Yleverolla on paljastettu toinen trollikeskus

KunvorGronman

Nyt myös Venäjän trollikeskus on paljastunut. Kaikki alkoi Ruotsin ja rkp:n trollikeskuksesta, joka paljastui jo vuosikymmen sitten.

Rkp:n osalta kerrottiin tuolloin, että kuusi (6) ammattitrollaajaa pyrkii sekoittamaan suomalaisen yhteiskunnan asioita. Rkp:n trollikeskuksen tapa jakaa disinformaatiota oli ja on edelleen täysin sama kuin nyt on tilanne Venäjällä. Disinformaation sanoma koostuu YLEn mukaan kolmesta osatehtävästä tähän tapaan:
1) Pohjalla on jokin tosiasia eli fakta
2) Joukkoon ympätään todelta näyttävä tieto, joka ei kuitenkaan ole totta.
3) Näiden kahden edellisen ympärille kierretään täysin valhetta oleva asia.

Venäjän osalta kerrottiin nyt, että kuusi sataa (600) ammattitrollaajaa pyrkii sekoittamaan eri maiden asioita.

On varsin ilmeistä, että Venäjä on kopioinut tämän Ruotsin trollikeskuksen toimintatavan ja jopa kehittänyt sitä eteen päin. Ilmeistä on myös se, että rkp:n trollikeskus tulee kehittämään toimintaansa Venäjän trollikeskuksesta saatujen kokemusten suuntaan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

        Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
        Ikävä
        148
        2493
      2. Miksi mies kääntyy poispäin

        Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
        Ikävä
        180
        1728
      3. Kysy jotain kaivatultasi

        Laita tunnisteet molemmista
        Ikävä
        92
        1598
      4. Kerro kaivatustasi.

        1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
        Ikävä
        69
        1543
      5. Kesä, kesä!

        Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
        Tunteet
        6
        955
      6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

        Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
        Ikävä
        80
        938
      7. Minkälaisesta seksistä

        haaveilet kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        68
        871
      8. Tarkkanäköisyys

        Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
        Ikävä
        61
        846
      9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

        Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
        Maailman menoa
        188
        834
      10. Milloin viimeksi

        Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
        Ikävä
        61
        808
      Aihe