Ei ollut kitkojen syytä ei

vajaalla.mennäänaidosti

Uusimmassa Moottori lehdessä oli jälleen kuoleman kolareista, nyt helmikuun 2014 kolarit. Yhdessäkään ei ollut syynä kitkarenkaat, vaan tahallisuus ja huolimattomuus oli useimmissa tapauksissa ratkaisevassa roolissa. Mitäs tähän sanoo vannoutuneet nastaurpot, jotka aina paasaavat kitkojen hengenvaarallisuudesta.

13

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolme_pelleä

      Kyllähän se tiedetään ettei lepuuttajapellet ajattele yleisestä liikenneturvallisuudesta pätkän vertaa, siten niiden tahallisuus, huolimattomuus ja ajattelemattomuus onkin syynä kuolonkolareissa, eli lepuuttajat tai lepuuttajakuskit, siinä ainekset kuolonkolareihin.
      Näinhän se sitten on.

    • Ainoastaan kuljettaja on syypää liikenneonnettomuksiin. Ei mikään tai kukaan muu. Säälittävää lähteä syyttämään muuta tekijää.

      • kaikkeenEiVoiVarautua

        Olet kyllä kovasti väärässä, jälleen kerran.


      • Pieni_korjaus

        Ei ainoastaan mutta useimmiten syy löytyy penkin ja ratin välistä.


    • Voipyhäsylvi

      No johan nimimerkkisikin kertoo itsestäsi ja henkisistä kyvyistäsi, joten kannattaakohan edes yrittää selittää....

      Yritänpä kuitenkin...
      Se, onko autossa huonot vai hyvät talvirenkaat ei sinällään aiheuta yhtään kolaria.
      Vähän sama juttu kuin olosuhteiden kanssa, en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa olosuhde olisi tuomittu syylliseksi onnettomuuteen. Sama juttu renkaiden kanssa. Ei tiedossani ole myöskään yhtään rengasta, joka olisi tuomittu syylliseksi onnettomuuteen.

      Ymmärsitkö?

      • menee.sillä

        Saattaa olla että täysvajakki ei ymmärrä, sillähän menee aina vajaalla.


      • KuinkaTyhmäSaaOlla

        Aina etsitään syyllinen vaikka syynä on olosuhde, näin se vaan on.


      • vajaalla.mennäänaidosti

        Sinä et näköjään ymmärtänyt.


      • kolme_pelleä
        vajaalla.mennäänaidosti kirjoitti:

        Sinä et näköjään ymmärtänyt.

        Sinun kohdallasi ei voi käyttää standardimääritelmää tyhmyydestä, olet erikoisen supertyhmä täysvajakki, siis kirkkaasti ohittaa standardimääritelmän maksimin. Eli ei mitään rajaa, ei edes hornantuuttikaan ole siihen verrattuna kaukana. Että kuinka voi ollakin.


      • vajaalla.mennäänaidosti

        Olkaahan varovaisia kaikki neidit nastoillanne, sillä ulkona on pakkasta.


      • kolme_pelleä
        vajaalla.mennäänaidosti kirjoitti:

        Olkaahan varovaisia kaikki neidit nastoillanne, sillä ulkona on pakkasta.

        Täysvajakista tulikin neiti, ilmankos nuo jutut on olleet niin akkamaisia, olishan tuo pitänyt arvata, no oikeastaan hiukan jo ajattelinkin tuollaista mutta en viitsinyt pilata vajakin koko päivää paljastamalla totuutta aikaisemmin.


    • Vitunpelle1

      Melkein olin osallistua tähän ns. keskusteluun, mutta sitten huomasin pellettelijä idiootin töherrykset ja päätinkin olla vaivaamatta päätäni enempää. Idiootteja on tosiaan aivan joka paikassa. Niin se vain menee.

    • nastapellelnä

      Vaippamärkänä kadehdin kitkamiehiä ja niiden äänetöntä ajoa. En tunnusta niiden paremmuutta, vaikka itsestään selvä asia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9653
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      307
      6836
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1705
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1421
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1297
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1079
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      882
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe