Rikospoliisi kärähti valheista

Poliisilla.valheen.tie

Rikospoliisille ja laillisuusvalvojille, koskien rikoskonstaapeli Vesa Levosen valheellisuutta
Lähetetty: 12.2.2015 11:17
Lähettäjä: asko.kervinen@saunalahti.fi

RIKOSPOLIISILLE

ASIA

Tutkintailmoitus Kotkan kaupunginvaltuutettu, rikoskonstaapeli Vesa Levosen virka- ja luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja viranomaisten harhauttamisesta, koskien väärän ja perättömän tiedon käyttämistä viranomaismenettelyssä asianomistaja-asemassa ym.

SELOSTUS JA PERUSTELUT

Kotkan kaupunginvaltuutettu, vanhempi rikoskonstaapeli Vesa Levonen on 5620/R/25346/14 rikosasiassa asianomistaja-asemassa antanut esitutkintaviranomaiselle väärän tiedon ja siten aiheuttanut vaaran, että ilmiannettu syytön Asko Kervinen pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein.

Yrittäessään saada syytöntä ihmistä rikoksentekijäksi on Levonen rikospoliisin ja kaupunginvaltuutetun luottamusasemassa törkeällä tavalla antanut väärää ja harhaanjohtavaa tietoa viranomaisille, kirjoittaessaan Asko Kervisen toiminnan aiheuttaneen sen, että "Tuomioistuinlaitoksista on tullut myös päätöksiä, ettei asioita oteta enää tutkittaviksi."

Edellä mainittu rikoskonstaapeli Levosen viranomaisille 3.7.2014 antama tieto on väärää ja perätöntä syyttömän Asko Kervisen vahingoksi. Tosiasiassa yhdestäkään tuomioistuimesta eikä tuomioistuinlaitoksesta ei ole tullut Levosen väittämiä päätöksiä, joten niitä ei ole olemassa.

Levosen on täytynyt poliisimiehenä tietää valheellisen ja harhaanjohtavan tiedon käyttämisen seuraamukset rikosasian asianomistajana, jossa ei saa käyttää vääriä ja perättömiä tietoja rikoksesta epäillyn vahingoksi. Tämä yhtälö osoittaa Levosen teon tahallisuutta, koskien perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä rikosasian asianomistajana luottamusasemassa.

Lisäksi Levonen on kirjoittanut loukkaavasti väärää ja harhaanjohtavaa tietoa Asko Kervisen osuudesta yllyttää Arto Hirvosta tekemään aiheettomia rikosilmoituksia Vesa Levosta kohtaan.

Esitän asianomistajakuulustelussa lisätodisteita Levosen harhaanjohtavasta viranomaismettelystä, jotta kaikki Levosen väärien ja perättömien tietojen vahingollisuus tulee selvitettyä rikosasian esitutkinnassa ennen tuomioistuinkäsittelyä.

VAATIMUKSET

Vaadin Vesa Levoselle rangaistusta perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Lisäksi vaadin Levoselle rangaistusta väärästä ilmiannosta tahi luottamus- ja virka-aseman väärinkäyttämisestä tahi muuta teon kuvauksen mukaista rangaistusta. Tarkennan rangaistusvaatimustani asianomistajakuulustelun yhteydessä. Vahingonkorvausvaatimuksen esitän asiassa myöhemmin.

Tämän tutkintailmoituksen laatimesta vaadin 300,00 euroa kahden tunnin työstä. Tuntiveloitukseni on 150,00 euroa tunnilta.

TÄSSÄ YHTEYDESSÄ KOROSTAN

Olen vastoin tahtoani pakotettu itsepuolustukseen ja siten käyttämään laillisia oikeusturvakeinoja, jotta nk. Kotkan kaupungin Kervis-asia saataisiin kunnialliseen päätökseen. Pahoittelen viranomaisille Kervis-asiasta aiheutuvaa työmäärää, joka johtuu ainoastaan siitä, kun Levosen kaltaiset epärehelliset toimijat yrittävät estää allekirjoittaneen laillisia oikeusturvakeinoja.

Kotkan kaupunginvaltuutettu, rikoskonstaapeli Vesa Levosen voidaan katsoa syyllistyneen vähintäänkin viranomaisen harhattamiseen hänen rikosilmoituksessa todettujen perättömien ja paikkaansa pitämättömien tietojen osalta. Täten voidaan pitää oikeutettuna sitä, että 5620/R/25346/14 asiassa rikoksesta epäillyn Asko Kervisen oikeudellinen asema muuttuu asianomistajaksi.

"6 § (24.7.1998/563)
Väärä ilmianto

Joka antaa esitutkinta tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi."

Kohteliaimmin pyydän, että rikospoliisi käynnistää asiassa lainmukaisen rikosasian esitutkinnan, jotta saan asian laillisilla oikeusturvakeinoilla tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Haminassa 12.2.2015

Asko Kervinen

3

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • superviisori

      Häirikkö Kervinen kärähti jälleen tyhmyydestä.Hän rikkoo toistuvasti hänelle määrättyä julkaisukieltoa tällä palstalla.
      Korvausvaatimukset ilmoitetaan myöhemmin.

    • hyväkiitoshei

      Luin tämän ketjun, kesti 30sek.

      Minuutti veloitukseni on miljardi eli nyt jonkun pitäisi maksaa 500milj.e

      • Lukemisen.ymmärtäminen

        Kun ei ymmärrä lukemaansa, niin kannattaisi jättää lukematta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe