Miten saan koiran luottamaan?

vahtihaukku

Hei!

Koirani on n. 6kk ikäinen keskikokoinen pystykorva. Pennun tullessa minulle, kun sitä pelotti esim. vastaantuleva iso koira, se tuli jalkoihini hakemaan turvaa. Mielestäni tein oikein, kun en silitellyt sitä tai huomioinut, etten vahvistaisi sen pelkoa. Yritin vain estää toista koiraa tulemasta liian liki, ja pyrin käyttäytymään mahdollisimman normaalisti. En ainakaan tietääkseni ollut jännittynyt tai ahdistunut kyseisissä tilanteissa, en osaa pelätä muiden koiria, mutta mistä sitä tietää, vaikka koira olisi jotain aistinut ollessaan kosketusyhteydessä jalkoihini. Nykyisin, kun vaikkapa aitauksessa olemme tutustumassa toiseen koiraan, yleensä isokokoiseen, jos koiraani pelottaa, se menee toisen koiran omistajan jalkoihin. Se ei hae minusta turvaa.

Lenkillä jos vastaan tulee isompi koira, ja varsinkin jos niitä on useampi, koirani pysähtyy katselemaan, ja vasta hetken päästä jatkaa matkaa. Näissä tilanteissa, jos hihnalla vihjaisen koiralle, että jatketaan matkaa, alkaa haukunta aivan samantien. Jos odotan hihna löysänä, että koira liikkuu itse, tai alan sitä kutsumaan, se ei huomaa minua lainkaan. Jos seisomme paikoillaan, kun toinen koira on lähellä, koirani siirtyy eteeni haukkumaan. Vain, jos koira itse suostuu kävelemään, ja yhdessä kävelemme koiran ohi, ja niin, että minä olen koirien välissä, koirani ei hauku lainkaan. Olen miettinyt, että koira ei luota minuun, että osaisin pitää siitä huolen, ja siksi se haukkuu. Koska minä en suojele sitä, sen on suojeltava itseään, ja ehkä minuakin?

Mitä voin ihan konkreettisesti tehdä, että koirani luottaisi siihen, että minä suojelen sitä, enkä annan mitään pahaa tapahtua? Kerran toinen koira puraisi koiraani naamasta, hyökkäsi aivan yhtäkkiä, ja teki pienen haavan. En olettaisi muiden koirien hyökkäävän pennun kimppuun, ja kaikki muutkin sanoivat, että luultavasti se oli vain leikkiä, millä vain oli vähän rajut seuraukset. Kun sama koira tuli myöhemmin lenkillä vastaan, koirani murisi ja ärisi TODELLA paljon, en ole ikinä nähnyt sitä niin vihaisena. En ollut kiinnittänyt huomiota alkoiko se siirtyä hakemaan muilta turvaa ja haukkumaan hihnassa tämän tapauksen jälkeen, vai ennemmin/myöhemmin. Mitä voin tehdä? Vain asiallisia vastauksia, kiitos.

2

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13-9

      Olet tekemässä siitä remmirähjää. Lienee ensimmäinen koirasi? Kun koira jämähtää paikalleen, kehota sitä jatkamaan matkaa, kävele itse ohi ellei lähde ja sitten kun hihna on tapissa, ihan hento nyppäys ja kehotus "Tule, mennään".

    • heittiö

      Koirasi on vielä nuori ja teidän tutustuminen on vasta alussa. Koirapuisto ja vieraat koirat eivät ole mielestäni hyvä paikka yhtään aralle pennulle. Vieraat koirat oikeasti kiusaavat ja rökittävät sitä ja se kokee suurta stressiä. Pentu hakee luontaisesti turvaa siltä henkilöltä, jonka se huomaa olevan johtaja ahdistelijakoiralle. Se ymmärtää jo, kuka voi vaikuttaa asiaan. Sitä ei tarvitse murehtia, koirat huomaavat tällaiset asiat selvästi jo pienestä pitäen.

      Koirapuistossa, jos sitä nyt haluaa edes käyttää, on paras vaihtoehto että on vain yksi vieras koira joka on ystävällinen ja sopivan rauhallinen. Lauma ahdistelee arkaa tulijaa eikä kokemus ole hyvä.

      Talutuslenkit kuntoon! Ei todellakaan pidä houkutella tai odotella remmi löysällä että tuletule nyt, vaan sinä viet niin napakalla otteella, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Vastaan tulevia koirakoita ei jäädä tuijottelemaan. Älä anna pennun itse jäädä kehittelemään jotain käytösmallia kohtaamistilanteissa, vaan luo toimiva tapa josta pidät kiinni joka kerta. Rähinäkäytös kehitetään verrattain nuorena, ja vie aikaa päästä siitä eroon. Kaikki eivät pääse, vaatii johdonmukaista määrätietoista toimintaa omistajalta.

      Kun toimit itse päättäväisesti ja määrätietoisesti, tarvittaessa tiukastikin, olet turvallinen laumanjohtaja pennulllesi ja se tuntee tarvetta turvautua sinuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela kelaa toimeentulotukia takaisin

      Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii
      Maailman menoa
      168
      2001
    2. Onko kaivattusi ulkoisesti

      paremman vai huonomman näköinen kuin exäsi? 🪤
      Ikävä
      41
      1930
    3. Kumpi teki aloitteen?

      😃 häh
      Ikävä
      53
      1816
    4. Oletko koskaan stalkannut kaivattuasi?

      Jos olet, miten olet stalkannut? Jäitkö kiinni? Onko hän stalkannut sinua? Jos on, miten suhtauduit?
      Ikävä
      22
      1743
    5. Mies nähdäänkö?

      Missä voitais tavata? En jaksa enää odottaa.🙄🌞🤎
      Ikävä
      83
      1674
    6. Sen uskon että et

      Sä oikeasti kovin helpolla muihin rakastu ja ehkä se on molemminpuolista
      Ikävä
      62
      1274
    7. Kirk ei ollut hyvä ihminen

      Hän edusti kristillistä äärioikeistoa puhtaimmillaan ja pahimmillaan: hengellistä sodankäyntiä, nationalismia, kristilli
      Maailman menoa
      296
      1224
    8. Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme

      Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?
      Ikävä
      55
      1146
    9. Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua

      Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p
      Ikävä
      60
      1073
    10. Minulla on edelleen

      ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o
      Ikävä
      43
      1009
    Aihe