Jos suomalaisiin on luottaminen, ja miksi olisi, tärkeimmät kirjallisuuden herättämät ajatukset voidaan luokitella seuraaviin kategorioihin:
1) Kuka on paras?
2) Kuka on ollut kenen kaa ja kuka pannut ketä?
3) Kuinka paljon kirjailijat tienaavat?
4) Mitä mikin kirja kertoo meistä suomalaisista?
Kysymys 1) on ehdottomasti kalutuin. Järjetön määrä aivotoimintaa, leikojen louksuttamista ja palstatilaa on hukattu jonninjoutavien palkintojen jakamisen kritisoimiseen ja kirjailijoiden laittamiseen paremmuusjärjestykseen. Hitonkaan hyötyä makuasioiden vatvomisesta ei ole koskaan ollut, mutta se ei suomalaisia kirjallisuuskeskustelijoita tunnu haittaavan. Suu käy vaikka mitään järjellistä ei tule ulos.
Kysymys 2) on syvällinen ja rohkea aihe. Kun ilta pimenee ja ajatus syvenee on aika vatvoa merkitykselliseen sävyyn julkkiksien pariutumisia ja nussimisia. Se on ymmärrettävää, sillä kun ei viitsi perehtyä siihen millä kuuluisuudet ovat maineensa ansainneet mutta haluaa kuitenkin puhua asiantuntevaan sävyyn jostain heihin liittyvästä, täytyy keskittyä vatvomaan jokaisen ihmisen elämään kuuluvia seikkoja. Samalla voi myös rehvastella epäsuorasti omien panotaitojensa tasolla, mikä on suomalaisille vastustamaton kuisaus siinä missä ilmainen viinakin.
Suomalaisesta kirjallisuuskeskustelusta päätellen kirjallisuus onkin jotain mitä syntyy kun on ensin harrastanut ihmislajin peruskäyttäytymistä ja istahtanut sitten työpöydän ääreen tekemään jotain mystistä, mikä on liian vähäpätöistä merkityksellisen kirjallisuuskeskustelun aiheeksi.
Kysymys 3) määrittelee henkilöiden aseman yhteiskunnassa. Sosiaalista statustahan mitataan rahassa ja kyvyssä ansaita sitä. Tämä pätee erityisesti silloin kun keskustelussa mainitaan selvästi ettei raha ratkaise yksilön arvoa, koska sellaisella loitsulla suomalaiset yrittävät mitätöidä rahakeskeisen maailmankuvansa voidakseen käydä puhtaasti rahakeskeistä kaskustelua leimautumatta materialistisiksi.
Populäärikirjailijan täytyy tienata hyvin mikäli hän haluaa olla suomalaisien mielestä merkittävä kirjailija, mutta pienelle yleisölle kirjoittava voi päästä merkittävän henkilön maineeseen pienilläkin tuloilla, koska hän voisi halutessaan alkaa kirjoittaa populäärikirjallisuutta, eli sitä mitä suomalaiset mielellään lukevat, jolloin hän tienaisi enemmän.
Kysymys 4) on vakavin kaikista. Kirjailijan täytyisi antaa suomalaisista sekä realistinen että ihannoiva kuva. Yhtälö on mahdoton, sillä realistinen ja ihannoiva ovat aivan eri asioita kuvaavia käsitteitä, mutta silti suomalaiset haluavat että heistä kirjoitetaan ihannoivia tarinoita jotka vaikuttavat realistisilta. Heistä nimittäin on mukava lukea itseensä kohdistuvia ylistyssatuja ja kuvitella niiden olevan totta.
Realistisen kuvan suomalaiset kokevat luokkaavaksi, koska he eivät helua kuvitella olevansa sellaisia kuin ovat. Heidän kunnianhimonsa ei yksinkertaisesti taivu sellaiseen, vaikka he itseään kovin vaatimattomina pitävätkin ja haluavat lukea satuja, joissa heidät sellaisiksi kuvataan.
1) Kuka on paras?
2) Kuka on ollut kenen kaa ja kuka pannut ketä?
3) Kuinka paljon kirjailijat tienaavat?
4) Mitä mikin kirja kertoo meistä suomalaisista?
Kysymys 1) on ehdottomasti kalutuin. Järjetön määrä aivotoimintaa, leikojen louksuttamista ja palstatilaa on hukattu jonninjoutavien palkintojen jakamisen kritisoimiseen ja kirjailijoiden laittamiseen paremmuusjärjestykseen. Hitonkaan hyötyä makuasioiden vatvomisesta ei ole koskaan ollut, mutta se ei suomalaisia kirjallisuuskeskustelijoita tunnu haittaavan. Suu käy vaikka mitään järjellistä ei tule ulos.
Kysymys 2) on syvällinen ja rohkea aihe. Kun ilta pimenee ja ajatus syvenee on aika vatvoa merkitykselliseen sävyyn julkkiksien pariutumisia ja nussimisia. Se on ymmärrettävää, sillä kun ei viitsi perehtyä siihen millä kuuluisuudet ovat maineensa ansainneet mutta haluaa kuitenkin puhua asiantuntevaan sävyyn jostain heihin liittyvästä, täytyy keskittyä vatvomaan jokaisen ihmisen elämään kuuluvia seikkoja. Samalla voi myös rehvastella epäsuorasti omien panotaitojensa tasolla, mikä on suomalaisille vastustamaton kuisaus siinä missä ilmainen viinakin.
Suomalaisesta kirjallisuuskeskustelusta päätellen kirjallisuus onkin jotain mitä syntyy kun on ensin harrastanut ihmislajin peruskäyttäytymistä ja istahtanut sitten työpöydän ääreen tekemään jotain mystistä, mikä on liian vähäpätöistä merkityksellisen kirjallisuuskeskustelun aiheeksi.
Kysymys 3) määrittelee henkilöiden aseman yhteiskunnassa. Sosiaalista statustahan mitataan rahassa ja kyvyssä ansaita sitä. Tämä pätee erityisesti silloin kun keskustelussa mainitaan selvästi ettei raha ratkaise yksilön arvoa, koska sellaisella loitsulla suomalaiset yrittävät mitätöidä rahakeskeisen maailmankuvansa voidakseen käydä puhtaasti rahakeskeistä kaskustelua leimautumatta materialistisiksi.
Populäärikirjailijan täytyy tienata hyvin mikäli hän haluaa olla suomalaisien mielestä merkittävä kirjailija, mutta pienelle yleisölle kirjoittava voi päästä merkittävän henkilön maineeseen pienilläkin tuloilla, koska hän voisi halutessaan alkaa kirjoittaa populäärikirjallisuutta, eli sitä mitä suomalaiset mielellään lukevat, jolloin hän tienaisi enemmän.
Kysymys 4) on vakavin kaikista. Kirjailijan täytyisi antaa suomalaisista sekä realistinen että ihannoiva kuva. Yhtälö on mahdoton, sillä realistinen ja ihannoiva ovat aivan eri asioita kuvaavia käsitteitä, mutta silti suomalaiset haluavat että heistä kirjoitetaan ihannoivia tarinoita jotka vaikuttavat realistisilta. Heistä nimittäin on mukava lukea itseensä kohdistuvia ylistyssatuja ja kuvitella niiden olevan totta.
Realistisen kuvan suomalaiset kokevat luokkaavaksi, koska he eivät helua kuvitella olevansa sellaisia kuin ovat. Heidän kunnianhimonsa ei yksinkertaisesti taivu sellaiseen, vaikka he itseään kovin vaatimattomina pitävätkin ja haluavat lukea satuja, joissa heidät sellaisiksi kuvataan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.