Keijo Juhani Laakkonen: Vankeutta 9v 10kk.

Sanomalehti Karjalaisen toimittaja olisi voinut muotoilla otsikon toisellakin lailla kuin
"Enon taposta lähes kymmenen vuotta vankeutta".
Lukijat lienee sen verran fiksuja että osaavat selittämättä miettiä millaisia tulkintoja tuosta voidaan tehdä.


Itä-Suomen hovioikeus piti Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden taposta langettaman vankeustuomion voimassa. Enossa viime vuoden tammikuussa henkirikokseen syyllistynyt 53-vuotias Keijo Juhani Laakkonen tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomittu valitti käräjätuomiosta hovioikeuteen, jossa hän vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä tai tuomiota enintään kuolemantuottamuksesta. Hän esitti myös, että rangaistusta joka tapauksessa lievennetään.

Lisäksi tuomittu vetosi hovioikeudessa siihen, että hänen sormenjälkensä on voinut jäädä puukotuksessa käytetyn veitsen teräosaan vasta hänen koskettaessaan veistä sen ollessa keittiön pöydällä.

Hovioikeuden mukaan ei ole todennäköistä, että terästä löydetty tuomitun sormenjälki olisi syntynyt hänen väittämällään tavalla. Hovioikeus katsoi, ettei tuomitun syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Puukotus tapahtui 51-vuotiaan uhrin asunnossa, jonka keittiön pöydän alta ensihoitoyksikkö löysi hänet elottomana. Oikeudenkäyntiaineistosta käy ilmi, että miestä puukotettiin useita kertoja ylävartaloon pitkäteräisellä veitsellä.

Uhrista löytyi 19 vammaa, joista 15 oli peräisin teräaseesta. Iskuista neljä aiheutti hengenvaarallisia pistovammoja, joista seurasi vakavia sisäelinvaurioita.

Uhri oli vahvasti päihtynyt, sillä verestä mitattiin yli neljän promillen alkoholipitoisuus ja jäänteitä rauhoittavista lääkkeistä. Myös tuomittu oli yli kolmen promillen humalassa tapahtuman aikaan.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/67622-enon-taposta-lahes-kymmenen-vuotta-vankeutta
131893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämä Keijo EI ole sukua Autotalo Laakkoselle!

Äänestä
  • Harvempi sitä on sukkuu minkaanlaiselle talolle.
    Ei ees autotalolle!

    Äänestä

  • TiijätköMitä kirjoitti:

    Harvempi sitä on sukkuu minkaanlaiselle talolle.
    Ei ees autotalolle!

    Vie viisautes Viipuriin, niin saat kapallisen paskaa!!!!

    Äänestä

  • Keijo saattettiin lavastaa. Kuuleman mukaan Kanaalin Koskinen oli lainannut uhrille raahaa ja etsiessään uhrin taloa menivät eka väärään taloon ja sotkivat sen perusteellisesti. Sitten olivat sen löytäneet ja tuikanneet uhria vietellä. Tunnen Keijon, leppoisa mies kunnon alkkis kumminkin. Ryyppäsivät monta päivää ja kun huomasi isännän kuolleen, soitti ite häkeen

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Keijo saattettiin lavastaa. Kuuleman mukaan Kanaalin Koskinen oli lainannut uhrille raahaa ja etsiessään uhrin taloa menivät eka väärään taloon ja sotkivat sen perusteellisesti. Sitten olivat sen löytäneet ja tuikanneet uhria vietellä. Tunnen Keijon, leppoisa mies kunnon alkkis kumminkin. Ryyppäsivät monta päivää ja kun huomasi isännän kuolleen, soitti ite häkeen

    Onkos Vaittinen päässy vapaalle, Alibissa oli silloin juttuja?
    Missähän pyörii ?
    Keke onko kai kevyttä keittoa Vaittisen touhuihin verrattuna.

    Äänestä

Niinpä ei, Autotalolliset on rehellistä ja lainkuulijaista porukkaa.

Äänestä
  • Hehheh. Alamäkeä on mennyt rajusti Karjalan Heilikin. Marginaalitaiteilijoide ja Jokela-räyhärien pää-äänenkannattaja. Asialliset juttuvinkit hylätään, vielä toimittajalta kettuilut perään. Monopoli pilasi ilmaisjakelunkin.

    Äänestä

  • Pääkokkeina Karjalan Heilissä ex-jääkiekkoilija ja citypersu, ei ihme syntyy melkoista soppaa. Liikesanomat oli asiallinen jakelu, ei tekotaiteellista p.....

    Äänestä

  • Jotain kehitystä laakkos-konsernissa sentään tapahtuu. Yrjö laakkonen kertoo lehdessä että äänestänyt kokoomusta yli 40 vuotta, nyt vaihtaa kepuun. Ennättääköhän vielä vasemmistoliiton asti, jos vanhaksi elää

    Äänestä

  • Yrjö on perussuomalaine.

    Äänestä

  • Kökkökakkonen kirjoitti:

    Yrjö on perussuomalaine.

    Seuratkaapa Karjalaista. Kun Ykä nyt kepu, niin saavatko esim demariehdokkaat vielä kirjoituksiaan lehtee. Vasureista puhumattakaan. Perumista en ole varma onko kirjoitustaitoisia.

    Äänestä

Olkos se sitten setä ?

Äänestä
  • Ei ihan varmaa.
    Kirjoittihan Karjalaisen etusivulla muinoin Heikki (SK)Arppi Reino Laakkosen olevan Mikko Laakkosen eno.
    Pikku kakkonen oli toki jo silloin keksitty. Ja transu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VieläTämäkin kirjoitti:

Sanomalehti Karjalaisen toimittaja olisi voinut muotoilla otsikon toisellakin lailla kuin
"Enon taposta lähes kymmenen vuotta vankeutta".
Lukijat lienee sen verran fiksuja että osaavat selittämättä miettiä millaisia tulkintoja tuosta voidaan tehdä.


Itä-Suomen hovioikeus piti Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden taposta langettaman vankeustuomion voimassa. Enossa viime vuoden tammikuussa henkirikokseen syyllistynyt 53-vuotias Keijo Juhani Laakkonen tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomittu valitti käräjätuomiosta hovioikeuteen, jossa hän vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä tai tuomiota enintään kuolemantuottamuksesta. Hän esitti myös, että rangaistusta joka tapauksessa lievennetään.

Lisäksi tuomittu vetosi hovioikeudessa siihen, että hänen sormenjälkensä on voinut jäädä puukotuksessa käytetyn veitsen teräosaan vasta hänen koskettaessaan veistä sen ollessa keittiön pöydällä.

Hovioikeuden mukaan ei ole todennäköistä, että terästä löydetty tuomitun sormenjälki olisi syntynyt hänen väittämällään tavalla. Hovioikeus katsoi, ettei tuomitun syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Puukotus tapahtui 51-vuotiaan uhrin asunnossa, jonka keittiön pöydän alta ensihoitoyksikkö löysi hänet elottomana. Oikeudenkäyntiaineistosta käy ilmi, että miestä puukotettiin useita kertoja ylävartaloon pitkäteräisellä veitsellä.

Uhrista löytyi 19 vammaa, joista 15 oli peräisin teräaseesta. Iskuista neljä aiheutti hengenvaarallisia pistovammoja, joista seurasi vakavia sisäelinvaurioita.

Uhri oli vahvasti päihtynyt, sillä verestä mitattiin yli neljän promillen alkoholipitoisuus ja jäänteitä rauhoittavista lääkkeistä. Myös tuomittu oli yli kolmen promillen humalassa tapahtuman aikaan.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/67622-enon-taposta-lahes-kymmenen-vuotta-vankeutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu