ja jorinoitasi noin ylenpalttisesti.
Ai onkos feikki?. Noh, sitten voidaan alkaa miettiä sitä vaihtoehto, mitä kertoo tuollainen kappalejsko ja kellä voisi olla intressejä häätää kirjoittajia palstalta.
- ent.siivoojaparka
siilimuori kirjoitti:
Ettei vaan hunksz jollain lailla koe tulleeksi ohitetuksi palstalla kun täällä on yhä enemmän kirjoittajia, jotka eivät pyöri hänen ympärillän. Älkää antako ilkeyksiensä säikäyttää. Häijy mikä häijy.
Tiettävästi minun älyssäni on jotain vikaa, kun en ole huomannut kenenkään tällä palstalla ilkeilevän minulle.
- eppu2
siilimuori kirjoitti:
Ai onkos feikki?. Noh, sitten voidaan alkaa miettiä sitä vaihtoehto, mitä kertoo tuollainen kappalejsko ja kellä voisi olla intressejä häätää kirjoittajia palstalta.
Eikös oikea hunkszi ole rekisteröitynyt eli sininen nimimerkki.
Tämä taas on musta.
Taitaapi olla muutakin mustaa, kun toisen merkkiä sotkee. - ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Eikös oikea hunkszi ole rekisteröitynyt eli sininen nimimerkki.
Tämä taas on musta.
Taitaapi olla muutakin mustaa, kun toisen merkkiä sotkee.Vastaisitko sinä samaan kommenttiin eri tavalla riippuen siitä, onko hän oikea hunksz vai valehunksz?
- siilimuori
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Tiettävästi minun älyssäni on jotain vikaa, kun en ole huomannut kenenkään tällä palstalla ilkeilevän minulle.
Heh, tuohon voisin sanoa jotain mutta mutta jätänpä silleen.
- eppu2
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Vastaisitko sinä samaan kommenttiin eri tavalla riippuen siitä, onko hän oikea hunksz vai valehunksz?
Aina riippuu pääasiallisesti kommentista mitä vastaan.
Siihen miten vastaan, taas vaikuttaa myös se mitä tiedän tai en tiedä kommentoijasta.
Jos minulle kettuillaan, katson, että voin kettuilla takaisin.
Kun puhutaan jostain asiasta puhun siitä.
Periaatteessa en pidä siitä, että kenenkään nikkiä käytetään omiin ilkeisiin tarkoituksiin. - siilimuori
eppu2 kirjoitti:
Eikös oikea hunkszi ole rekisteröitynyt eli sininen nimimerkki.
Tämä taas on musta.
Taitaapi olla muutakin mustaa, kun toisen merkkiä sotkee.Jaa-a, voiko sininen olla myös musta, eipä ole tullut kokeiltua omalla rekisteröidyllä. Joten en tiedä.
- eppu2
siilimuori kirjoitti:
Jaa-a, voiko sininen olla myös musta, eipä ole tullut kokeiltua omalla rekisteröidyllä. Joten en tiedä.
Minulla on aina sininen rekisteröity, Ainakin tähän asti ollut. Eppu on mustalla, joka ei ole rekisteröity.
siilimuori kirjoitti:
Heh, tuohon voisin sanoa jotain mutta mutta jätänpä silleen.
Mitä siilmuorin sydämellä liikkuu? Oletko ilkeillyt siivoojaparalle?
eppu2 kirjoitti:
Onkos Sinulle rakas feikki-hunksi tullut joku pakkomielle minuun, vai miksi tuhlaat huomioosi ja jorinoitasi noin ylenpalttisesti.
Kyllä hän on ihan se sinun oma kiltti hunksisi eikä rakas feikki-hunksisi. Minäkin olen rekkautunut ja tulee mustalla.
- eppu2
Tellukka kirjoitti:
Kyllä hän on ihan se sinun oma kiltti hunksisi eikä rakas feikki-hunksisi. Minäkin olen rekkautunut ja tulee mustalla.
No voi (ruma sana) noinko pieleen minä olen puhunut, läpiä päähäni.
Noh, minkäs minä sille voin, kun eivät kerro minulle mitään, sekoittavat vaan vanhan ihmisen. - hah-hah-haa
eppu2 kirjoitti:
No voi (ruma sana) noinko pieleen minä olen puhunut, läpiä päähäni.
Noh, minkäs minä sille voin, kun eivät kerro minulle mitään, sekoittavat vaan vanhan ihmisen.Siinäpä sait tunnustetua mukamas vahingossa rakkautesi hunksiin.
- eppu2
hah-hah-haa kirjoitti:
Siinäpä sait tunnustetua mukamas vahingossa rakkautesi hunksiin.
Nyt sanoo jo Eppukin ha-ha-haa.
Pieleen se meni Sinultakin asian ymmärtäminen.
Vai vielä rakkauksia. Sellasta vahinkoo ei enää tulekaan, siinä ei kyllä mailma paranisi.
Nyt täytyy lähtee lenkille, olen niin järkyttynyt tulkinnastasi.
- 1eero
Ilman kättä pitempää on vaikea häätää, hus hus ei riiittäne.
- siilimuori
Sanan säilä on herkemmille oiva häätäuä, ettäs tiiät.
- siilimuori
siilimuori kirjoitti:
Sanan säilä on herkemmille oiva häätäuä, ettäs tiiät.
Kielletty hymiö jäi pois ;)
- 1eero
siilimuori kirjoitti:
Sanan säilä on herkemmille oiva häätäuä, ettäs tiiät.
Sanan säilä, ei haukku haavaa tee ei kyllä hymyilyttäkään sana miekan.
- siilimuori
1eero kirjoitti:
Sanan säilä, ei haukku haavaa tee ei kyllä hymyilyttäkään sana miekan.
Kyllä haukku ja sanan säiläkin voi tehdä haavan. Ei ole ihan sama mitä täälläkin näppikseltään suoltaa.herkimmät saattaa hyvinkin pahoittaa mielensä.
- 1eero
Maailma muuttuu ei ole paluuta entiseen.
Ylessä ihmiset kertoo, äly on osaksi ihmisen persoonaa.
Älypuhelimen parissa saatetaan olla 10 tuntiakin päivässä, sen takia en ole älykäs, käytän päivittäisestä ajasta parituntia.
Olen jäänyt kehityksen jalkoihin onneksi nuorisosta kasvaa älykkäitä älyineen..- pettynytTodella
Nythän on todettu, että älykkyys laskee nykyvuosina. Luulin, että olisi käynyt ihan toisinpäin.
- 1eero
pettynytTodella kirjoitti:
Nythän on todettu, että älykkyys laskee nykyvuosina. Luulin, että olisi käynyt ihan toisinpäin.
Ei haittaa, tässä on tuntunu liiankin älyltä hullu saa olla ei tyhmä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840