Kuopio J-kylää suuremmaksi hinnalla millä tahansa

Aika pieniä nuo muut pointit koko fuusiossa näyttäisi olevan, veroäyrejä vielä turha ennakoida kävi kummin vaan!

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/uusi-kuopio-olisi-145-000-asukkaan-kaupunki/1988611
24338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Esim karttula ja sen ihmiset olivat häviäjiä kun itsenäinen kunta laitettiin kuopion alle. Sama on toisella kunnalla.

Huvittavaa oli kuulla kun kuopiossa hätäiltiin ensimmäisenä että pitää äkkiä saada teiden varsilla olevat kunnan rajoista kertovat kyltit vaihtoon. = säälittävää.

Kertoo paljon millainen asenne on tuossa asiassa.


Muiden kuntien ja kaupunkien asukkaille ,suvuille ja historialle. pysykää kaukana tuosta kuopiosta.

Äänestä
  • No jos katsoo kuopion ympärillä olevia pikkukuntia, niin palvelut ja kaikki muukin niistä karkaa ihan itsenäisenäkin. Kuopion syliin vaan, niin saadaan edes yksi oikeasti elinvoimainen keskittymä pohjoiseen savoon. Suuri kuopio saa enemmän painoarvoa esim. Valtion virastoja eri alueille myönnettäessä. Samoin monet yritykset tulevat mieluummin isommille paikkakunnille. Uusia yrityksiä=uusia työpaikkoja.

    Äänestä

  • kuopiolaiset kirjoitti:

    No jos katsoo kuopion ympärillä olevia pikkukuntia, niin palvelut ja kaikki muukin niistä karkaa ihan itsenäisenäkin. Kuopion syliin vaan, niin saadaan edes yksi oikeasti elinvoimainen keskittymä pohjoiseen savoon. Suuri kuopio saa enemmän painoarvoa esim. Valtion virastoja eri alueille myönnettäessä. Samoin monet yritykset tulevat mieluummin isommille paikkakunnille. Uusia yrityksiä=uusia työpaikkoja.

    Ei kannata puhua mistään Pohjois-Savon keskuksesta vaan rohkeammin koko Itä-Suomen keskuspaikasta. Kuopiohan on jo nyt selvästi Porvoo-Lahti-Jyväskylä-Oulu linjan itäpuolisen alueen suurin kaupunki. Terv. Kuopio fani Etelä-Suomesta

    Äänestä

  • Puolen_Suomen_keskus kirjoitti:

    Ei kannata puhua mistään Pohjois-Savon keskuksesta vaan rohkeammin koko Itä-Suomen keskuspaikasta. Kuopiohan on jo nyt selvästi Porvoo-Lahti-Jyväskylä-Oulu linjan itäpuolisen alueen suurin kaupunki. Terv. Kuopio fani Etelä-Suomesta

    Jossain Kaakkois-Suomessa ei Kuopiota katsota minään Itä-Suomen keskuksena ja siellä on lopulta enemmän väkeäkin. Etelä-Savokin on nyt entisenä Itä-Suomen läänin osana yhdistetty Kaakkois-suomen vaalipiiriin. Ei jostain Kotkasta tai Lappeenrannasta katsota Kuopion suuntaan vain Helsinkiin päin ja nehän kuuluvat nytkin HYKSin ei KYSin alueeseen.

    Äänestä

  • Puolen_Suomen_keskus kirjoitti:

    Ei kannata puhua mistään Pohjois-Savon keskuksesta vaan rohkeammin koko Itä-Suomen keskuspaikasta. Kuopiohan on jo nyt selvästi Porvoo-Lahti-Jyväskylä-Oulu linjan itäpuolisen alueen suurin kaupunki. Terv. Kuopio fani Etelä-Suomesta

    Tuolla logiikalla Oulu on reilusti yli puolen Suomen keskus ja Kuopiokin kuuluu siihen alueeseen. Riippuu määritelmästä eli alkaako se Tampereen ylapuolelta vai onko keskuksen rajana nyt 135000 asukasta eli Jyvaskyla. Kaikilla kaupunkiseuduilla on samat liitosselvitykset menossa.

    Äänestä

  • kuopiolaiset kirjoitti:

    No jos katsoo kuopion ympärillä olevia pikkukuntia, niin palvelut ja kaikki muukin niistä karkaa ihan itsenäisenäkin. Kuopion syliin vaan, niin saadaan edes yksi oikeasti elinvoimainen keskittymä pohjoiseen savoon. Suuri kuopio saa enemmän painoarvoa esim. Valtion virastoja eri alueille myönnettäessä. Samoin monet yritykset tulevat mieluummin isommille paikkakunnille. Uusia yrityksiä=uusia työpaikkoja.

    Jospa tähän ihan lyhyesti:
    Ettäkö ihan oikeesti ollaan sitä mieltä, että esimerkiksi case Fimea olisi ihan eri kuosissa, mikäli Kuopion kaupungilla olisi enemmän hallintoalamaisia? Epäilen jyrkästi.
    Samassa tekstissä taas käsitelty niin verovaroin toteutettuja virastoja kuin markkinarahoitteisia yrityksiä.
    Virastojen päätökset on poliittisia ja niihin voi vaikuttaa eniten ihan suoraan parin kuukauden päästä. Kuopion kunnan isät toki sitten tekee omaa voiteluaan, mutta mitä enemmän siellä Helsingissä on asialla myötämielisiä, niin aina helpompaa.
    Ihan oikeat yritykset sitten tekee niitä päätöksiä hyvinkin erilaisista lähtökohdista. Joillekin se ykkönen on raaka-aina, toisille osaava työvoima, logistiikka. Sitten on tietenkin niitä jotka tekee päätöksiä sen mukaan miten paljon kaupunki lupaa suoranaista rahallista tukea, toimitiloissa tai joillain muulla tavalla. Näissä kannattaa miettiä mitkä silloin on todelliset motiivit sitoutua kaupunkiin. Case Honeywell lienee kaikille tuttu.

    Äänestä

  • alakeskuskuopio kirjoitti:

    Tuolla logiikalla Oulu on reilusti yli puolen Suomen keskus ja Kuopiokin kuuluu siihen alueeseen. Riippuu määritelmästä eli alkaako se Tampereen ylapuolelta vai onko keskuksen rajana nyt 135000 asukasta eli Jyvaskyla. Kaikilla kaupunkiseuduilla on samat liitosselvitykset menossa.

    "Tuolla logiikalla Oulu on reilusti yli puolen Suomen keskus ja Kuopiokin kuuluu siihen alueeseen. Riippuu määritelmästä eli alkaako se Tampereen ylapuolelta vai onko keskuksen rajana nyt 135000 asukasta eli Jyvaskyla"

    Hyvä pointti. Puolet väestöstä asuu linjan Pori-Tampere-Imatra eteläpuolella, eli Tampere voisi olla se keskipiste. Maantieteellinen keskipiste on Piippolassa, jota lähin suurempi kaupunki on Oulu. Väestöllinen keskipiste taas on Hauholla eli lähellä Hämeenlinnaa.

    Äänestä

Kyllähän se niin menee, että palvelut karkaa pikkupaikkakunnilta riippumatta mahdollisista liitoksista.. Tai sitten veroprosentti karkaa täysin käsistä. Se on vaan kylmä fakta.

Äänestä
  • Pikkukunnissa alkaa olla enemmistö eläkeläisiä, niin mahdoton yhtälö tarjoita palveluja, kun verotulot putoovat. Jokainen täyspäinen tajuaa faktat.

    Äänestä

  • Niin, siinä missä muutama hikinen yrittäjä yrittää kiskoa elantonsa paikallisilta maksaakseen ne veronsa, eläkeläinen (tai iopa työtön) tuo alueelle valtion rahaa, eli lisää alueen nettotuloa. Ei eläkkeitä kuntien verotuotoista makseta, mutta niillä maksetaan kyllä kunnallisveroja.

    Väestön ikääntyminen ei ole se ongelma paikallisesti, päin vastoin se avaa mahdollisuuksia uusille hoivayrittäjille. Valtakunnallisesti väestön ikääntyminen voi olla ongelma, mutta niinhän se talvikin aina yllättää VR:n. Kummassakin tapauksessa kyse on vain ja ainoastaan järjen köyhyydestä ja siitä, että henkilöt, jotka valitsemme hoitamaan asioitamme, ovat melko usein kyvyiltään naurettavan alimittaisia tehtäviinsä, kuten myös niiden "hoitamisesta" kahmimaansa palkkaan, nähden.

    Äänestä

Kuopioon on tulossa jo ihan hirvittävästi uusia työpaikkoja että pakko saada työvoimaa vaikka kuntaliitosten kautta (hahahahahaaaa!)

Äänestä

Ei se Jyväskylää suuremmaksikaan välttämättä toteudu. Kun silläkin seudulla on näitä selvityksiä tekeillä. Pelkästään Jyväskylän jo kokonaan ympäröimä Muurame veisi sen tasoihin tämän uuden Kuopion kanssa.

Äänestä
  • Eihän se kokonaan ympäröi Muuramea, sitten kyllä jos Toivakka liittyy Jyväskylään.

    Äänestä

  • tarkkuutta kirjoitti:

    Eihän se kokonaan ympäröi Muuramea, sitten kyllä jos Toivakka liittyy Jyväskylään.

    No joo Päijänteen takana taitaa olla tuo Toivakka. Kaippa siellä suunnalla vielä ehdotetaan Muuramen lisäksi vaikka Toivakan ja ainakin Laukaan liitosta Jyväskylään.

    Äänestä

Kuntaliitokset eivät ole kannattavia, ellei liitettävistä kunnista karsita palveluja. Näinhän tämä on mennyt jo vuosikausia Kuopioonkin liitetyissä kunnissa. On hävitetty kouluja, terkkarin vuodeosastoja, vanhusten muita palveluja valtiovallan palveluista nyt puhumattakaan.
On kuitenkin unohdettu se tosiasia, ettei tällaisessa uudessa "hämähäkissä" pystytä kuntalaisten palveluja järjestämään asiallisesti. Siinä tulee vastaan jo logistinen ongelma, kuten on Kuopiossa jo huomattu. Kuopio ei pysty järjestämään palveluja liitettäviin kuntiin.

Äänestä

Palvelut ovat lakisääteisiä, hallinto ei. Siksi yksikään itseään arvostava hallintoelätti ei suostu liitoksia kannattamaan. Yhden kunnan hallinnolla pystytään hoitamaan isommankin alueen palvelut ja sieltä ne säästötö tulisivat, hallintoelättien vähentämisestä. Minulle kyllä tämä sopii.

Nyt muutosta vastustavat luottamushenkilöt ja hallinto haraavat kaikin voimin vastaan ja pakkosyöttävät bullshittiä mukamuka paremmista palveluista ja muusta. Savon Sanomien verkossa oli relevantti kysymys pienen kunnan palveluiden halvemmuudesta. Miksi sitten veroäyri on Suonenjoella ja Siilinjärvellä niinkin paljon korkeampi? Ehkä juuri tuo hallinto sen tekee??

Äänestä
  • Paremmista palveluista voi maksaakin korkeampaa veroa. Mutta esimerkiksi kuopiolaiset joutuvat maksamaan lähes samaa veroprosenttia paljon heikommista palveluista, siinä on asian ydin. Kuntaliitosten myötä veroaäyri liitettävien kuntien asukkaille laskee 0,5 %-yksikköä, mutta palvelut lopahtavat saman tien.
    Esimerkkinä vaikkapa Nilsiä. Terkkarin lääkäripalvelut lakkaavat ja perusteluna on se, ettei sinne saada palkattua lääkäriä.
    Palveluiden hintatasosta on tehty selvityksiä vaikka kuinka paljon. Asukasluvultaan 20.000-50.000 asukkaan kunnissa sote-palvelut tuotetaan edullisimmin. Hinta on korkeampi aivan pienissä kunnissa ja suurkunnissa.
    Suurissa kunnissa palvelujen tuottamisen hintaa korottavat juuri paisuneen hallinnon kulut.
    Kuntaliitoksia jarruttaa myös luottamuksen puute päätöksenteossa. Maaseutukunnissa ei luotetan kuopiolaisten luottamushenkilöiden päätöksentekoon. Ei uskalleta luovuttaa päätöksentekovaltaa oman kunnan asioissa.

    Äänestä

Onhan nyt Kuopio oikeasti todellakin selvästi suurempi kaupunki kuin jokin käpykylä jossain keskellä hevonkuusta. Keinotekoiset kuntarajat vaan tekevät tepposet kun väkiluvut ovat mitä sattuu.

Äänestä
  • Kuopio - käpykylä keskellä hevonkuusta. Keinotekoisilla kuntarajoilla on siihen saatu lisää asukkaita. 2000-luvulla on liitetty Vehnersalmi ja Karttula. Mutta vasta Nilsiän liittämisen jälkeen se pääsi yli 100000 asukkaaseen.

    Äänestä

  • "Onhan nyt Kuopio oikeasti todellakin selvästi suurempi kaupunki kuin jokin käpykylä jossain keskellä hevonkuusta"

    Cityurbaniuden syvin olemus? Mitä lähemmäksi naapureiden persettä sen oman kyrvännäköisen nenänsä saa nuuhkimaan, sitä enemmän se ansiotonta arvonnousua omalle egolle antaa.

    Toisaalta, pitäähän köyhillä ja tyhmilläkin omat huvinsa olla, jos ei muuta niin ryhmäparveketupakointi, yhdessä iloisten, ystävällisten ja ennen kaikkea niin tutuksi tulleiden naapureiden kanssa.

    Miksiköhän juntit aina kuvittelevat, että ne olisivat jotain muuta kuin juntteja kunhan vain kasautuvat samaan läjään?

    Äänestä

  • "Onhan nyt Kuopio oikeasti todellakin selvästi suurempi kaupunki kuin jokin käpykylä jossain keskellä hevonkuusta."

    Vain keskustan ruutukaava-alue noin 13.000 asukasta on kaupunkimaisesti rakennettu. Ei tarvitse mennä Puijon torniin vaan monista kerrostaloistakin katsomalla näkee, että Kuopio on korpikaupunki metsän ja haja-asutuksen ympäräimänä.

    Äänestä

  • Eihän Kuopio ole enää mikään kaupunki. Se muistuttaa paremminkin maalaiskuntaa. Valtaosa pinta-alasta on metsää ja vesistöä ja asukastiheys on hyvin harva. Keskustan ympärillä sijaitsevat lähiöt muistuttavat kirkonkylien keskustoja. Kaupunkimaista on vain aivan tihein ruutukaavakeskusta, muu alue on maaseutua.

    Äänestä

  • Maalaiskunta kirjoitti:

    Eihän Kuopio ole enää mikään kaupunki. Se muistuttaa paremminkin maalaiskuntaa. Valtaosa pinta-alasta on metsää ja vesistöä ja asukastiheys on hyvin harva. Keskustan ympärillä sijaitsevat lähiöt muistuttavat kirkonkylien keskustoja. Kaupunkimaista on vain aivan tihein ruutukaavakeskusta, muu alue on maaseutua.

    Tehdään ensi suvena siihen autiolle torille perunapelto ja ohjataan sadevedet hyötykäyttöön pois alakerran käytävään valumasta.

    Äänestä

Jokos Kuopion liittymisellä Varkauteen alkaa kiire olla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


suuruudenhulluus kirjoitti:

Aika pieniä nuo muut pointit koko fuusiossa näyttäisi olevan, veroäyrejä vielä turha ennakoida kävi kummin vaan!

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/uusi-kuopio-olisi-145-000-asukkaan-kaupunki/1988611

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu