Mieheni pääsi nopeasti hoitoon siitä kun särky päässä alkoi ja tunto meni jalasta oli jo 5 tunnin päästä leikkauksessa. Vuoto oli suuri.. Ja oli tullut muitakin vuotoja? Leikkaus pitkä ja haastava.leikkaus kesti 5 tuntia. Mieheni oli melkein 2 viikkoa nukutettuna ja hengityskoneessa. On nyt hereillä mutta kärsii kamalista vieroitusoireista, kaikki raajat liikkuu, mutta neurologisista vaivoista ei viellä tietoa kun on niin sekava, ollut hereillä 2 päivää. Löytyykö kohtalotovereita? Mieheni on 40 vuotias.
Vastaukset 1
- ANEURYSMANuhri
Hei, itselläni oli myös massiiviseksi kuvattu SAV 10 VUOTTA SITTEN 47 vuotiaana. Noin 3 vk pidettiin syvässä unessa teholla ja 3 kk meni sairaalassa ennen kuin toispuolinen halvaus hellitti niin että kykenin hyvin kävelemään sairaalasta ulos. Jälkioireiksi jäi Epilepsia, Totaali Hemianopia ja Neglect. Hemianopia on siis vasemman puoleisen näkökentän totaali puute, ja Epilepsia on saatu kuriin lääkkeillä. Ikävä kyllä halvaus oireet ovat pahentuneet äkillisesti pari kertaa tässä vuosien mittaan ja nyt joudun käyttämään pyörätuolia vähintäänkin kodin ulkopuolella. Mutta nämä Neurologiset sairaudet ovat hyvin yksilöllisiä, joten kukapa tietää vaikka tulevaisuus olisi hyvinkin valoisa meillä kaikilla "kohtalontovereilla". Rankkaa, todella rankkaa nämä viimeiset vuodet ovat olleet mutta lepäämällä paljon ja muutenkin rennosti ottamalla (vaikka väkisin)Elämästäni kertoessani olenkin usein sanonut, että kukaan ei voi kuvitella miten rankkaa ja kyynelten kostuttamaa kaltaiseni terveeltä näyttävän alle 60 vuotiaan sairaseläkeläisen elämä on. Mutta tsemppiä ja voimia kaikille teille kohtalontoverit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881303Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu37853- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.41795Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80706- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697- 46688
- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27637- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan86600- 42586
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56565Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 43534
- 9515
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31495