Äiti aliarvioi lastaan

Äitisi on saanut vanhan ajan kasvatuksen, joka korosti sitä, että lasta ei koskaan saa kiittää eikä kehua, koska lapsesta sillä tavalla kasvaa itsekäs ja omahyväinen ihminen. Luulee olevansa jotain, vaikka ei ole. "Kissa kiitoksella elää".
Siihen kasvatukseen kuuluu myös se informaatio, että sinä ole rumempi, tyhmempi ja vähemmän arvostettu kuin muut, joten elä sen mukaan.
Tällä kasvatuksella ihmisestä tulee tunneköyhä, itseensä vetäytyvä, ja on selvää, että hän kiristää myös omien lapsiensa elämää tiukasti ja huomioi vain negatiiviset asiat.
Omia lapsiasi kiitä aina ja muista kehua jokainen edistysaskel. Lapsi yrittää tuottaa iloa vanhemmilleen ja saa hyvän mielen, kun on jossakin onnistunut ja saa siitä kiitoksen.

Äidilläsi on huono itsetunto. Yritä pärjätä ilman äitisi kehuja ja vahvistaa omaa itsetuntoasi. Ikävää on sinulle. Äidin sana kyllä vaikuttaa tosi paljon. Itse olen hyväksytty mutta äiti sanoi kerran sisarelle suutuksissaan että tämä on niin ruma ettei koskaan saa poikaystävää. On saanut, mutta silti muistaa ikävän moitteen aina. Olisiko sinun mahdollista keskustella äitisi kanssa asiat halki?

No nyt taas tämä äidin ja lapsen välinen kiista, komein , kaunein, tietävin.
Äiti on vanhempi ja varmasti tietää asioita elämästä ja paljon enemmän ja näin voi joskus vähän oikaistakin nuoren käsityksiä. Ei se ole väheksymistä, vaan oikean puolen esiin tuomista.
Tuo, että äiti vertailee oman lapsensa ulkonäköä toiseen, on todella rumaa äidiltä, olen sellaisen kohteeksi joutunut itsekin, tosin osaan jo nyt nähdä siinä todella äitini omanarvon tunteen syynä, hän oli elänyt lapsena elämän, jossa kukaan ei hänestä juuri piitannut, oli jopa vieraiden hoidossa, isästä ei tietoa saanut koskaan, hänen äitinsä vei salaisuuden hautaan mukanaan.
Kun kasvat ja opiskelet, opit asioita. Toivon sinulle hyvää ja vahvaa itsetuntoa. silloin itse tiedät kykysi, eikä ole merkitystä noilla sanoisin kateuden sanoilla. Mitä taas tulee ulkonäköön, sekin on asia, kun itse hyväksyt itsesi, se riittää.
Toki voit äidillesi sanoa, että on hirveää kuulla oman äidin vertaavan lapsensa ulkonäköä johonkin vieraaseen, jospa hän ymmärtäisi tehneensä elämänsä suurimman virheen.
Oma lapsi ei saa olla vertailukohde, mutta ei häntä myöskään pidä joka mutkassa kehua, sekin on väärin.

Ei ole oikean äidin käytöstä. Äidille lapsi on aina kaunis, vaikkei olisikaan mitään filmitähtiainesta. Äidinrakkaus määrittelee lapsen, eikä mitkään kauneusihanteet.

Tämä oli mulla ihan arkea lapsena

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/1-vuotias-jätettiin-yöksi-yksin-vanhemmat-juhlimassa-–-tässä-tuomio/ar-BBhFv9r?ocid=mailsignoutmd

Silti mitään tuomioita ei siihen aikaan annettu tuollaisesta. Äitini on myös skitsofreenikko ja silti mua ei annettu pois, vaikka se olisi ollut paras ratkaisu.

Olin 3-4 ikäinen kun äitini sanoi minulle, että minusta OLISI tullut sievä tyttö, jos en olisi pilannut kasvojani tuolla happamalla ilmeellä.
Koska ÄITI niin sanoi, vaikutti tämä totuus koko kasvuaikani. Olin syrjään vetäytyvä ja häpesin itseäni. Minulle oli aivan sama, millaisia vaatteita hankittiin, ja muistan teini-ikäisenä yhden talven, jolloin sain yhden puseron koko kouluvuoden aikana. Kuljin viimevuotisissa pieniksi käyneissä kuteissa, mutta en välittänyt, koska joka tapauksessa tiesin olevani happaman ja ikävän näköinen ihminen. Roikotin hiuksiani silmillä.
En koskaan mennyt koulun hippaloihin tai kavereitteni luo kylään, enkä kutsunut ketään kotiini, koska pidin ilman muuta selvänä, että vain armosta minun kanssani oltiin, ruman ja ikävän näköisen. Kotona ei koskaan ulkonäköäni yritetty kohentaa.
Äidille se sopi, koska en kerjännyt rahaa vaatteisiin ja meikkeihin. Kukkaroni oli aina tyhjä.
Vasta kotoa lähdettyäni pääsin alemmudentunteestani.

Ihmisen ulkonäköön kiinnitetetään nykyään aivan liiaksi huomiota. Eihän kukaan ulkonäölleen mitään voi.

Ennen varottiin kehumasta lapsia, ettei heistä tulisi ylpeitä. Nykyäänhän ymmärretään, että sillä tavalla tuotetaan onnettomia ihmisiä jotka eivät usko itseensä. Kyllä lapsi toki tietää itse, jos ei ole kaunis, mutta tekee hyvää ajatella että on ainakin äidin silmissä kaunis ja että äiti hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin on. Siinä on tärkeä pohja itsetunnolle. Toisaalta äiti jolla on itsellään heikko itsetunto, ei pysty kehumaan lastaan, kun ajattelee ettei hänellä itsellään mitenkään voi olla edes onnistuneita lapsia.

Aikuisena pitäisi jättää lapsuuden kolhut menneisyyteen, elää vain tätä päivää ja tehdä itse itsestään arviot onko kaunis tai hyvä. Ymmärrä negatiivisuus äidin ongelmana, ei sinun, ja joudut rakentamaan itse sen itsetunnon, johon äiti ei sinua auttanut. Näyttäkää äidit lapsille rakkautta, hyväksyntää ja ihailua. Se ei tee ketään ylpeäksi, paitsi tapauksissa, joissa kehuminen on ylenpalttista ja liioitellun yksipuolista.

Minkä ikäinen sinä olet aloittaja? Oletko koskaan elämäsi aikana ajatellut, että lapsuudesta voi yhtenä kauniina päivänä 'hypätä' yli. Käyttää oman elämänkokemuksensa ja -näkemyksensä ja järkeillä menneet asiat sinne minne ne kuuluvat; suon silmään ja kankkulan kaivoon, jos niistä ei ole sinulle ja tulevalle elämällesi mitään hyötyä.

Viisaat yksilöt tekevät em. tavalla ja alkavat 'nähdä' ja ymmärtää muutakin kuin oman napansa ympäristön.