Ajattelinpa kysyä ensin täältä vähän neuvoa mitä ihmettä tekisin. Pitäisikö jo hakeutua lääkäriin vai vaan jumpata ahkerammin?
Olen pian 24-vuotias naisihminen. Selkäni on ollut ihan murkkuikäisestä oudon arka. Esimerkiksi lattialle selällään makaaminen on sattunut aivan tajuttomasti alaselkään. Alaselän painelu esimerkiksi puuduttaessa on sattunut enemmän kuin itse neula. Silloin lääkäri sanoikin että selkä on tulehtunut, mutta se jäi siihen kun lapsen saaminen maailmaan oli kaikilla tärkeimpänä mielessä. Raskausaikoina selkä vaivasi ihan tosissaan ja lamautti pysymään kotona, mutta se kai kuuluu asiaan? Lukioaikana hakeuduin kerran lääkäriin, kun yläselkä jumahti ihan täysin. Viime kesänä ja syksyllä niinkin yksinkertainen asia kuin nielaiseminen tuntui epämukavalta rintakehän yläosassa.
Viime syksystä lähtien selkä on kipuillut enenevissä määrin. Joskus myös (yleensä oikea) jalka on jotenkin jumissa nivusesta ja kävely on kuin vanhan ihmisen töpöttelyä. Kipein on alaselkä ja jompikumpi pakara. Viikonloppuisinkaan ei paljoa tule sängyssä turhaan pötköteltyä, sillä koko alaselkä ja lantio tuntuvat olevan jotenkin puuduksissa. Jalkeilla ollessa helpottaa. Nyt parina aamuna jopa syvään hengittäminen on koskenut lantioon, vihloo. Tosi outoa. Yläselkäkin on nyt jumissa, lapojen väliä vihloo. En tiedä olisiko hieronnasta apua, koska alaselkään ei kärsi oikein koskea. Onko tämä nivel- vai lihasperäistä? Muualla minulla ei ole kipuja, mitä nyt ajoittaista vihlontaa ranteissa, mutta epäilen sen johtuvan vanhoista murtumista ja liiasta kosketusnäytön käyttämisestä.
Tulipas tästä nyt melkoinen novelli. En vaan haluaisi mennä lääkäriin "turhaan" koska selviän päivittäisistä toimistani hyvin enkä tarvitse säännöllisesti kipulääkitystä. Selkärankareumaa sairastava täti kannustaa hakeutumaan lääkäriin, mutta minua vähän epäilyttää otetaanko minua siellä vakavasti näin vähillä oireilla ja pystyykö lääkärikään tekemään mitään muuta kuin antamaan reseptin buranaa. Olohan helpottaa huomattavasti päivän mittaan. Kaiken huipuksi olen hakeutumassa opiskelemaan fyysisesti raskaalle alalle ja vähän pelottaa sekin, pääsenkö kouluun tämän selkävammailun takia jos nyt menisin lääkäriin ja jaksanko tulevaisuudessa työssä.
Kiitos jos joku jaksaa vastata ja vähän "tyrkätä" minua oikeaan suuntaan tämän pähkäilyn kanssa :)
Selkävaivaiselle neuvoja?
22
238
Vastaukset
- NouseYlösJaKävele
Kävelysauvat ja kävele!
T:Jesuz - Tyrkkäys
Oletko kokeillut ko. vikojen ja vaivojen korjausta?
https://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs- tohtorisykerö
et usko tohon itsekkään...
- kalekalekale
Lainaus kansanparantaja inhokkilistalta:
Inhokki 3. Jalkojen erimittaisuuden poisto on yleisin huijaus.
Tämä käy selityksenä lähes joka kipuun ja vaivaan. Todellisuudessa ei ole yhtäkään näyttöä, että kansanparantaja pystyisi jaloista erimittaisuuden poistamaan.
Hoitoa paikataan hipelöimällä parikin tuntia sieltä täältä. Ylipitkässä hoitoajassa näkyy se ettei kansanparantaja löydä vikaa, kun pitää joka paikkaa kokonaisuuden nimissä kokeilla. Paikat löytyvät todelliselta ammatilaiselta kyllä paljon nopeammin, hoito on siten myös selkeää. - Tekijämies
Hyvä kansanparantaja tai vastaava pystyy kyllä tehokkaasti hoitamaan tules-vaivoja, tutkimuksia ei juurikaan ole tehty, joten ei ole juuri näyttöäkään.
- junakulkeetaas
tohtorisykerö kirjoitti:
et usko tohon itsekkään...
Monikaan ei usko tuohon. Siinä entinen mainosradiotoimittaja ja rautatietyöntekijä Erkoma esittelee hoitoa. Ei löydy Terhikki rekisteristä mitään hoitoalan tutkintoa.
Selitykset on samaa luokkaa, vain kireyksiä ja muka "lantion kallistumaa", jonka vain itse toteaa.
Kaikista huolestuttavinta on ettei hoidettavaa tutkita, vaan suoraan hoitamaan.
Ei ole mikään ihme, että kurssilaisista 40% lopettaa, kuten videolla kerrotaan. Tuota itsensä kehumista ei jaksa kuunnella kukaan. - paskale
Muuteki paska hoito! Onneks joutu meiti kyläl lopettaa ku ei saanu kävijää. Kauhee höyry kans alot ja yht nopest loppu. taitaa ol ittesäkehukurssit noite työ .
Ny mää ymmärrä, ne o marrkinamiehii saa leipänsä toiste työst.
- ramparaasu
Minulla oli vuosikausia samanlaiset oireet. Piikitettiin vain kortisoinia ja lääke turrutus. Nyt todettiin sitten että on selkänivelet rapistuneet . Osteoporoosi voi oireilla myös näin, joten kun olet nuori . Kiireesti lääkärille. Joku reumatauteihin erikoistunut neurokirurgi osaa ainakin arvioida milloin on tehtävä se korjausleikkaus. Lapsen ja tulevan ammatin takia korjattava ajoissa. Minulla yli 50v ei voi asiaa kuin yrittää hidastaa. Kortisoni ei auta se vain tuhoaa luuston.
- eeja
Ei ole omaa kokemusta, mutta neuvoja kyllä. Ei ole kyllä mikään pieni vaiva, jos kaksikymppisen kävely on huonoa... Tärkeintä nyt on, että menet lääkäriin, jotta vaivaa voitaisin tutkia ja siten saisit apua ettei ainakaan pääse pahentumaan. Onko sulla sellainen vakuutus, että voisit varata ajan suoraan yksityiselle ja pääsisit täten nopeasti erikoislääkärille? Toki jos rahaa on, niin omasta pussista sitten... Tai työterveys/terveyskeskus?
- dgsdggg
Ehdottomasti menet lääkäriin ja sitä kautta röntgeniin jne. Selässäsi saattaa olla mitä tahansa joten ilman muuta ota yhteyttä vaikka terveysasemalle ja varaa aika.
- tekijämies
Kun olet käynyt siellä lääkärissä, ellei dramaattista vikaa löydy, hakeudu manuaalisen hoidon ammattilaiselle, vaivasi on melkovarmasti toiminnallinen: lantiokorin virheasento, nikamalukko, krooninen lihasjumi ym. johon jumppa tai pelkkä hieronta voi auttaa vähän, mutta ei korjaa koko ongelmaa.
Itselläni on käytännön tason näyttöä yli 1000:sta asiakkaasta, em. kaltaisissa tapauksissa, joten tiedän mitä kirjoitan (sori vaan:) - tutkimuksiin
Jalkaterän ja nilkan virheasennot voivat heijastua kipuina selässä asti.
http://aijaa.com/MaCGot
http://aijaa.com/icDZXa
Tuki- ja liikuntaelinvaivoihin apua ja mistä?
http://aijaa.com/UCOTCC
http://aijaa.com/3Fzfdt
Löydä kiropraktikkosi:
http://www.kiropraktikkoliitto.fi/index.php/sinun-kiropraktikkosi
Muista venyttely:
http://www.lamk.fi/projektit/hyva/media/Documents/venyttelyopas.pdf
Muista lihasten, luiden ja nivelten hyvä ravinto:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm- tutkimuksiin
Käy ensin yleislääkärillä, joka katsoo ryhdin, antaa lähetteen laboratorioon (reuma tai osteoporoosi, jota on kaikenikäisillä) sekä mahdollisesti röntgenkuvaan ja sitä kautta saattaa päästä kunnalliselle reumalääkärille (jos on reumaa), fysiatrille tai fysioterapeutille.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/reuma.htm
- alkuperäinennnnn
Kiitos vastauksista! Taidanpa tosiaan hipsiä lääkärille. Sitä vaan perisuomalaiseen tyyliin ei "halua vaivata" terveydenhuoltosysteemiäkään ellei ole suunnilleen pää kainalossa.
- Kipeäselkä
Hipsipä tosiaan lääkärille. Kerro sitten mikä oli käynnin tulos. Buranaa?
- huithait
Lääkärille ja kiusaat niitä niin kauan, että pääset magneettikuviin. Itselläni samanlaisia oireita kuin sulla ja kuvattiin kun olin 25-vuotias. Kuvista löytyikin sitten kaikkea jännittävää. Itse jouduin käymään 3 kertaa lääkärillä ja muutaman kerran fysioterapeutilla (lähinnä toteamassa sen turhaksi) ennen kuin sain lähetteen kuviin. Nämä siis silloin kun päätin, että nyt tuo pirullinen vaiva tutkitaan.
- Akua
Lääkäriin, kuviin ja sitten AKUPUNKTIOON!
- vaivaton
Mitatkaa ne kinttunne ja hommatkaa riittavästi pohjallisia, että ketarat ovat samanpituiset! Ei ihme, että rahat on loppu julkiselta! Magneettikuvat ja kaikki!
Nosta punttia ja kahvakuulaa viitenä päivänä viikossa ja kävele! - elämävoittaa
Terveyskeskuksen kautta jatkotutkimuksiin. Aluksi ottavat tavallinen röntgen ja sen tuloksena terveyskeskuslääkärin tulee ohjata eteenpäin esim. keskussairaalaan ortopedille. Minun oma selkäsairaus hoidettiin siten, keskussairaala lähetti magneettikuvauksiin ja sen tuloksena ohjattiin nopealla aikataululla leikkaukseen. Pitkä, ikävä prosessi jossa lopputulema 8 leikkausta, viimeksi luudutusleikkaus jossa 5 nikamaa yhdistetty ja nyt edelleen kuntoutuksessa. Nimimerkki vaivaton, haluaisin antaa palautetta! Kaikilla ei ole selkäsairauksia syystä etteivät kuntoile tai hoitavat itsensä. Ole iloinen siitä että itselläsi ilmeisesti asiat hyvin, selkävaivaisen elämä on yleensä yhtä helvettiä! Magneettikuvaukset on kalliit mutta esim. minun tapauksessa tosi tarpeelliset (tehty n 8) niiden avulla löytyi vastauksia oireisiin ja voitiin tehdä välttämättömät toimenpiteet / leikkaukset. Eli hieno tutkimusmenetelmä!
- huithaivastaa
hei huithait
avaatko hieman mitä jännittävää sinun selästä löytyi silloin ja kun kävit kuvissa ja se tutkittiin niin tulitko tutkimuksella kuntoon vai miten hoidit itsesi kuntoon? - panadol
onko niin että selkärankareumalääkeen haittavaikutukset on verrattavissa asperiiniin.
minusta on vastuutonta niin valistaa potilasta
hihanpalasina --- lopputulema. - jlkoi
Tuo kuullostaa lantiontoimintahäiriöltä. Mulla oli samanlaisia oireita, ihmeellisiä hartia ja jalka alaselkä vaivoja. Mee fysiatrille ja sitten ammattitaitoiselle manuaaliseen fysioterapiaan ja lantion toimintahäiriöön erikoistuneell fysioterapeutille. Ei tarvii paljon olla lantion alueen lihasten epätasapainossa, kun nivelet on hieman vinossa ja oireet lähtee sieltä. Yllättävän moni selkäkipu johtuu huonoista lantionpohjalihaksista ja se heijastuu koko lantio renkaaseen. Fyssari mittaa mittanauhalla puolieroja ja kattoo ultralla poikittaisen vatsalihaksen toiminnan. Sitten vaan liikkeillä "vetämään" lantiota suoraan:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840