Moikka! Olen 29 vuotias bulimikko nainen. Aloitin ensimmäisen laihiksen ala-asteella. Se alkoi saada anoreksian / ortoreksian piirteitä. 16 vuotiaana sairastuin bulimiaan, joka oli välissä vuoden pari parempi. Usean viime vuoden ajan bulimia ja pakkomielteinen liikunta on kuitenkin määrittänyt mut ja sen miten elän. Puolisen vuotta kävin psykologilla, mutta aloin tuntea että se ei vienyt enää minnekään, että saavutan enemmän lukemalla itse taudista ja mikä siihen ois voinut mut ajaa, kuin harjoittelemalla kaupassa käyntiä. Nyt mulla on hetkittäin viikkojenkin onnistumisen kausia, kunnes pienikin epäonnistuminen mitätöi taas kaiken ja tunnen palaavani takaisin alkuun. Olen puhunut tästä muutamalle läheiselle, mutta jos tästä ei itse kärsi, niin ei sitä voi ymmärtää, ettei se lopettaminen onnistu vaan sillä että sulle sanotaan että se on tyhmää tai turhaa tai vaarallista. Ei kukaan myöskään jaksa sitä jatkuvaa ruikutusta miten en pysty normaaliin elämään. Musta kuitenkin itsestä tuntuu, että nyt ois tärkeää puhua ja ymmärtää mitä kaikkea tää multa vie ja miten paraneminen mun elämää rikastuttaisi. En siis halua vertailla vinkkejä oksenteluun vaan juttuseuraa ihmisestä, joka ihan tosissaan haluaa ja yrittää toipua. Ei sillä, ymmärrän takapakit liiankin hyvin ja ois ihana että ois joku jolle uskaltaisi niistäkin olla rehellinen ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Mutta en siis kaipaa vinkkejä oksenteluun tai halua itse jakaa sellaisia. Vaan jonkun joka tietää mitä tämä on ja jaksaa keittiöpsykologiaa toipumiseen liittyen :). Voit tietty olla kauempaakin. Sähköposti tietty kulkee yhtä nopeaan mistä tahansa:). Oon just lukemassa sellasta kirjaa kun "siskonmakkarat" jossa ryhmä syömishäiriöisiä pohtii sairauttaan ja syitä ja taustoja sille, sen tyyppinen luottamuksellinen, rento, kiva ryhmä jossa tavata ja jutella ois ihan unelma. Mut kaikki kahvittelu ja sähköposti seura on tervetullutta :).
Vertaistukea Turun seudun bulimikoilta
Tttttiia
4147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olen 39 vuotias nainen, jolla on nuorena ollut anoreksia ja sitten puhjennut bulimia.Sitten taas on ollut vaiheita, että olen ollut anorektikko ja nyt neljännen lapsen jälkeen olen kärsinyt bulimiasta.Vaikka olen mielestäni elämässä hyvin pärjännyt ja minulla on vierelläni paljon rakastavia läheisiä, on minulla aina ollut jonkin asteinen syömisen ongelma.olen kanssa miettinyt, mistä tämä on tullut, mutta tästä on vaikea päästä eroon. parhaat hetket ovat olleet raskaana. silloin en ole kärsinyt oireista. olen yrittänyt selvittää itselleni, mistä sairaus on alkanut, mutta mitään yksittäistä syytä en ole löytänyt.Joskus, kun oireet ovat pitkään poissa, olen luullut taudin poistuneen, mutta sitten tulee takapakkia. Luulen, että tämä liittyy osaksi tunteiden hallintaan. Jos pystyt noudattamaan terveellistä ruokavaliota ja liikkumaan säännöllisesti oireet ovat vähäisiä, mutta heti jos tulee jotain muutoksia tai stressiä asioista niin oireet lisääntyvät. Silloin kun on töitä tai ohjelmoitu aikataulu niin kaikki menee hyvin, mutta heti kun on suunnittelematonta aikaa niin taudin oireet pahentavat. Älä anna sairauden lannistaa sinua. Älä syyllistä itseäsi. olet juuri sellaisena hieno ja tärkeä ihminen ja sinussa on paljon hyvää, vaikka sinulla on syömishäiriö. Keskity niihin hyviin piirteisiin, mitä sinulla on ja ole itsellesi lempeä!
toivon sinulle positiivisuutta elämään!
T.Kanssasisar
hei! haluaisin ryhtyä kirjoittamaan teidän kanssa. olen itse 27 vuotis hämeestä oleva nuori sinkku nainen. olen kärsinyt bulimiasta 2008 vuodesta alkaen. opiskelin liikunnan ohjaajaksi ja elämä oli malliillaan ja kaikki hienosti. sielä koulussa tarjoiltiin aamiainen ja päivällinen ja välipala. jostain älyttömästä syystä kun oli niin paljon hyvää ruokaa tarjolla söin aivan kauheasti ja hokasin että voin sen jälkeen nopeesti oksentaa kaiken pois. laihduin 2 kk 20 kg. sain liikunnan ohjaajan paperit mutta en koskaan päässy sisään opiskelemaan kunnon tutkintoa. bulimiasta tuli aivan sairas kierre elämääni. olen oksentanut huoneessani roskapönttöön, opiskelija asunnossa ahminut kämppisten ruoat. varastanut kaupasta. nyt olen niin yksinäinen ja ajatukset vain syömisen ympärille. onnistunut viikossa pitämään muuutaman yksittäisen päivän ahmimatta ja oksentamatta. mut muuten kaikki illat työpäivän jälkeen vietän herkkujen parissa ja oksennan yömyöhään asti. olen aivan veloissa ja kaikki rahat menee ruokaan ja laskuihin. olen niin surullinen ja kaipaan juttu kaveria. työskentelen kodinkonemyyjänä ja ulkonäkö on aika oleellinen osa työtäni. kamalat silmäpussit ja turvonnut naama lähes päivittäin. vihaan itseäni. miksi pilaan kaiken.
moikka! musta tuntuu että teillä on jotai tietoo asiasta mut siis ensin oonko ylipainonen jos mitat 160cm ja paino 62,7. mä oksennan ruuat ulos ja syön vaikka ei ois nälkä. muiden seurassa syön hillitymmin mutta yksin enemmän jos mahdollista. kiitos jos autatte!
ja siis kysymys oli että voiko mulla muka olla bulimia