Ennen oli sentään jonkinlainen vaatimus taksiin, nykyään ei ole enää, kaikenlaisia kaalilavetteja ajelee taksikyltti katolla, ne minkä kyydissä nähnyt onnettoman asiakkan niin itkussasuin ovat takapenkillä vapisseet.
Takseihin mitään laatuluokitusta enää olemassa.
karmeetakyytiä
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Senverran asiakkaana että sanon tilatessani taksin ettei mitään kaalilavettia sitten lähetetä.
Mitähän ne Helsingin Taksikeskuksen mimmit tuollaiseen pojan vaatimukseen vastaa? Taitaa tyhjä arpa osua taas kerran aasiakkaalle, kun "taksia" odottaa. Odotettavissa lienee myös muita ongelmia, jos kyytejä toteuttavien yrittäjien automerkkien solvauksesta aloitetaan asiakkuus.
Kukin tavallaan. Joukkoliikenne on olemassa ja landella voi kävellä. Kunhan pääsee pois peräkamarista.
Sain tarpeekseni noista itäsuomen kulkineista jo 60-luvulla kun pihaan kolisteli Volga-taksi. Siinä oli oikein hapankaalilavettia kerrakseen.
Hah,haa olit vielä Elannon hyllyllä margariini paketissa silloin, tuskin olet edes nähnyt Volga takseja.
Itseasiassa kun ollaan tarkkoja niin vuonna -59 astuin ensimmäisen kerran Volga-taksin takapenkille.
Kyllä vielä 70-luvullakin oli Volgia taksina. Kulki yhtä vakaasti kuin sitikka C5.
Minä olen useamman taksin käännyttänyt jos on jokin itäauto.
Menen mersuun, volvoon, bemariin ja jenkkiautoihin, muut jätän väliin.
Mieluummin kävelen kuin skeidan jakkaralle istun.
Tällä palstalla ei näköjään olla köyhiä eikä kipeitä.
Ei muuten mutta kun skeida aiheuttaa päänsärkyä ja loputonta velkaa.
Ei näillä resupettereillä ole varaa ajaa lainkaan taksilla, onneksi saavat sen rapakaljalaatikon ja sätkätarpeet haettua jalkaisin lähisiwasta
Joutuisit jokatapauksessa kävelemään jos sattuisi kaalilavetti tulemaan.
Ei alle10 € tunnissa tienaava kaveri tarvitse kunnon työkaluja.