Ei minkäänlaista asiallista sietokykyä jos joku vähänkin kirjoittaa skodan huonoista puolista. Luulisi nyt ihmisten tajuavan ,että jos asioita piilotellaan eikä tuoda eri medioiden kautta julki niin kyllä se kostautuu jatkossakin myöhemmin näille aatteen/ sosialismisen kotikasvatuksen saaneille äidin pikku janipettereille. Asialinja..........
Ihmeellisiä änkyröitä skodan omistajat.
kyöstit
27110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Se vaan on niin, että trollin "asialinja" poikkeaa huomattavasti todellisesta elämästä. Aatteella tai sosialismilla ei ole tällä palstalla mitään tekemistä (muuta kuin trollien provosointikirjoituksissa).
Kaikkea se sinun pieni aivolohko kehittelee.
V'ttuilu ja kuluneet linkit ikivanhoihin teksteihin tai yleisesti autojen ongelmista kertoviin juttuihin on vain trollausta. Ja kerta kerralta tylsempää, kuten tämä avaus. Sekin toistuu lähes samanlaisena säännöllisesti. Ettekö todellakaan keksi mitään uutta.
Esitetään asialinjaa, mutta pakko on sosialismi ja piilottelu sekä janipetterin aatteellinen kotikasvatus ottaa mukaan. Eihän trolli muuten ole trolli.
Skodistit ovat änkyröitä myös mm. työelämässä. Ei minkäänlaista yhteistyökykyä.
Tuohan on mahdotonta. Itsehän aina kirjoitat täällä, että Skodan omistajat on kaikki työttömiä.
Ihmeellisiä ovat nuo trollaajat, kun häiriintyneen sielunelämän vuoksi joka päivä pitää yrittää keksiä jotain TYPERÄÄ kirjoiteltavaa ja länkyttää jostain asiasta jossa ei ole mitään länkyttämistä.
Mutta mitäs sen valiä, kyllä tänne suolipalstalle saa kirjoitella kaikki tyhmääkin tyhmemmät trollit, jääpähän sitten heidän hengentuotoksensa näkyviin, niin että voi jälkeenpäinkin käydä niille naureskelemassa.
Miksi luet näitä?
Normaalin ajattelun mukaan ei ole ihmeellistä, jos Skodan omistaja/haltija lukee Skoda-palstaa. Miksi taas trolli kirjoittaa Skoda-palstalle, vaikka hänellä ei ole Skodaa? Jotta Skoda-Jorma siirtyisi Tojo-palstalle?
Siinähän se luki minun kirjoituksessani: saa käydä naureskelemassa trollien noloille kirjoitteluille. Samalla voi ampua alas niitä typeriä valheita joilla trollit yrittävät saada huomiota itselleen.
skodako sen sielunelämän sinulla häiriinnytti?
Skodahan se trollin sielunelämän sekoitti. Vainoharhaa ja ilkeyttä. Voi voi.
Skodistit ovat änkyröitä myös mm. työelämässä. Ei minkäänlaista yhteistyökykyä.Jos kokeilisit työ elämää ennen kun kirjoittelet tänne, Nimimerkki hermostuneet-skodasepot
hiukan piti harjoitella oikolukua , mutta ymmärsin.
ja ylös...
nosto up nosto up
nosto
ups
mikäniitä vaivaa
Mikä pätkää risoo? Ans kuarvaan, sinulla ei ole Skodaa
pikkuläskit skeidaajat ovat rasittavia, yrittävät päteä ja esittää jotain itä autonsa ratissa
totta
Trolli (internet)
Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa.Samaa tarkoittava suomenkielisillä palstoilla syntynyt sana on provo, sanasta provokaatio.
Trollaus on trollien kirjoittamista uutisryhmiin, keskustelupalstoille, irkkiin tai wikeihin. Termin alkuperä ei kuitenkaan ole skandinaavisten, ja myöhemmin englannin, kielten peikkoa tarkoittava sana, vaan se juontuu vetouistelua merkitsevästä englannin sanasta trolling. Termiä trolling ei suomennosehdotuksesta huolimatta pidä sekoittaa englannin kielen sanaan trawling, joka tarkoittaa troolausta.
Trollaava henkilö kuvaannollisesti vetää viehettä saalisparven läpi toivoen, että joku tarttuu siihen. Myös viestejä, jotka näyttävät kokemattoman tai lapsellisen kirjoittajan postaamilta, on syytä epäillä, sillä tyhmää esittäviä trolleja esiintyy keskustelupalstoilla ja irkissä jatkuvasti. Trollaukseen voi liittyä myös viestien massalähetystä, jolloin trolli lisää foorumeille tahallaan useita samoja puheenvuoroja toisten keskustelijoiden ärsyttämiseksi.
Sanaa käytetään usein väärin tahattomasti, mutta joskus myös tahallisesti lyömäaseena kanssakirjoittajia vastaan. Pelkkä kritiikki tai eriävä mielipide, radikaalikaan sellainen, ei vielä ole trollausta, ellei tavoitteena ole ärsyttäminen.
Älä ruoki trollia!
Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin ikään kuin niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, sillä muutaman ihmisen trollaantuminen saattaa aiheuttaa trollaustarkoituksessa aloitetun keskustelun laajenemisen tai olemassa olevan keskustelun väärille urille ajautumisen.
Tutkimusten mukaan pahimmillaan trollaus on järjestelmällistä kiusantekoa tai poliittista propagandaa. Trollaajan persoona on keskimäärin enemmän sadistinen luonne ja persoonallisuushäiriöinen.
Stanfordin ja Cornellin yliopistojen tutkijoiden tutkimuksen perusteella luodulla algoritmilla voitiin tunnistaa trolli 80 varmuudella viiden ensimmäisen viestin perusteella.
Se ottaa vähän luonnon päälle kun on velaksi saanut haalittua itäauton ja muut sitten vähän katselevat pitkin nokan vartta.
Tiedän tunteen koska itsellä oli kerran Honda ja pari Toyotaa, köyhiä kulkuneuvoja.
Terve ja sosiaalista kanssakäymistä harrastava ihminen näkee positiiviset asiat negatiivisten yläpuolella. Siis kaikki muut kuin palstalle jämähtänyt syrjäytynyt. Valitettavasti köyhyys periytyy ja ylöspääsy vaatii todella sitkeää yritystä. Sitähän trollilla ei ole, virtuaalimaailmassa ei yrittämistä tarvita niin kaun kuin etusorni liikkuu näppäimistöllä.
Köyhyys ja huono-osaisuus periytyy huolestuttavasti Skoda-perheissä.
Hapsottavan rähjäinen ulkomuoto, likaisuus, reikiintyvät hampaat ja kateus länsiautoilla ajavia kohtaan kumpuaa sellaisen oman yhteisön sosiaalismarginaalisen kanssakäymisen muodon johon länsi-suomen yliopisto otti juuri kantaa ilmestyneessä psykogerontologiatutkimuksessa Skoda-perheitten mielentilamuutokset länsimaistumaisessa toimintaympäristössä.
Oli karua luettevaa, raukat.
Vinkki: Vittuileva provo kertoo vain kirjoittajansa sielunmaisemasta. Se mistä kirjoitat on merkityksetöntä.
Karua on.
Tämän lisäksi oikeinkirjoitus ontuu (periytyy/periytyvä) (länsi-suomen/ Länsi-Suomen. Kun vielä mielenterveys horjuu, on uskottava, että trollin elämä on välillä veitsen terällä. ;DDD