Elikkäs siis kissani söin noin viikko sitten keskiviikkona hiusponnarista puolet, sellainen paksu ponnari. Ajattelin katsoa silloin tilannetta että tuleeko mitään hätää ja ei ainakaan oireillut mitenkään, erittäin pirteä, villi ja leikkisä niinkuin aina. Ruoka maistuu tälle kissa tosi hyvin, yleensä hotkaisee ruoan hetkessä. Tänä aamuna kissa oli jotenkin heti aamusta lähtien poissaoleva ja apaattinen, ei maistunut myöskään ruoka vaikka yleensä vinkuu sitä tosi paljon. Tänään istui vain jaloissa ja katsoi kun annoin ruokaa, söi kyllä ruoan mutta ennen sitä tökki ja maisteli vähän ja ruoan syöntiin meni lähemmäs 20 minuuttia. Ei jaksa leikkiä, ei riehua ei mitään, ei edes hae huomiota mitä yleensä tekee aina kun olen antanut ruoan, tulee nuolemaan naamaa ja kehräämään, ei edes sitäkään. Tosi väsyneen oloinen, annoin paperipallon jolla yleensä leikkii tosi kauan niin nyt vain vähän tökki ja meni takaisin lepäämään. Ulosteessa ei ole näkynyt ponnaria kun olen seuraillut, niin voisiko olla suolitukos? Varasin jo illaksi eläinlääkärin koska olen tälläinen hätiköijä mutta miltä teistä kuulostaisi? kissalla myös ikenet aivan valkoiset ja kylmät...
Vastaukset 2
- huolestunut93
ja kissa on siis 8 kuukautinen poika!
- kuust
Jos on tukos ei tule kakkaa. Jos kakkaa tulee niin ei ole ainakaan täydellistä blokkia. Hyvä, että menette lääkäriin. Siellä asia selviää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1243027Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161071Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63893Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51856- 52819
- 48699
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍79665- 53647
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614