Tuli nähtyä ja taisi samalla olla viimeinen matka koko Thaimaaseen. Phuket on kallis ja paskainen juottoloiden keskittymä, ei juuri muuta. Saarella ei ole juuri mitään nähtävää. Naapurimaan kansalaiset ovat yliedustettuina huonoine käytöstapoineen. Lomaosakekauppiaat ja (lava)taksisuharit häiritsevät turisteja. Harvinaisen tylsä paikka. Jos on pakottava tarve päästä Thaimaaseen, mihin tahansa muualle, mutta ei Phukettiin.
Phuket on suolesta
29
825
Vastaukset
- Ennentoisin
Phuket onkin Thaimaan Kanarian saaret hinnoiltaan ja sinne matkustaakin entiset Kanarian matkaajat jotka ovat liian suurilla tipeillään saaneet aikaan hintojen nousun Kanarian tasolle.
- voivoi
Montakohan vuotta aloittaja Phuketissa vietti, kun koko saari tuli nähtyä?
Ei sitten huomannut koko saaren tutkiessaan että sieltä löytyy silta mantereelle.
Myös lautalla pääsee pois. On myös lentokenttä josta varmaan olisi löytynyt apua, jos Phuket vuosia tutkiessaan alkoi ahdistaa.
Jos taas matkan pituus oli vain jokusen viikon, ei siinä ajassa ehdi koko saareen tutustumaan, ja vaikka kiertäisikin koko ajan, ei ehdi näkemään.
Täytyy vain toivoa että aloittaja oli trolli,, ettei nyt itsekään usko omaan suoleensa.
Ei se phuket minunkaan lempikohde ole, mutta tietäisin kyllä minne sielläkin suunnistaisin,, jottei naapurimaalaisista ole haittaa. Eikä jokaiseen juottolaan ole ihan pakko mennä. - niintainäin11
suoli24 trollaajat ovat suolesta. Ja aika harvinaisia ovat lavataksit Phuketin saarella.
Katalla jututtamani suomilainen lomaosakekauppias oli hieno ihminen.- Per-Ceestä
Mitä hienoa on ihmnisessä joka houkuttelee ylipuhumistilaisuuteen kusettamalla? Onko hienoa myydä loma-osakkeita kiinteistöistä joita lomaosakefirma ei edes omista? Kun kiinteistönomistaja myy kiineistönsä, lomaosakkaille jää käteen kymppitonnin pahviläpyskä. Kunhan lomaosakehuijarille tulee eläkeikä, hän ei jaksa enää sahata rantabuleverdia mopolla edestakaisin ja tällöin lomaosakehuijari tulee Suomeen takuueläkkeelle ja Hurstin valinnan asiakkaaksi.
- Tosion
Niinpä niin olit ilmeisesti ihan Patong Beachilla ja luulit nähneesi Koko Phuketin. On totta ettei Phuket mikään kerran elämässä kohde ole, mutta rauhallisia kohteita saarelta löytyy joihin on
neksi ei ainakaan venäläiset matkusta. Mikäli nyt aivan rehellisiä ollaan niin valitettavast kaikki Thaimaan suurimmat turistikohteet voidaan luokitella "Kanariaksi" turismi on niissä lisääntynyt
niin paljon.- Apinoiden_planeetta
En muuten ollut. En myöskään kuvitellut että Phuke olisi joku turismin ulottumattomissa oleva saari. Liikenneyhteydet Phukessa ovat aivan olemattomat. Busseja kulkee yhteen suuntaan kerran tunnissa, toiseen kahdesti. Bussit ovat jotain 1970-luvun alun Hind-kuorma-autoja, joiden lavalle on puusta rakennettu apinahäkki. Lavataksit nyhtävät 5 km matkasta toista kymppiä euroja. Umpitaksit eivät liikahda sopimustaksoilla mihinkään. Sopimustaksan max lentokentältä Katalle on 1000 bahtia. Taksikuski Dr Albanin aikaisella Carinalla vaati 1200 ja mafia piti huolen että 800 e kuski säikytettiin pois vaikka kyyti ja maksu oli sovittu. Tulee siinä kauppareissulle hintaa. Nähtävää Phukessa ei ole mitään. Pitää olla melkoinen masokisti joka ottaa aurinkoa 35 asteen kuumuudessa ja nauttii siitä kun aurinko polttaa nahkan syövälle. On vain Intian tasoinen liikenne ilman mitään sääntöjä ja valvontaa. Hintataso Phukessa on järkyttävä ja paikalliset ovat vain ja ainoastaan rahan perässä, muutamaa harvaa poikkeuksta lukuunottamatta. Eräs tälläinen poikkeus on Pad Thai Shop. Phuke on Thaimaan pohjanoteeraus.
- beentheredoneshit
Näin minäkin Puketin koin. Joillekin vähemmän maailmaa nähneille se voi olla jopa paratiisi, en vaan ymmärrä miten.
- paratiisireissari
Eikö tuo sitten ollut tiedossa etukäteen vaikka palstat pursuaa ihmisten valituksia..?? 2000-luvun alkupuolella kävin Phuketissa, kerta riitti. En halua kuvitellakaan mikä se on tänä päivänä..
- Phuketihannoija
Olen matkustellut paljon. Thaimaan turistikohteista paras on mielestäni Phuket ja siellä Karon beach. Bangkok on ilmastoltaan huono runsaan liikenteen vuoksi, jopa katujen ylittäminen on vaikeaa. Pattaya on turisteja täynnä ja kovin seksikeskeinen iäkkäine asiakkaineen.
Onneksi löysin Phuketin, jonne haluan yhä uudelleen. Kata beach on aika hiljainen ja rauhallinen kohde, jossa rantakaan ei ole niin kovin laaja. Busseissa on tunnelmaa, vaikka vähän alkeellisia ovatkin. Tiuhaan tahtiin ne ainakin liikennöivät ja hyvin pääsee kiertelemään ympäristössä. Patong beach tuli uudelleen nähtyä erilaisin silmin kuin ennen tsunamia. Karonissa on mukava ja siisti ranta, hyviä kampaajia ja ompelijoita. Ainakin saa maalatettua valokuvista hienoja muotokuvia. Ei pitäisi tulla aika pitkäksi. Jos kyllästyy thairuokaan, on tarjolla paljon erilaisia ravintoloita mm. norjalaisten isännöimiä. On niissä juottoloissakin tasoeroja ja valinnan varaa.
Thaimaalaiset ovat hyväntuulisia, vieraanvaraisia ja äärettömän ystävällisiä. Suomeen verrattuna ei ne hinnatkaan ihan hirveät ole!- ThaimaanYstävä
Suomeen verrattuna hinnat ovat toki kohdallaan. Mutta nuo kaksi kohdetta jotka ohimennen mainitsit eli Bangkok ja Pattaya ovat kyllä huomattavasti edullisempia kuin yksikään Phuketin saaren kohde. Kamalaa kun Pattayalla näit iäkkäitä ihmisiä, luulet varmaan pysyvän itse aina nuorena. Patong ei mielestäsi ollut seksikeskeinen koska et maininnut sitä lainkaan vaikka sehän on Phuketin saaren suurin seksikeskittymä. Jotenkin jäi sellainen kuva että Thaimaan matkailusi rajoittuu vain Phukettiin etkä muualla ole matkaillut.
- kotihiiri
Jahas tätä maailman menoa.Ollaan oltu matkalla ja sitten naristaan kaikesta!!! Ei olla hyvillään että päästään reissaamaan.Kaikille se ei ole mahdollista ollenkaan .Kun on vaivoja ja kaikenmaailman vaikeuksia raha politiikassa.Me lähdettäisiin heti jos vaan joku maksais tuohonkin suoleen pääsyn. Nyt on kaikkialla hankalaa katsotaan vaikka telkkkaria mutta jos ei kiinnosta kun salkkarit niin ei näe että Kreikassa ja Ukrainassa soditaan ja rapaa telkkarissa kun soditaan. Menkää itseenne ja jättäkää mnemättä jos pännii paikat. Ruoka oli varmasti kuitenkin tosi hyvää ja jos hinnat on kovat ostaa sitten vähemmän. Niinhän se on täällä kotonakin tarjoukisien perässä juostava kaikkien.Olkaa kunnolla ja edustakaa Suomipoikaa ja Suomityttöä siellä ylpeänä kun on saatu aikaiseksi hyvä paikka olla josta voi noin vain mennä vaikka minne.vaikka kuinka pännii niin onhan täällä sentään kaduilla seksit sisätiloissa.joten maassa maantavalla vai mitenkäs se menikään.
- Pää_puketissa
Aloittajan sanoma oli se että ei kannatta mennä pukettiin, kannattaa mennä jonnekin muualle.
- kaikki_pitää_nähdä
Pitääpä tämä suoli lähteä katsomaan! Samalla reissulla bangkok! Vähän vastakohtaa! :)
- Thaifani
Älkää hyvät vali/vali ihmiset lähtekö pois kotoa....eikös siellä ole hyvä olla?? Tai laittakaa vähän rahaa palamaan ja saatte sitten mieleisenne loman. Kyllä siellä Phuketissakin nähtävää riittää, kun vaan lähtee rohkeasti katselemaan eikä jää akselille Patong/Karon/Kata. Me olemme muutaman kerran siellä käyneet ja kierrelleet saarella ihan mopolla ajellen. Saarillakin olemme käyneet retkillä ja venäläisiäkin nähneet. Kohta 20 kertaa maassa käyneenä, on vieläkin mukava lähteä...ja tällä kertaa Phukettiin. Rannalla ei olla maattu kertaakaan, kävelty toki kilometritolkulla ja nautiskeltu auringosta ja lämmöstä, hyvästä ruoasta ja thaimaalaisten ystävällisyydestä. Hyväntuulista ja aurinkoista lomaa kaikille, jotka sinne Thaimaahan lähtevät lomaansa viettämään !!
- Thaimaantietäjä
Päätin muutama päivä sitten että en viitsi näitä juttuja enää kommentoida.pakko kuitenkin
myötäillä tuota Thaifania.Kuten edellisessä viestissä on sanottu Phuketin saarella on paljon näkemistä, lisäksi luonto on todella komeaa, paljon on myös harrastus mahdollisuusia. Lisäksi on monimuotoista retkitarjontaa,tosin se vaatii että kävelee johonkin paikalliseen matkatoimistoon ja ottaa selvää retkistä räätäöivät mieleisen reissun kyllä jokaiselle halukkaalle. Tämä kaikki vaatii sitä lähtemistä näistä isoista kohteista pois esim. Patong, Karon ja Kata muuten se elämä on sitä "rysässä" lomailua ja hinnat sen mukaiset, näin on kaikissa Thaimaan suosituissa lomakohteissa vaikka täällä muuta kerrotaankin hinnat ovat nousseet törkeästi ennen kaikkea viimeisen
5 vuoden aikana, täyty haiikailla tuota 90 luvun alkua kun maassa eka ketaa lomailin.
Vielä sen verran että mikään Phuket fani en ole, Etelä-Thaimaasta löytyy onneksi vielä
useita kohteita jotka ei ole massaturismin valtaamia esim. Khanom. Parin päivän päästä
tosin on 8 vuoden jälkeen Phuketin reissu edessä, siitä syystä että menmme viettämää
Äitini merkkipäivää Nai Harniin, - euromatkaaja
Hinnat toki ovat nousseet, mutta €uron hintakehitys on huomattavasti ratkaisevampaa, mikäli perillä olon kustannuksia kokonaisuutena katsoo!
Parhaimmillaan kurssi on ollut reissuillani reilu 52 ja nyt 35-36, melkoinen ero prosenteissa!
- sdjgh
totta phuket on suolesta
- taif
kallista ja muutenkin, niin nähty ja petytty
- Eikai-
Tuliko yllätyksenä?
- Suomeeseen
Kirjoitetaan ja lausutaan Thaimaahan,Thaimaassa,Thaimaasta.
- Jeppari
Eihän Taikkuihin mene kun vanhat ukot ostamaan nuorta "lihakarjaa". Panevat niitä Viegran voimalla jos pumppu kestää, kaikillahan se ei kestä. Matkustakaa Afrikkaan, esim Gambiaan. On hyvä ja todella halpa maa. Ihmiset hyvin ystävällisiä ja ennen kaikkea iloisia.
- AmaliankinRahallaSaa
Gambiaan ei matkusta kuin Sika Amalia "hoidattamaan itseään" nuorilla pojilla
- 1-3
"Parhaimmillaan kurssi on ollut reissuillani reilu 52 ja nyt 35-36, melkoinen ero prosenteissa!"
Olet oikeassa! Kreikan aikaansaannoksia. Valtiovarainministeri Katainen tosin sanoi, että Kreikan auttaminen on hyvää bisnestä. - aikuistenoikeestiii
Otsikon pitäisi olla: PHUKETISSA ON HYVIÄ SUOLIA
- ensimmäinen_ja_viimeinen
Juuri Phuketista tulleena olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Deturin mukamas määrittelemätön (todellisuudessa sama hotelli oli koko kauden varattu näille "määrittelemättömille" eli jos koneeseen jää tilaa) sijaitsi tänä vuonna Patong- rannalla, joka oli likainen ja meluisa helvetin esikartano. Liikkuminen saarella ilman skootterin tai auton vuokrausta on mahdotonta paikallisen tuk-tuk mafian vuoksi. Hinta 6:n kilometrin päähän Karon beachille 24 euroa edestakaisin. Tyttöjä, tuk-tuk-huutelijoita, massage-huutelijoita, kaiken maailman tyrkyttäjiä kadut pullollaan. Ranta täysi kuin turusen pyssy ja siis sellaista rauhallista rantaa ei ainakaan etelään päin löydy.
En todella ymmärrä miksi ihmiset tuonne ylikansoitettuun turistien pilaamaan paikkaan matkustaa, kun maailma on täynnä kauniita, siistejä paikkoja, missä aurinkokin paistaa kohtuu-lämmöllä. Ainoa syy minkä keksin on tytöt, mutta näitä eläkeläismummoja en ymmärrä mitä ne Phuketissa näkee. - lomakymppi
Phuket oli kaikinpuolin monipuolinen matkakohde. Biitsejä olisi riittänyt loman joka päivälle, mutta liikennöinti saaren sisällä, tutun matkanjärjestäjän tietyt retket ja ruokailut veivät matkakassasta veronsa, joten joka päivälle ei voinut eri biitsille sunnata. Nähdyksi tulivat Bangtao, Kamala ja Patong biitsit sekä vertaansa vailla oleva saariretki: Bamboo Island, Phi Phi sekä Maya Bay. Innolla odotan uutta Phuketin matkakokemusta ja, jollei lentokone minua Phuketiin enää lennätä, niin olen takuuvarma siitä, että vielä jonain päivänä matkustan Thaimaahan uudelleen.
- vaaneipäkukaan
mainosta että paska haisee phuketissa. mainio paikka jos on tykästynyt edellä mainittuun tuoksuun. 40 asteen ilma saa kyseiset tuotteen käymään ihanasti...
- PhuketiinVieläJoskusYes
Jos hajuhaitta oli, niin enpä tuota tuoksua haistelemaan jäänyt enkä mistään uudesta tuoksusta erityisemmin häiriintynyt. Hotellini sijaitsi merenrannalla ja siivojat siivosivat kaiken päivää käytäviä, auloja, vessoja jne. Uima-allaspyyhkeet sai vaihtaa käytön jäökeen puhtaisiin pyyhkeisiin, jos halusi. Hotellihuoneen pyyhkeet sai vaihtaa myös päivittäin puhtaisiin, mikäli halusi ja huonesiivous pelasi hyvin joka päivä.
- kuten-s24-myös
Niin, emätin luokitellaan suoleksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869