Tapasin miehen, johon tuotapikaa ihastuin. Katseista päättelin, ettei se yksipuolista ollutkaan, vaikka kuvittelin tilanteen olevan mahdoton. Jonkin aikaa katseltuamme tilanne tuntuu muuttuneen lähinnä välttelyksi ja puhumattomuudeksi. Koen oloni vaivaantuneeksi, kun haluaisin paremmin tutustua, enkä tiedä miten sen tehdä:( Tavatessa kuitenkin edelleenkin katselee liian pitkään silloin, kun kuvittelee, etten huomaa. Molemmat sinkkuja, joten ei esteitä sillä saralla, mutta, mutta..mitä ajatella?
Tunteet sekaisin
hukassa
17700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No, jos tilanne on noin selvä ja molemminpuolinen niin teidän kannattasi tavata ja vaihtaa ajatuksia vähän laajemminkin. Sinulla on muuten kaunis hymy ja osaat olla vastustamaton. Sen olet kyllä tiennytkin varmaan. Muuten oletko todellisuudessa vapaa, kysyn sen vuoksi, että kun kaikki eivät käytä sormusta tai pitävät sitä tarkoituksella väärässä sormessa.
Eihän tämä nyt ole likipitäenkään selvä tilanne, Olen kyllä vapaa, mutta miten voisin uskoa sinun olevan juuri minun hän? Todennäköisyys melko pieni..
Niinhän se aina on se todennäköisyys, mutta entäs, jos otat yhteyttä itse omaasi, niin eitarvitse jossitella. ELi nautitaan elämästä kultaiseni, mutta jospa ensin tutustuisimme paremmin. Ne katseet olivat kyllä puhuvia ja veit ajatukseni sanan täydessä merkityksessä.
Liian arka vielä tällaisessa asiassa yhteyttä ottamaan, toivoisin hänen miehenä niin tekevän. Toisaalta yhtä vaikea tilanne hänelle (mikäli edes kiinnostunut) :(
ehkä tässä vaikeinta on se, kun ei tiedä eli ole varma 100 %:sti, että olet hän, eli ajattelemani nainen. Muuta jos annat vinkkiä taustoistasi, joita muut eivät tiedä, kuin minä, eli mitä olemme puhuneet se helpottaa asiaa paljon.
Mutta lähesty jotenkin varovaisesti, keksi tikusta asiaa.
Harrasta hellävaraista tiedustelua.
Jos rakkautta vois soveltaa fysiikassa, niin se olisi vahva vuorovaikus,
koska se toimii etäisyydestä, ajasta tai paikasta riipumatta tässä meidän neliulotteisessa aika-avaruudessa
Tikuista ei paljoa jutuntynkää saa, mutta voisihan sitä yrittää. Niitä löytyy nimittäin melko läheltä:D
Miksi kuvittelit tilanteen olevan mahdoton? Työpaikalla tai suuri ikäero?
Valitettavasti molemmat..
Vähän samanlainen tilanne täälläkin, työpaikalla ja ikäeroa suht reippaasti. Vasta nyt ihan viimeaikoina olen huomannut että aletaan päästä jotenkin tutuiksi, vaivaisen 3kk:n jälkeen kun nainen tuli firmaan ja on harrastettu tuota puhumattomuutta ja välttelyä enempivähempi salaisen tuijottelun ohessa. Nainen aika selvästi on tuijottamisellaan osoittanut ihastuksensa, muttei vaan ole mulle näyttänyt uskaltavan puhua mitään. Alkoi jo vähän tuskastuttamaan kun minä sain aina olla juttelua aloittamassa, mutta ehkäpä naisella alkaa ihastuminen jo hellittää kun on alkanut uskaltaa puhumaan jopa minullekin :) Oli miten oli niin ihan hyvä että tämä rasittava vaivaantuneisuus on väistymässä, tää on jotain niin rasittavaa.
Onnea sinulle! Yritän itsekin olla niin tuttavallinen kuin voin ihastustani kohtaan. Ei ne tunteet niin hirveitä kuitenkaan voi olla:)
Käyt siis stalkkaamassa miehen töissä häntä. Varo vaan, porttikielto on kohta sinulla sinne.
Eipä osu:D
Onko tilanne helpottanut? Tämä vastaa niin omaa tilannettani, että haluisin kysyä milloin ja mistä viimeksi olette puhelleet?
Ehkei tässä nyt enää niin vieraita olla, mutta pistää se silti usein hiljaiseksi ku ei vaan meinaa keksiä mitään sanottavaa. Usein mietin päässäni jotain kysymyksiä millä avata juttelua, mutta ne alkaa vaikuttamaan kaikki niin typeriltä kun vähän aikaa mietin päässäni, että miltä kyselevältä kakaralta alan kohta vaikuttaa. Ajattelin sitten että en ala väkisin mitään vääntämään vaan olen oma itseni, kun ei nainenkaan mikään pälättäjätyyppi ole. Mua ainakin saattais rasittaa toisen jatkuva jutun väkisinvääntäminen. Nyt tänään viimeksi juttelut oli aika köyhänlaiset etten sanois, tasoa "miten menee, tuleeko hyvä" :)
Tiedän tunteen, väkisin on vaikea juttua vääntää. Mikä siinä onkin, että muille kyllä kykenee puhelemaan niitä näitä, mutta hänen kyseessä ollen ei niin mitään. Huomannut tilanteen kyllä helpottavan, mikäli seurassa on usempi henkilö. Tänään täälläkin viimeksi juteltu, saa nyt nähdä, tuleeko sille vielä jatkoa:), Aihe oli vastaavanlainen.
Joudun pohtimaan samaa asiaa omalla työpaikallani. Tilanne on muuten sama kuin aloittajalla, mutta ei nyt voisi sanoa että välttelemme toisiamme kun se työn puolestakin on mahdotonta. Olen ratkaissut tällä hetkellä asian mielessäni niin että nautin tästä sen verran kun voin. Emme tiedä toisistamme paljoakaan, mutta haluaisin tutustua paremmin. Voihan tämä olla yksipuolista, mutta se ei tunnu siltä. En todellakaan tiedä miten tämän kanssa pitäisi olla. En saa häntä mielestäni vapaa-ajallakaan.
Pohdittavana on työrauhan antaminen omien tunteiden sietämisen kustannuksella. Toisaalta jos hänkin tuskailee saman asian parissa.. Tää on näköjään kypsällä aikuisiällä yhtä vaikeaa kuin nuorempana, ellei vaikeampaakin. Moni varmaan jakaa tän kohtalon kanssani. Koitetaan kestää. Lisään vielä sen, etten kykene salaamaan tätä tunnetta. Kohta alkaa työkaverit kiusoitella. Mietin myös sitä olisko se nyt niin paha jos tää olisi täysin yksipuolista. Kai sitä saa ihastua ja innostua. Minkä ihminen sille voi.