Winter cup

Römpöti

Miten menee suomipojilla

63

979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 193

      todennäkösesti selitellään kolareilla huonoa menestystä.

      • expökkijä

        Ajetaan vasta viikon kuluttua, joten toistaiseksi ei mene mitenkään. Kisojen jälkeen ei selitellä, vaikka kolareita varmuudella tapahtuukin. Tosin vähemmän kuin viime vuonna, koska kolarissa irtoava (=maata laahaavaksi muuttuva) etupuskuri tuo sakkosekuntteja syylliselle päälle ajajalle.

    • Meneekuinennenkin

      No melko varmasti menee samalla tavalla kuin tähänkin asti, eli ei mee kovin hyvin ja sen jälkeen selittely alkaa taas.

      • Nomitenomastamielestä

        No miten noin niinkun omasta mielestä sulla itsellä menee kun olet jo viikkoa ennen kisaa pahoittanut mielesi?

      • Seliheli

        En ole vielä nähnyt kenenkään ulkomaankävijän täällä itse selittelemässä. Täällä yksi idiootti kysyy ja toinen selittää niiden kuskien puolesta joita kumpikaan ei edes tunne.Kolmas sitte pahoittaa mielensä. Ihan sama oliko mennyt hyvin vai huonosti.

        Yleensä kukaan näistä keskustelijoista ei ole itse käynyt ruotsinlaivaa kauempana ja tuskin kovin paljon muutakaan merkittävää itse tehneet. Mutta sehän antaakin eväät muiden kehumiseen ja haukkumiseen !!

        Tämä runsasluminen talvi saa kyllä hienoja provoja liikkeelle ja vielä hvyissä ajoin viikon etuajassa.

      • rahamias

        No juuri ulkomaankävijäthän käy täällä selittelemässä ja ruikuttamssa et miksei heillä mennyt hyvin. Ekaks kehutaan miten hyvin se alkoi ja miten nopeita oltiin, mutta sitten homma jäi ekaan mutkaan. Niin kauan ku muistan se on aina ollut tätä samaa

      • ihmemiess

        Ai meinaatko ihan oikeesti että ne on ne ulkomaankävijät itse, jotka täällä kirjottelee??
        Eiköhän nämä kaikki kirjoitukset, niin kehut, haukut ja selitykset kirjoita ihan eri porukka.

        Vai sponssaako joku täällä noita kuskeja. Niille käsittääkseni kuskit ja teamit kirjoittaa ne tarinansa, hyvät ja huonot sellaiset.

        Täällä saa nääs tuollaiset looserit, kuin sinä, hieman paremman mielen kun käy muut haukkumassa. Siinä vähän niin kuin omat saavutukset tuntuu sitte paremmalta, vaikka ne olisikin aluemestaruuskisojen sijat 5-10 cadet luokassa noin kymmenen vuotta sitten...

      • meidänmika

        Oho, miten sä tuolla lailla kiehut? Et kai ite ole ulkomaankävijä tai tiimin omistaja ;)?

        Meidän Kalle oli pe. testien nopein winter cupissa, se oli niin nopee et kaikki italiaanot sun muut kilpakumppanit kävivät ihmettelemässä et kuis meidän kalle voi olla niin nopee. mut aika-ajossa tapahtui jotain ihmeellistä, nimittäin vauhti katosi yhtäkkiä ja Kalle oli koko joukon hitain.... . Katos kun rahat on mennyt ja väsyneenä ja masentuneena palataan kotiin ja sit tullaan tänne selittelemään.... vaikkei oliskaan mitään kehuttavaa silti pitää tulla tänne kehuskelemaan itteensä josko tulisi parempi mieli.

      • TeidänkinKallenisä

        Missä sinunlaistesi ihmiset olivat ennen kuin netti oli keksitty?

        Olisi mukava tietää missä sitä on ennen tuo oma saamattomuus on kohdistettu muihin? Grillijonossa? Baarissa? Vaimolle kotona? Ammattiyhdistysliikkeen pikkujouluissa?

    • Köyhtyvät

      Rahat menee.

      • tsiljonääri

        Onneksi ei kaikki.

    • Kisamekatsu

      Ketä ajaa ja missä luokissa.

      • nilastotikkari

        KZ2:ssa Simo Puhakka ja Tuomas Tujula, KF:ssä Patrik Pasma, Ville Viiliäinen, Tuomas Haapalainen ja Olli Peltola, KFJ:ssä Konsta Lappalainen, Paavo Tonteri ja William Alatalo. Kisa on kovaa, mukana parhaimmistoa eri puolilta maailmaa. Veikatkaapa sijoituksia.

      • opuopyy
        nilastotikkari kirjoitti:

        KZ2:ssa Simo Puhakka ja Tuomas Tujula, KF:ssä Patrik Pasma, Ville Viiliäinen, Tuomas Haapalainen ja Olli Peltola, KFJ:ssä Konsta Lappalainen, Paavo Tonteri ja William Alatalo. Kisa on kovaa, mukana parhaimmistoa eri puolilta maailmaa. Veikatkaapa sijoituksia.

        Tästä joukosta Simo puhakka on kovin ja hänestä voikin odattaa kunnon tulosta, muista suomikuskeista ei sitten oo mihinkään, ootakaa muutama päivä niin näette ja kuulette!

      • pasilallo

        Voi olla, että suomalaisista ei ole mihinkään, jos mittatikku on pääsy palkintopallille kolmen joukkoon. Se voi jäädä haaveeksi kaikilta mukanaolevilta. Kympin sakkiin sen sijaan pääsy on realistista. Sekin olisi jo tässä joukossa kova juttu. Finaaleihin pääsee 6 ja kympin sakkiin näistä 2. Nimiä en arvaile.

      • SouthFalun

        Winttereissä voi aina tulla yllätyksiä jos sattuu voitelu kohdilleen. Kyllähän noilla on varmasti hyvää vääntöö ainakin keskenään. Kuka on nopein Suomalainen? Veikkaan et Roponen.

    • yamahalahjakkuus

      jammu taso on kyllä todella kova suomessa. jos jammu kuskit saisivat budjetin kuntoon ni olisi kyllä hauska nähdä heidät ajamassa ulkomailla.

      • nilastotikkari

        Ainakin Valtanen (ex. jammu v. 2012-2014) on jo käynyt näyttäytymässä viime kesänä. Menestys oli kohtalainen. Pääsi muistaakseni finaaliin MM:ssä ja taisi olla neljänneksi paras suomalainen.

    • ghgkkkkgggg

      Onko muuten tietoa löytyykö kisasta LIve-aikoja jostain? Vai pitääkö odottaa ensi viikkoon tuloksien saamiseksi?

      • ghgkkkkgggg

    • Tattststsst

      Ihan kohtuullisestihan siellä menee. Tonteri taitaa olla erien jälkeen 4. KFJ:ssa, Puhakka 13. ja Tujula 16. KZ:ssa ja Haapalainen 11. KF:ssä.

      • otpimisti

        Tää on tilanne alkuerien jälkeen. Vinaalit voi vielä parantaa sijoituksia.

      • Madmaxrock

        Joo Tonteri 4. Kyllä yli 15 vuotisen pitää 12 vuotisille pärjätä. ihme olisi jos ei pärjäisi, lopultakin.

      • peukkujapaavolla
        Madmaxrock kirjoitti:

        Joo Tonteri 4. Kyllä yli 15 vuotisen pitää 12 vuotisille pärjätä. ihme olisi jos ei pärjäisi, lopultakin.

        KFJ:n kuskit ovat pääosin 13-14 vuotiaita. Sallittu ikähaitari on 12:sta (jos täyttää samana vuonna 13) - 15:vuoteen. Osa sen 15 v. kuskeista voisi ajaa myös KF:ssä, myös Tonteri, joka täytti/täyttää juuri 15 v. Tonterin iällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä menestyksen suhteen tässä joukossa. Kokemuksella on, nimenomaan kokemuksella kartingissa, luokka ei ole niin tärkeä.

      • tiiimi
        peukkujapaavolla kirjoitti:

        Kokemusta suurempi merkitys on välineillä myös maailmalla. Kun kuljettaja vaihtaa tiimiä kesken kauden ja suoritustasossa tapahtuu valtava muutos, ei siihen vaikuta ikä, kokemus eikä hyvin nukuttu yö. Ensin verrataan vauhtia tiimikaveriin ja sitten vasta muihin. Eikä tiimiä tarvitse vaihtaa kun sattuu oikea valinta kauden alussa.

    • Wituixmän

      Wituixhan se aina menee.

      • Kuskinäiti

        IHME NARINAA TÄÄLLÄ!!!!
        Epäilen että olette kaikki valittajat miehiä. Ei kukaan meistä karting-äideistä - IKINÄ- kirjoittaisi tuolla tavalla ja noin negatiivisesti. Kaikki me kuskien äidit tiedämme tasan tarkkaan mitä ajaminen vaatii koko perheeltä- ja ulkomailla reissaaminen kaikkinensa vielä paljon enemmän. Jokainen kuski ja taustajoukot tekevät varmasti parhaansa, kuten urheilussa on tapana. On lisäksi rohkeaa, että ylipäätään uskalletaan lähteä ulkomaille kisoihin, vaikka taso siellä on kovempi kuin koti-Suomessa.
        Toivon sydämestäni, etteivät "yhteiset poikamme" maailmalla Suomea edustamassa ollessaan ainakaan kesken kisojen lue näin ALA-ARVOISTA kommentointia mitä täällä välillä esiintyy.
        HÄVETKÄÄ - olette lisäksi tosi noloja - mutta ette te reppanat taida sitä itse edes käsittää.

      • madmies
        Kuskinäiti kirjoitti:

        kyllä muutkin uskaltasi lähteä ulkomaille ajamaan jos vain olisi tarpeeksi massia ;). Mut vaikkei me päästä ulkomaille kisaamaan siltä toivomme et suomipojilla menisi hvin.

      • äidinkuski
        Kuskinäiti kirjoitti:

        IHME NARINAA TÄÄLLÄ!!!!
        Epäilen että olette kaikki valittajat miehiä. Ei kukaan meistä karting-äideistä - IKINÄ- kirjoittaisi tuolla tavalla ja noin negatiivisesti. Kaikki me kuskien äidit tiedämme tasan tarkkaan mitä ajaminen vaatii koko perheeltä- ja ulkomailla reissaaminen kaikkinensa vielä paljon enemmän. Jokainen kuski ja taustajoukot tekevät varmasti parhaansa, kuten urheilussa on tapana. On lisäksi rohkeaa, että ylipäätään uskalletaan lähteä ulkomaille kisoihin, vaikka taso siellä on kovempi kuin koti-Suomessa.
        Toivon sydämestäni, etteivät "yhteiset poikamme" maailmalla Suomea edustamassa ollessaan ainakaan kesken kisojen lue näin ALA-ARVOISTA kommentointia mitä täällä välillä esiintyy.
        HÄVETKÄÄ - olette lisäksi tosi noloja - mutta ette te reppanat taida sitä itse edes käsittää.

        Kulje päräyksessä kädet ylhäällä niin tuodaan sulle hamekangasta...

      • Kuskinisä

        Äiti-ihmisen kommentin ydinpointti ei tainnut aueta sinulle "madmies" - siinä kritisoitiin nimenomaan ala-arvoista julkista mollaamista/vähättelyä/ käytöstä mitä esiintyy säännöllisesti tällä palstalla.
        Mutta sinunkin vastakommenttisi ja nimimerkkisi äidille viitaa siihen, että mm. oma rahanpuute on yksi vahvimpia syitä vihaiselle/alatyyliselle kirjoittelulle ja sen varjolla annetaan itselle lupa haukkua ja vähätellä toisten (lasten) urheilusuorituksia etukäteen.

      • Osuijaupposi

        Näköjään karting-isät ja äidit käy kuumana täällä ja syy voi olla se että taas rahaa meni eikö tullut kauan odotettua tulosta? Miten muuten teillä on aikaa tulla tänne ruikuttamaan?

      • säälittävää

        Alkuperäinen kirjoittaja äiti puuttui huonoon käytökseeen - ja syystäkin osan kirjoittajista kohdalla. Ja nyt joku urpo (osuijaupposi) tulkitsee sen ruikuttamiseksi.
        Ei hyvää päivää - osa täällä kirjoittajista on vaan niin simppeleitä - eivätkä edes itse tajua sitä. Hoh hoijaa.

      • tyhmyydelläeiolerajaa
        Osuijaupposi kirjoitti:

        Näköjään karting-isät ja äidit käy kuumana täällä ja syy voi olla se että taas rahaa meni eikö tullut kauan odotettua tulosta? Miten muuten teillä on aikaa tulla tänne ruikuttamaan?

        Voi kun nyt käy niin sääliksi näitä katkeruuden ja kateuden ruumillistumia. Suomalaiset pärjäsivätkin ja ei niillä ehkä sittenkään rahatkaan loppuneet... Harmittaahan tuo nyt ja kovasti.

        Mitenhän sitä nyt saa nukuttua ensi yön, kun kaikilla muilla ei menekkään yhtä huonosti kuin itsellä ?

        Pitäisiköhän huomenna aloittaa taas uusi keskustelu siitä miten hyvä kone Raket ja Yamaha onkaan ?? Vaikka ei niissäkään itse pärjää, niin jotenkin se on hyvä aasinsilta aloittaa sellaisten haukkuminen joilla ehkä talous paremmin hanskassa.

        Itsehän ei pystytä, osata tai uskalleta edes yrittää mitään. Kaikki aika menee muitten asioiden seuraamiseen ja kommentointiin. Ja kaiken huipuksi suurin osa näistä välkyistä kaikkien ihailemista vatipäistä eivät ymmärrä heihin kohdistuvaa kritiikkiä jos lauseessa enemmän kuin kolme sanaa peräkkäin. Joten tässä lopussa lyhyesti, että asia tulee selväksi: Haistakaa vi...u !

      • Seiväsmatkat
        Osuijaupposi kirjoitti:

        Näköjään karting-isät ja äidit käy kuumana täällä ja syy voi olla se että taas rahaa meni eikö tullut kauan odotettua tulosta? Miten muuten teillä on aikaa tulla tänne ruikuttamaan?

        Kyllä äidit käy kuumina kun lomarahat meni kankkulankaivoon, ja perheen eteläisessä jäi tekemättä. Voi ja voi.

    • hyväsuomi

      Puhakka 3. prefinaalissa. :) Veti lopussa ihan hitoksen, kisan nopein kierros.

      • hyväpojat

        Tonteri prefinaalin 7. Tsemppiä molemmille AKKn kuljettajile - Paavolle ja Simolle finaaliin!!!

    • OTKWINNER

      OTK jälleen kerran näytti muille kaapin paikan! TonyKartilla ajetiin ylivoimaiseen voittoon KFJ- ja KF-luokissa Winter Cupissa!!!!

      • mikämuumuka

        Tony oli myös Mini Rok ja KZ2-luokkien voittajilla. KAIKKI VOITETTIIN VIHREÄLLÄ!!!!!

    • paavolletsemppejä

      Onnittelut Paavolle - hieno kokonaisuus ja tasaisen varmaa ajoa läpi kisan
      - palkintona podiumin 3. paikka !!

      • BsetOfTheRest

        Kolmospaikka sinänsä on ihan jees, mutta tuo sijoitus kun olisi tullut viime kaudella kun Ahmed Enaam ja muut kilpakumppanit oli sarjassa mukana niin sehan olisi ollut huippu!!

      • VIimevuosi

        Voi sua, kylläpä paistaa kateus läpi!

      • kirjottelija
        BsetOfTheRest kirjoitti:

        Kolmospaikka sinänsä on ihan jees, mutta tuo sijoitus kun olisi tullut viime kaudella kun Ahmed Enaam ja muut kilpakumppanit oli sarjassa mukana niin sehan olisi ollut huippu!!

        Olet aika huolimaton selvästi ollut kun niin kiire on ollut tänne kirjottelemaan. Enaam Ahmed.

      • ETeteee

        Aina sama laulu, kyllä ennen oli paljon kovempi taso. Nykyään pärjää helpolla. Pitäisikö siellä olla ajamassa Senna, Alonso, Hamilton, Verstappen jne, että olisi tarpeeksi kova taso? Mutta kun ei ole, niin mitä sitä vinkumaan.

      • Tofastforpaavo
        ETeteee kirjoitti:

        Aina sama laulu, kyllä ennen oli paljon kovempi taso. Nykyään pärjää helpolla. Pitäisikö siellä olla ajamassa Senna, Alonso, Hamilton, Verstappen jne, että olisi tarpeeksi kova taso? Mutta kun ei ole, niin mitä sitä vinkumaan.

        Ainakin oman ikäisiä pitäisi olla. Paavo on jo yli 15 vuotta. Kyllä tolla kokemuksella pitää 12 vuotiaille pärjätä. Luulis,että pärjää isoissa luokissa.

      • Tofastille
        Tofastforpaavo kirjoitti:

        Ainakin oman ikäisiä pitäisi olla. Paavo on jo yli 15 vuotta. Kyllä tolla kokemuksella pitää 12 vuotiaille pärjätä. Luulis,että pärjää isoissa luokissa.

        Winter Cupin kuuden kärjestä Lundgaard 01 syntynyt. Sergeant, Tonteri, Yue Yang Sun, Novalak ja Viscaal kaikki 00 syntyneitä. Että ihan oman ikästen kanssa siellä ajetaan.

      • Tiedähäntä
        Tofastille kirjoitti:

        Winter Cupin kuuden kärjestä Lundgaard 01 syntynyt. Sergeant, Tonteri, Yue Yang Sun, Novalak ja Viscaal kaikki 00 syntyneitä. Että ihan oman ikästen kanssa siellä ajetaan.

        Entäs ne muut 60 ?

      • Ootihanantietämätön
        Tiedähäntä kirjoitti:

        Entäs ne muut 60 ?

        Oot niin iihanan tietämätön. Ensimmäisten 20 joukossa oli yksi 2002 syntynyt rattimies - Italian Alessandro Giardelli. Kaikki muut oli vanhempia, suurin osa 2000 syntyneitä. Ja kilpailuun osallistui 80 kuljettajaa, senkin olit katsonut väärin.

      • marsmars
        Ootihanantietämätön kirjoitti:

        Oot niin iihanan tietämätön. Ensimmäisten 20 joukossa oli yksi 2002 syntynyt rattimies - Italian Alessandro Giardelli. Kaikki muut oli vanhempia, suurin osa 2000 syntyneitä. Ja kilpailuun osallistui 80 kuljettajaa, senkin olit katsonut väärin.

        Nyt seuratoimintaan mukaan. Jos ylimääräistä energiaa löytyy noin paljon, voisi sen ohjata ihan oikeisiin tekemisiin.

    • Hyvinmeni

      No hyvinhän se meni.
      Tonteri erinomaisesti.
      Puhakka KZassa ammattimiehen ottein hyvä tulos, Tujulalta ihan ok olla finaalissa ammattireiskojen kanssa, jonne esimerkiksi Fore ei selvinnyt.
      Haapalaisella ok nousu finaalissa, prefinaalissa ei ihan pyörinyt, mutta finaalipaikka on aina finaalipaikka. Eipä ole kierroksiakaan takana tänä vuonna.
      Peltolalta ok veto finaalissa ja hyvää suorittamista erissä, mutta tarvitsee hänkin ilmeisesti lisää ajamista.
      Lappalaiselle pisteet sekkarin hyvästä suorituksesta ja kohtuutuloksesta finaalissa.

      Ilmaseksi tuolta ei saa mitään, edes finaalipaikkoja.Parantakaa vähän tästä niin tulee hyvä kv-kausi.

      • nilastotikkari

        Ja tässä vähän tarkennusta tuloksiin: Parasta KFJ:ssä Tonteri pre 7:s ja finaalissa 3:ksi. Lappalainen pre 15. ja finaali 18. KF:ssä Haapalainen pre 32 (keskeytys) ja finaali 18. Peltola pre 26 (aikasakko 30 sek) ja finaali 19. Pasma pre 22 ja finaali 25. KZ:ssa Puhakka pre hienosti 3. ja finaalissa edelleen hienosti 4. Tujula pre 21 ja finaalissa keskeytys (33.). Tulokset vähintään lupaavia EM:ää ja MM:ää ajatellen. Yhdeksästä paikalla olleesta 6 finaaleissa ja 2 kympin sakissa ja 1 pallilla.

      • nilastotikkari

        KOrjaus: Finaaleissa oli yhdeksästä 7.

      • ollih

        Moi

        Omalta osalta meillä kilpailu meni kokonaisuudessaan ok. Pre finaalissa ensimmäisellä kierroksella mutkan puolivälissä jono hidasti ja tämä pääsi yllättämään Tumpin tämän ollessa sijalla 7. Uusi etupuskuri jäi roikkumaan ja tästä seurauksena varikkoreissu. Kilpailu käytännössä meidän kohdalta ohi tuolloin. Selittelemättä sen enempää, pidän uutta puskurisääntöä todella huonona. On aivan liian herkkä putoamaan. Tappaa kilpaa ajamisen.

        Alla KZ1 kuljettaja Bas Lammersin mietteet asiasta. Samalla linjalla suurin osa kuljettajista joiden kanssa puhuin mm. Ben Hanley, Ben Barnicoat...

        Dear followers, teams, drivers and sponsors,

        The new "drop down bumper system: is it the final solution to the problem of racecontacts or just another difficult rule to apply that will turn people away from karting?

        We (drivers) are not able to do anything anymore. We are scared to overtake our concurrents, we are scared to be close as possible behind our concurrent because we are scared to loose our front bumper because if the concurrents wants to win and is clever, he just have to brake a little bit more or miss his gears and we loose our front bumper, we get a penalty (30sec) for the mistake of the other driver. We are scared to pass a curbstone because we can loose the front spoiler with that, if that happens we get a penalty for it (30sec).

        Karting is not a contactsport, we all do know that but i'm sure that most of you agreed with me that with this kind of rules people will turn away of karting!

        Teams, sponsors and karting manufacturers are spending so much money for racing, REAL HIGH LEVEL RACING.

        IT'S TIME TO STAND UP AND STOP ALL THE NONSENSE AND BRING BACK THE KARTING TO IT'S VALUE!

        Please I would like to ask to all of you to share this message and stand up againsts to the nonsense rules!

        With best regards, Bas Lammers

      • KuusiMiinusYksi

        Tiimiä edusti 6 kuskia ja vain ja ainoastaan yx pärjäsi kohtuullisen hyvin ja sekin oli yli-ikäinen, mites muille viidlle kuskille kävi? Oli sitten uusi etupuskuri hvyä tai huono, näillä viidellä kuskilla ei ollut vauhtia missään vaiheessa kun katstoo koko kisaviikonlopun aikoja ja tuloksia. Onko kyseinen tiimi maineensa arvoinen?? Rahat meni eikä lapselle jäänyt mitään kerrottavaa!

      • pasilallo
        KuusiMiinusYksi kirjoitti:

        Kateus on kiimaakin kamalampi tauti. Mad Croc-kalusto oli ja on kilpailukykyistä ja mekaanikotkin asiansa osaavia. Maailman kärjen joukossa finaalipaikka on jo jotakin. Talven jälkeen vähän lisää rutiinia, niin sijoitukset paranevat. Ammattilaisten ohi meneminen voi olla vaikeaa, mutta kantaan päästään varmuudella. Eivät ehkä vielä uudet yrittäjät, mutta toista tai kolmatta kauttaan ulkomailla kilpailevat kyllä. Harjoitus tekee mestarin kartingissakin. PS. Kaikki rahat ei menneet.

      • löpåä

        otetaan silmät käteen ja katsotaan, niin tiimin vauhti oli ihan ok.
        Tujula rookiena aika-ajon 11. kz:ssa on hyvä suoritus.
        Haapalaisella liveseurannassa "purppuraa" useammassa erässä erien aikana ja kierrosaikoja top 3-4 useammassa erässä.
        Tonteri erittäin nopea koko ajan.

        eli kyllä teamin vauhti oli ihan kohtuullisella tasolla.

      • HyvääEiTarvitseMainostaa

        Ai eikös kyseinen tiimi ollutkaan ammattilainen tiimi? Mikä se on sitten? Tavataan sanoa että "Hyvää ei tarvitse mainostaa".

      • Ammattilaiset
        HyvääEiTarvitseMainostaa kirjoitti:

        Ai eikös kyseinen tiimi ollutkaan ammattilainen tiimi? Mikä se on sitten? Tavataan sanoa että "Hyvää ei tarvitse mainostaa".

        Edellinen kirjoittaja viittasi varmaan joidenkin tiimien ammattilaiskuljettajiin joille maksetaan palkkaa ajamisesta. Näitä on KZ ja KF luokissa aika iso nippu.

      • kiskurit.com
        pasilallo kirjoitti:

        Kateus on kiimaakin kamalampi tauti. Mad Croc-kalusto oli ja on kilpailukykyistä ja mekaanikotkin asiansa osaavia. Maailman kärjen joukossa finaalipaikka on jo jotakin. Talven jälkeen vähän lisää rutiinia, niin sijoitukset paranevat. Ammattilaisten ohi meneminen voi olla vaikeaa, mutta kantaan päästään varmuudella. Eivät ehkä vielä uudet yrittäjät, mutta toista tai kolmatta kauttaan ulkomailla kilpailevat kyllä. Harjoitus tekee mestarin kartingissakin. PS. Kaikki rahat ei menneet.

        Juu aivan, sitten kun viimeisetkin eurot on viety kuskeilta alkaa vauhtia löytymään ja tulostakin syntymään. he..he

    • KartFani

      Paavo se lensi upeasti podiumille Winter Cupissa... Paavo älä kuuntele epäilijöitä, anna lisää hanaa ja tuo mitalit Suomeen tänä kesänä!

      • Kartingrocks

        MAHTAVAA PAAVO !!!

        Onnittelut Paavolle ja kotijoukoille kans!

    • jokuvarmaanosaaselittää

      Miksi suomalaiset ajaa ulkomaisilla lisensseillä?

      • ainaoikeassa

        Eivät aja. Team ja runkomerkki voivat olla ulkomaalaisia, lisenssi on suomalainen.

    • Gastelo

      venäjä: Всем привет из России. Картингисты из России, хотят узнать, где в Финляндии проходят зимние гонки на картах? Хотим в 2015-2016 приехать на гонку, познакомиться и пригласить спортсменов из Финляндии, так же в Россию.
      anlgliysky: ello from Russia. Kartingistov from Russia, they want to know where in Finland hosted the Winter Racing on the cards? Want to come in 2015-2016 for the race, meet and invite athletes from Finland, as in Russia
      Hei Venäjältä. Kartingistov Venäjältä, he haluavat tietää, missä Suomi isännöi Winter Racing kortteja? Haluatko tulla 2015-2016 kisaa, tavata ja kutsua urheilijoita Suomessa, Venäjällä
      https://www.youtube.com/watch?v=dAt-vkmNtW4
      https://www.youtube.com/watch?v=QGdf-2AVtm4

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2468
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2230
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2059
    5. 173
      1876
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      43
      1865
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1548
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe