Poissaolevan opiskelijan annetaan kuolla nälkään

Nälkäkuolema

Tililläni on tällä hetkellä 17 euroa. Käteistä minulla sen sijaan on 1,50 e. Rahaa saan seuraavan kerran kesäkuussa - mikäli saan töitä. Mikäli en, elän 18,50 eurolla seuraavaan syksyyn asti. Kuinka tässä näin kävi?

Olen viime kevään ylioppilas, joka pääsi yliopistoon lukemaan varavaihtoehdokseen ajattelemaansa ainetta. Melko pian kävi ilmi, etten viihdy kyseisen aineen parissa edes puolta vuotta, jonka jälkeen voisin alkaa valmistautua miellyttävämmän aineen pääsykokeisiin. Lakkasin käymästä yliopistolla. Henkinen vointini huononi, mistä kävin keskustelemassa niin YTHS:n psykologin kuin lääkärinkin kanssa. Vaikka kerroin olevani todella voimaton ja itsetuhoinen, asiantuntijat eivät pitäneet minua lainkaan masentuneena. Näin ollen en saanut sairauslomaa. Koska opintoni eivät edistyneet riittävästi, minun oli lakkautettavana opintotukeni. Voidakseni tehdä sen jouduin ilmoittautumaan poissaolevaksi. Niin yliopiston opintoneuvoja kuin Kelan työntekijäkin vakuuttivat, että olisin poissaolevana opiskelijana oikeutettu joko asumis- tai toimeentulotukeen (tai molempiin). Täytin ja toimitin kasan papereita saadakseni tukia. Vasta sitten tuli ilmoitus: "Sinun pitäisi sittenkin keskeyttää opinnot kokonaan". Olin pöyristynyt. Opintojani en halunnut keskeyttää, koska mikäli en pääsisikään lukemaan pääsykokeen kautta uutta ainetta, voisin suorittaa vanhasta perusopinnot ja vaihtaa pääainetta. Olisi jonkinlainen "turva". Mutta ei. Yhteiskunta vaatii, että säilyäkseni hengissä minun on luovuttava tästä "turvasta".

Kuinka on mahdollista, että poissaolevia opiskelijoita kohdellaan näin kehnosti? Eikö perusteellinen valmistautuminen uusiin pääsykokeisiin ole parasta, mitä alaansa tyytymätön, ensimmäinen vuoden yliopisto-opiskelija voi tehdä?

Löytyykö muilta vastaavia kokemuksia? Kuinka selvisitte?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nälkäkuolema

      No, vastatkaa nyt jotain.

    • Petu_

      Jos et poissaolevana ole oikeutettu opintotukietuuksiin niin silloin olet oikeutettu ainakin toimeentulotukeen. Ja vaikka opintotukietuuksia saisitkin niin jos jää vajausta niin opiskelijallakin on oikeus saada toimeentulotukea!

      Ja jos kerran olet masentunut niin sitten vaan uudelleen lääkäriin ja sairaslomaa. Erikoislääkärille (psykiatri) jos se on tarpeen.

      http://www.toimeentulotuki.net

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe