Kervisen uusin rikosilmoitus Lindelöfistä

Rikospoliisille ja Kotkan kaupunginhallituksen päättäjille
Lähetetty: 17.2.2015 13:39

RIKOSPOLIISILLE


ASIA

Tutkintailmoitus Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja kaupunginsihteeri Raino Hassisen virka-aseman väärinkäyttämisestä ja esteellisestä virkamenettelystä Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asiassa ja lisäksi Lindelöfin osalta laittomuutta kaupunginhallituksen ylimääräisessä § 47 asiassa.


SELOSTUS JA PERUSTELUT

Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf ja kaupunginsihteeri Raino Hassinen ovat törkeästi toimineet johtavina virkamiehinä esteellisenä Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asiassa. Hassinen on esteellisenä toiminut § 43 asian valmistelijana ja Lindelöf esteellisenä asian esittelijänä, vaikka molemmat tiesivät olleensa haastettuna vastaamaan Asko Kervisen kanteeseen käräjäoikeuden L 14/11865 asiassa.

Kaupunginjohtaja Lindelöfin törkeää virka-aseman väärinkäyttöä todistaa myös, että Lindelöf ei ollut poistunut kaupunginhallituksen kokouksesta, vaikka puheoikeudella kokouksessa läsnä ollut kansanedustaja Juho Eerola oli puheenvuorossaan kunniallisesti ilmoittanut, että 43 §:n asioiden lukuisat asiakirjat pitää käsitellä erillisinä asioina ja kun Kervinen oli nimennyt Eerolan todistajaksi, niin Eerola katsoi lain mukaisesti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi. Kaupunginjohtaja Lindelöf ei poistunut, vaan manipuloiden toimi esteellisenä virka-asemaa väärinkäyttäen asian käsittelyn aikana ja siirsi asian esteellisenä esittelijänä § 43 kohdalla olevan käräjäoikeuden kanneasian käsiteltäväksi kaupunginhallituksen viimeisen pykälän 47 kohdalle.

Kotkan kaupunginhallituksen päättäjät hyväksyivät kaupunginsihteeri Hassisen ja kaupunginjohtaja Lindelöfin esteellisen virkamenetteyn lukuun ottamatta Jorma-Kalevi Merivirtaa, joka jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Kotkan kaupunginhallituksen päättäjät olivat kaikki tietoisia laittomasta menettelystä, mutta he eivät puuttuneet Hassisen ja Lindelöfin omavaltaiseen esteelliseen ja laittomaan virkatoimiin.

Jäljempänä on Kotkan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Postille lähettämäni sähköpostiviesti ennen kyseistä kaupunginhallituksen kokousta, mutta viestilläni ei ollut merkitystä, vaikka olin lähettänyt sen muillekin kaupunginhallituksen päättäjille. Näin ollen kaupunginhallituksen päättäjät ovat tieten hyväksyneet laittoman menettelyn kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asian kohdalla ja siten myös kaupunginjohtaja Lindelöfin laittoman menettelyn pykälän 47 kohdalla.


VAATIMUKSET

Vaadin rangaistusta kaupunginjohtaja Lindelöfille ja kaupunginsihteeri Hassiselle virka-aseman väärinkäyttämisestä tahi vahingonteosta tahi muuta teon kuvauksen mukaista rangaistusta.

Vahingonkorvausvaatimuksen esitän asiassa myöhemmin.

Tämän tutkintailmoituksen laatimisesta ja asioiden selvittämisestä vaadin korvausta 4 tunnin työstä 600,00 euroa. Tuntiveloitukseni on 150,00 euroa tunnilta.


TODISTAJAT

Nimeän tähän rikos- ja vahingontekoasiaan todistajiksi Kotkan kaupunginvaltuutetut Juho Eerolan ja Jorma-Kalevi Merivirran todistamaan ko. kaupunginhallituksen kokouksen kulkua.

Lisäksi nimeän asiaan todistajaksi Kotkan tiedoksiantokokouksessa 16.2.2015 paikalla olleet kaupunginvaltuutetut Arto Hirvosen ja Pentti Tiusasen, joka oli kokouksessa erikoislääkärin ammattietiikalla asiantuntevasti ojentanut epäasiallisesti käyttäytyvää kaupunginlakimies Marianna Ruonalaa, kun Ruonala oli lainoppineena kokouksessa puhunut epäasiallisesti syyttömästä Asko Kervisestä.


ASIAN TAUSTAA

On selvästi todistettavissa, että kaupunginjohtaja Lindelöf, kaupunginlakimies Ruonala ja kaupunginsihteeri Hassinen ovat pitkäaikaisesti vuosia toimineet hyvän hallintotavan vastaisesti nk. kaupungin Kervis-asiassa, joka vaan pahenee mitä pidemmän aikaa virkamiesten sallitaan jatkaa rikoksen tunnusmerkistöllä tapahtuvaa omavaltaista virkamenettelyä.

Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asian kohdalla ollut Asko Kervisen kantelu kaupunginlakimies Marianna Ruonalan valheellisuudesta on arka aihe, koska sitä ei haluta käsitellä laisinkaan. Asian taustalla vaikuttaa olevan Ruonalan suojeleminen, koska kaupunginlakimies Ruonala on entinen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu.

On harmillista, että Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Elomaa petti antamansa lupauksen tuoda kaupungin Kervis-asian vahingonkorvauskanne salailematta ilman juonittelua kaupunginhallituksen käsittelyyn. Jari Elomaa oli aina ennen sitä mieltä, että mitään asiaa ei tuoda salaillen kaupunginhallituksen käsittelyyn tiskin alta pöytäjakeluna, mutta sitten sortuikin itse asioiden juonittelijaksi. - Olen pettynyt, erittäin pettynyt.

Jäljempänä on Kotkan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Postille lähettämäni viesti, joka osoittaa Kotkan kaupunginhallituksen päättäjien heikkoa moraalia ja välinpitämättömyyttä lakia kohtaan.

Haminassa 17.2.201

Asko Kervinen
767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lähettäjä [email protected]
Vastaanottaja [email protected]
Lähetetty 15.2.2015 9:42:49
Aihe KOTKAN KAUPUNGINHALLITUKSEN VARAPUHEENJOHTAJA PEKKA POSTILLE
Viesti

KOTKAN KAUPUNGINHALLITUKSEN VARAPUHEENJOHTAJA PEKKA POSTILLE


Menen Pekka suoraan asiaan. Et voi Pekka kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana enää hyväksyä, että pykälässä saapuneita kirjeitä § 43 asian kohdalla lyötte vain nuijan pöytään käsittelemättä saapuneita kirjeitä, vetoomuksia ynnä muita VIRALLISIA kanteluita, joita minäkin olen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi osoittanut ja lähettänyt. Laitan tämän viestin Sinulle Pekka henkilöhtaisesti ja otan tästä todisteen, että olen Sinulle asiasta tänään 15.2.2015 ilmoittanut.

Kervis-asiat jatkuvat. Ne jatkuvat tällä tavalla vielä niin kauan kuin minulla henki pihisee, jos kaupunginsihteeri Hassinen valmistelee minua koskevat asiat saapuneet kirjeet asiakirjanippuun ja Te siellä Pekka teette kaupunginhallituksen päätöksen lukematta virallisia kantelu- ja muita asiakirjoja. Tästä tulee se nimitys kumileimasin, jos vaan asiakirjoihin tutustumatta lyötte nuijan pöytään ja merkitsette tiedoksi asioita, jotka pitäisi virallisesti käsitellä.

Jäljempänä on kanteluni, joka mm. on käsiteltävä lain velvollisuuden mukaan. Tämän sähköpostiviestin säilytän, koska nyt nämä Kervis-jutut alkavat mennä aivan järkyttävään suuntaan, mitä on virallista viranomaistietoa minulle tullut.

Huomautan, että 29.1.2015 päivätty kantelu kaupunginlakimies Ruonalan valheellisuudesta on ihan eri asia kuin minun vahingonkorvauskanne kaupunkia vastaan. Toisaalta Ruonala on merkittävä ja keskeinen asianosainen myös kannetta koskevaan asiaan.

Pyydän Pekka ettet väistelisi vastuuta ja antaisit jonkilaisen vastauksen tähän asiaan ennen kaupunginhallituksen 16.2.2015 kokousta.


Ystävällisesti,
Asko Kervinen

Äänestä
  • viis kaks kolme, ite asias tää on vissiin aikas kova juttu! eihän linde voi tolleen tehä.

    Äänestä

  • Hirvosen Arskaa ei saa syyttää siitä että Kervinen on oikeassa.

    Äänestä

  • mä.vaan kirjoitti:

    viis kaks kolme, ite asias tää on vissiin aikas kova juttu! eihän linde voi tolleen tehä.

    Kotkassa Lindelöffi voi tehdä mitä haluaa, kukaan ei korvia lotkauta mistään.

    Äänestä

punainen on aina punainen,mikä koskee kotkaa. ja eihän korppi yleensä toisen korpin silmää noki,siitä pitää hyväveli/siskojärjestelmä kiinni.olipa se missä tahansa.

Äänestä

Todella aiheellinen rikosilmoitus. Jonkun on saatava etana Henry vastuuseen. Olkoon se vaikka Kervinen. Ei saa toimia esteellisenä.

Äänestä

Vain tosi idiootti hakkaa päätä seinään rikos ilmoituksilla ja joutuu itse maksumieheksi :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaupunginhallitus.sössi kirjoitti:

Rikospoliisille ja Kotkan kaupunginhallituksen päättäjille
Lähetetty: 17.2.2015 13:39

RIKOSPOLIISILLE


ASIA

Tutkintailmoitus Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja kaupunginsihteeri Raino Hassisen virka-aseman väärinkäyttämisestä ja esteellisestä virkamenettelystä Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asiassa ja lisäksi Lindelöfin osalta laittomuutta kaupunginhallituksen ylimääräisessä § 47 asiassa.


SELOSTUS JA PERUSTELUT

Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf ja kaupunginsihteeri Raino Hassinen ovat törkeästi toimineet johtavina virkamiehinä esteellisenä Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asiassa. Hassinen on esteellisenä toiminut § 43 asian valmistelijana ja Lindelöf esteellisenä asian esittelijänä, vaikka molemmat tiesivät olleensa haastettuna vastaamaan Asko Kervisen kanteeseen käräjäoikeuden L 14/11865 asiassa.

Kaupunginjohtaja Lindelöfin törkeää virka-aseman väärinkäyttöä todistaa myös, että Lindelöf ei ollut poistunut kaupunginhallituksen kokouksesta, vaikka puheoikeudella kokouksessa läsnä ollut kansanedustaja Juho Eerola oli puheenvuorossaan kunniallisesti ilmoittanut, että 43 §:n asioiden lukuisat asiakirjat pitää käsitellä erillisinä asioina ja kun Kervinen oli nimennyt Eerolan todistajaksi, niin Eerola katsoi lain mukaisesti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi. Kaupunginjohtaja Lindelöf ei poistunut, vaan manipuloiden toimi esteellisenä virka-asemaa väärinkäyttäen asian käsittelyn aikana ja siirsi asian esteellisenä esittelijänä § 43 kohdalla olevan käräjäoikeuden kanneasian käsiteltäväksi kaupunginhallituksen viimeisen pykälän 47 kohdalle.

Kotkan kaupunginhallituksen päättäjät hyväksyivät kaupunginsihteeri Hassisen ja kaupunginjohtaja Lindelöfin esteellisen virkamenetteyn lukuun ottamatta Jorma-Kalevi Merivirtaa, joka jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Kotkan kaupunginhallituksen päättäjät olivat kaikki tietoisia laittomasta menettelystä, mutta he eivät puuttuneet Hassisen ja Lindelöfin omavaltaiseen esteelliseen ja laittomaan virkatoimiin.

Jäljempänä on Kotkan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Postille lähettämäni sähköpostiviesti ennen kyseistä kaupunginhallituksen kokousta, mutta viestilläni ei ollut merkitystä, vaikka olin lähettänyt sen muillekin kaupunginhallituksen päättäjille. Näin ollen kaupunginhallituksen päättäjät ovat tieten hyväksyneet laittoman menettelyn kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asian kohdalla ja siten myös kaupunginjohtaja Lindelöfin laittoman menettelyn pykälän 47 kohdalla.


VAATIMUKSET

Vaadin rangaistusta kaupunginjohtaja Lindelöfille ja kaupunginsihteeri Hassiselle virka-aseman väärinkäyttämisestä tahi vahingonteosta tahi muuta teon kuvauksen mukaista rangaistusta.

Vahingonkorvausvaatimuksen esitän asiassa myöhemmin.

Tämän tutkintailmoituksen laatimisesta ja asioiden selvittämisestä vaadin korvausta 4 tunnin työstä 600,00 euroa. Tuntiveloitukseni on 150,00 euroa tunnilta.


TODISTAJAT

Nimeän tähän rikos- ja vahingontekoasiaan todistajiksi Kotkan kaupunginvaltuutetut Juho Eerolan ja Jorma-Kalevi Merivirran todistamaan ko. kaupunginhallituksen kokouksen kulkua.

Lisäksi nimeän asiaan todistajaksi Kotkan tiedoksiantokokouksessa 16.2.2015 paikalla olleet kaupunginvaltuutetut Arto Hirvosen ja Pentti Tiusasen, joka oli kokouksessa erikoislääkärin ammattietiikalla asiantuntevasti ojentanut epäasiallisesti käyttäytyvää kaupunginlakimies Marianna Ruonalaa, kun Ruonala oli lainoppineena kokouksessa puhunut epäasiallisesti syyttömästä Asko Kervisestä.


ASIAN TAUSTAA

On selvästi todistettavissa, että kaupunginjohtaja Lindelöf, kaupunginlakimies Ruonala ja kaupunginsihteeri Hassinen ovat pitkäaikaisesti vuosia toimineet hyvän hallintotavan vastaisesti nk. kaupungin Kervis-asiassa, joka vaan pahenee mitä pidemmän aikaa virkamiesten sallitaan jatkaa rikoksen tunnusmerkistöllä tapahtuvaa omavaltaista virkamenettelyä.

Kotkan kaupunginhallituksen 16.2.2015 / § 43 asian kohdalla ollut Asko Kervisen kantelu kaupunginlakimies Marianna Ruonalan valheellisuudesta on arka aihe, koska sitä ei haluta käsitellä laisinkaan. Asian taustalla vaikuttaa olevan Ruonalan suojeleminen, koska kaupunginlakimies Ruonala on entinen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu.

On harmillista, että Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Elomaa petti antamansa lupauksen tuoda kaupungin Kervis-asian vahingonkorvauskanne salailematta ilman juonittelua kaupunginhallituksen käsittelyyn. Jari Elomaa oli aina ennen sitä mieltä, että mitään asiaa ei tuoda salaillen kaupunginhallituksen käsittelyyn tiskin alta pöytäjakeluna, mutta sitten sortuikin itse asioiden juonittelijaksi. - Olen pettynyt, erittäin pettynyt.

Jäljempänä on Kotkan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Postille lähettämäni viesti, joka osoittaa Kotkan kaupunginhallituksen päättäjien heikkoa moraalia ja välinpitämättömyyttä lakia kohtaan.

Haminassa 17.2.201

Asko Kervinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu