Hei. Olen vuosikymmenien aikana kohdannut useita miehiä. Silti lähelleni, en ole päästänyt kuin muutaman. Valheellisiin olen törmännyt liiankin monesti ja olen perääntynyt.
Tuntuu kuin läpinäkyvä pleksi olisi edessäni, enkä pääse eteen päin ja itsekseni olen aina vaan. Olen jumissa naiseuteni kanssa, yksin. Koen surua, koska osa minusta on jäänyt käyttämättä.
Olen oman elämäni kanssa, tehnyt kovasti töitä ja viimeinkin voin alkaa palkita itseäni, nöyränä. Asioilla ja tapahtumilla, on ollut tarkoituksensa.
Tahtoisin olla rakastettu ja tahtoisin rakastaa tällaisena rikkinäisenä, hieman korjattuna naisena. Sydämessäni on tilaa hyvälle miehelle.
Onko minua varten jossakin mies, joka saa minut luottamaan rakkauteen? Kanssani luottamus pitää ansaita ja tarvitsen aikaa. Silti aikaa on kulunut hyvin paljon, eikä ketään näy.
Näkisikö joku teistä hänet?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Huhuu?
Ei kiirettä. Kunnon työmies ei hommista kieltäydy.
Hei, Mies 791. Olisiko kenties sinulla jonkinlainen näkemys aloitukseeni? Olen kääntänyt kivien toisetkin puolet, ettei minulle kävisi kuin sammakolle kiehuvassa vedessä.
Näet itsesi vaatimattomasti, turhan vaatimattomasti. Kolhut ovat satuttaneet, mutta nyt on aika kerätä itseluottamusta ja jatkaa pystyssäpäin. Kun näet itsesi rohkeana ja kauniina, näkee mieskin sinut sellaisena. Jos vain nöyrästi tyydyt odottelemaan, ei kukaan ehkä löydä sitä hienoa lämpöä mitä sinusta hohtaa. Sinun käy hyvin, kun annat itsellesi luvan olla oma hieno itsesi. Sinulla on niin paljon annettavaa sille, jota etsit. Ja jonka vielä löydät, kun luotat itseesi.
Voi kiitos sinulle, Loveandbest kauniista vastauksestasi :).