Ihastunut miehen työkaveriin.

osis

Jep, ennenkuin tuomitsette alimpaan helvettiin, niin hieman ymmärrystä. Nimittäin olen suunnattoman ihastunut mieheni työkaveriin. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden. Harvoin nähdään, mutta se pienikin näkeminen. ARGHH! Nyt koska aikaa kulunut, tuntuu että en enää kestä tätä tunnetta! Tämän ihmisen jälkeen en ole nähnyt maailmassa muita miehiä. Olen yrittänyt tukahduttaa tunnetta, unohtaa, etsiä muuta kohdetta mutta en onnistu. Jotain värisee ja pahasti, kun näen hänet..

Hän on naimisissa ja niin minäkin, hänelle on tulossa piakkoin vauva ja tämä on saanut omassa mielessäni kaiken sekaisin. Tiedän kyllä, että tää on niin vastenmielistä ja ala-arvoista, mutta tunne ei kuole vaikka teen mitä. Koen niin suunnatonta fyysistä vetoa häntä kohtaan, että tämän takia tunteet omaa miestäni kohtaan on kuollut. Toivon vain koko sydämestäni, että saisin hänet edes yhdeksi yöksi. Jos sitten voisin jatkaa elämääni. Aloitetta en itse pystyisi kuitenkaan tekemään, miehen tulee tehdä se. Ehkä kiinnostusta lisää se, että tiedän hänen olevan suopeamielinen pettämiseen. Toivon, että en ole kuvitellut mutta taitaa hänkin olla jollain asteella kiinnostunut minusta. Itselläni on tasapainoinen ja hyvä elämä tällä hetkellä, mutta kamalaa kun en ole edes omaa miestäni kohtaan kokenut noin voimakasta vetoa koskaan!

Mitään en tule ainakaan nyt tekemään, mutta onko sitä pakko vain kitkuttaa tunteettomassa avioliitossa, kun sydän on muualla? Meillä ei ole kuin yksi elämä..

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 800

      Kannattaa lopetella se oma suhde, jotta pääset elämässäsi etsimään sitä sulle oikeampaa eikä se ole se miehesi työkaveri, hän on onnellisesti naimisissa ja lapsikin tulossa, joten älä ole hölmö ja oman himosi vanki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe