Haluaisin kokeilla piriä, jota on helposti saatavilla Suomessa. Kokkeli ja herska myös kiinnostaa, mutta niitä ei taida Suomessa juurikaan liikkua.
En kuitenkin luota pirin puhtauteen niin paljon, että uskaltaisi piikittää, syödä tai vetää nokkaan. Mutta uskaltaako tuota kokeilla bongilla tai vaporisaattorilla?
En kuitenkin luota pirin puhtauteen niin paljon, että uskaltaisi piikittää, syödä tai vetää nokkaan. Mutta uskaltaako tuota kokeilla bongilla tai vaporisaattorilla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mainitsemiesi huumeiden metamfetamiini, kenties puhdas amfetamiini, cocaiini ja muut tähän ryhmään kuuluvat mitä rappeuttavimpiin huumeisiin vahvojen opiaattien kanssa.
Jos mahdollista, älä ota ensi askelta näiden myrkkyjen käyttöön, koska ne jo lähtökohtaisesti aiheuttavat
1. Äärimmäisen voimakasta psyykkistä riippuvuutta.
2. Jatkuvasti käytettynä metamfetamiini ja amfetamiini aiheuttavat amfetamiinipsykoosin ja tunnetaan paljolti tapauksia, että näiden huumeiden käyttäjä jää niin sanotusti "ikuiselle matkalle", josta ei ole enää paluuta.
3. Vaikka niiden käytöstä selviäisikin "vammoitta", niin edessä on hyvin pitkäaikainen himo käyttää niitä uudestaan, jolloin ihmisen henkistä energiaa menee täysin hukkaan.
4. Näiden "harmiton" kokeilu on suunnaton riski. Ensinnäkin ne ovat Suomen huumausainelain mukaan huumeita, jotka ovat ankarasti sanktioituja.
5. Tällainen kokeiluhalukkuus loogiselta ja absurdilta substanssiltaan vastaisi toisessa tilanteessa vaikkapa sitä, että yksilö pohdiskelisi sitä, että selviääkö kymmenennestä kerroksesta hyppäämällä asfalttiin hengissä.
Alkoholi on noita kaikki voimakkaampa ja vaarallisempi huume, mutta.sekään ei tapa hetkessä. Jos tappaisi, olisin kuollut aikoja sitten.
Ja kerran sitä vaan eletään. Ei tule mahdollisuutta kokeilla, jos ei nyt kokeile.
Et uskalla syödä kun pelkäät että siinä on seassa sokeria, perunajauhoa, talkkia jne.., mutta olet kiinnostunut polttamaan mikä on voimakkaimpia tapoja ottaa ainetta tuhoaa sun hampaista kiilteet? Niin siis voihan siinä olla mitä lie myrkkyä, mutta niin..
En tiedä aineista niin paljon. Kuitenkaan tietyt eivä't kai ole lainakana sitä kuin väitetään tai niissä on jäänteitä, jotka johtuvat valmistustavasta.
Esim. Venäläisesssä desomorfiiniia on on bentseenia ja fosforia. Vaikak desomorfiini itsessään ei ole niin paha ainetta, fosfori antaa sille maineen "lihansyöjähuumeena".
Heroiini ei kai välttämätt ole herskaa, vaan sen efektiä yritetään matkia fentanyylillä. Fentanyyli on 50 kertaa voimakkaampaa kuin heroiini, eikä alamaailma niin välitä, jos sekoitussuhde meneekin väärin.
Ekstaasikin saattaa kai ihan kuin ekstaasia ja jopa kannabiksesta on löydetty lakkaa, jotta kilohintaa saadaan ylöspäin.
En tiedä onko amfetamiinissa samanlaisia epäpuhtauksia vai jatketaanko sitä harmittomammilla aineilla.