Olen jo 36-vuotias ja edelleen syömishäiriöinen. Tunnen itseni aika naurettavaksi näiden itsenäistymisriittejä kokevien teinien keskellä - minä vanha akka ja samaa käyn vielä läpi. Onko täällä maailmasssa ketään näin vanhaa, vuosikausia anoreksiaa ja bulimiaa sairastavaa naista? Kun todellakin tuntuu että olen varmasti ainoa. Lapsi on, ihana tytär pikkuhiljaa itsenäistymässä, hyvä mies, menestyvä oma yritys. Ja silti, joka ikinen päivä koen suurta epäonnistumista ja epävarmuutta - lakihuippunsa nämä tunteet ja tuhannet kalorit kokevat kun oksennan itseni tyhjäksi. Kertokaa hyvät ihmiset, onko muita vastaavassa tilanteessa olevia, tässä ja nyt?
Löytyykö?
Aina
2419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen kärsinyt bulimiasta myös jo vuosia. Olen 31-vuotias, mutta muistan ahmineeni jo alle kouluikäisenä. Elämäni on kaikin muin osin täysin kontrollissa. Joskus on pitkiäkin "hyviä" (ei kuitenkaan normaaleja) kausia ja välillä menee sitten ihan päin prinkkalaa. Olen saanut jonkinlaisen hallinnan elämääni rajoittamalla ostamani ruoan määrää ja laatua radikaalisti. Se on kuitenkin tosi vaikeaa, kun on perhe. Olen jo melkein alistunut siihen, että oire tulee seuraamaan minua loppuelämäni. Olisi ihanaa kuulla rohkaisevia juttuja sellaisilta, jotka ovat päässet tästä eroon.
Niin, minä olen jo 50 täyttänyt. Bulimia alkoi 18-vuotiaana, ja on edelleen lähes jokapäiväinen seuralainen. Joku varman ihmettelee, miten olen vielä hengissä, joskus itsekin. Kolme lasta olen saanut, he ovat jo aikuisia. Kaikkien raskauksieni aikana olen myös oksennellut. Ensimmäinen lapsista syntyi pienenä ja ennenaikaisena, mutta selviytyi hyvin.
Toivottomuus ja voimattomuus on jatkuvaa. Tällä hetkellä olen hyvin huolissani hampaista, jotka tuntuvat pehmenevän hurjaa vauhtia.
Muuten minusta ei juuri päälle huomaisi, että sairastan tällaista vakavaa sairautta. Pituus/paino = 170/58. Olen tietenkin salannut oksentelun kaikilta, ja melkein onnistunutkin.
Olen kuitenkin joutunut sairaseläkkeelle jo 40-vuotiaana, syynä vakava masennus. Sen laukaisi työttömyys, ja jouduin käsittelemään burn outin kynsissä myös lapsuudessa tapahtunutta hyväksikäyttöä, jonka olin salannut 25 vuotta.
Varmastikin meillä useilla on historiassaan saman tapaisia kokemuksia.
Tunnistan myös monta muuta asiaa, jotka on liitetty sairauteen.
Toivon teille kaikille helpompia päiviä. Toivottavasti löydätte itsellenne sopivan avun, minun elämäni bulimia ikuisena seuralaisena ei todellakaan ole ollut sellainen, jota toivoisein kenellekään.