ihme suojelua

suojeluajoopajoo

Tuo susien suojelijoiden käytös ihmetyttää. Esim. facebookin suomen susi ryhmässä kauhisteltiin sitä kun kolmi jalkanen (loukannut yhden jalan) susi lopetettiin, sudelta oli vuotanut yhdestä jalasta mätää, ihmettelivät, että miten se huomatiin. Ihminen liikkuu aika vähän ulkona, jos ei tiedä, että jäähän siihen lumeen jälki. Sanoivat myös, että susi kyllä olisi pärjännyt tuollaisenakin luonnossa.

Missä vaiheessa menee raja, mikä on suojelua ja mikä kidutusta. Olen nähnyt kerran loukkaantuneen jäniksen, joka käveli kolmella jalalla, se lopetettiin. Kukaan ei nostanut metakkaa, kaikki tajusivat en olevan oikein ja eläin kärsi. Miten ihmeessä tuo susi muka eroaa, sekö ei kärsi ollenkaan?

En myöskään tajua sitä, että sutta pidetään lemmikkinä, se kun ei ole alkuunkaan mikään pieni lutunen hauva vaan petoeläin.

Myös tuo on outoa, että ei ymmärretä susien tekemiä tuhoja, joillekkin on ok, että susi tappaa koiran ja käy pihassa ja yleensä nämä ihmiset, joille se on ok asuvat itse kerrostalossa kehä 3:n sisäpuolella.

21

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isiskö

      vihtavuoren kennelissä on vielä tilaa.

    • kusisusi

      Salametsästäjä oli ampunut sutta aiemmin joten ei ihme jos ne kipeenä tulee nurkkiin pyörimään. Kusette omaan jalkaanne tällä toouhulla.

    • rajaltaraikaa

      Kyllä tuolla rajan takana ei armoa tunneta ja varmaan osumaa tulee. Vaeltavat suomen puolelle kärsimään ja tulevat lopetetuksi. Näihin ei salametsästäjiä tarvita eikä piipertäjiä.

      • kärytulee

        Sumutusta, että rajan takaa muka rampana melkein keskisuomen asti! Tiedän, että nämä ns. metsästäjät ovat ampuneet kun on tullu hollille. Tiedättekö miksi kutsutaan jos rikkoo laittomin keinoin lakia vastaan? Se on anarkiaa! Menkää 6.12 potkimaan linnan nurkkia, siellä on teidän kavereita ennestään.


      • MilläPerusteellaSuojella
        kärytulee kirjoitti:

        Sumutusta, että rajan takaa muka rampana melkein keskisuomen asti! Tiedän, että nämä ns. metsästäjät ovat ampuneet kun on tullu hollille. Tiedättekö miksi kutsutaan jos rikkoo laittomin keinoin lakia vastaan? Se on anarkiaa! Menkää 6.12 potkimaan linnan nurkkia, siellä on teidän kavereita ennestään.

        Kumma jos kyse on venäjästä niin susilla ei olekaan laajoja reviirejä. Jos suomessa suden jäljet nähdään paikassa x ja toiset paikassa y 100km päässä ei viherhihhulien mukaan kyseessä ole kahta sutta vaan laajan reviirin yksi susi. Jos susi taas on venäläinen niin ne elävätkin sitten pienemmissä reviireissä eivätkä ainakaan vaella suomeen. Hah:) Voitteko enään tyhmemmiksi itseänne tehdä hellyyttävien susien suojelu kiimoissanne. Voisit myös samalla selittää miksi suojelun peruste teille on eläimen söpöys/ihanuus? Suomessa suojelua vaatii monet kalat, äyriäiset yms mutta näiden perään ei itketä ollenkaan. Miksi? Ainiin kun söpöys on suojelun ainoa peruste.


    • metsiemmepahat

      Metsiemme suurimmat vaaratekijät ovat nämä metsästäjät itse. Aika kornia, että metsästäjät pitävät susia vaaratekijöinä. Tulen todella iloiseksi, kun joku metsästäjä ampuu toisen metsästäjän taas teerenä. Näitähän on sattunut pilvin pimein.

      • haaskaksi

        Olen todella iloinen kun joku juippi tulee ampumaan sut baarissa!


      • Tulen iloiseksi ku poltat pilvellä aivos kuolioon.


      • nuuskaksi

        Tulen iloiseksi, kun putoat höyrypäissäsi kolmannen kerroksen vuokrayksiösi parvekkeelta.


    • eijuma

      Ja sitten pätemään tulee henkilö, joka ei näköjään edes kielioppia osaa. Tuollaistenko sitten pitäisi saada päättää asioista noin vain?

    • tutkinnanaihetta

      Suomen Susi ry kirjoittaa facebook sivuillaan: "...Yhdistys on valmis ottamaan vastaan täysin luottamuksellisesti nuo nimet niistä henkilöistä, jotka ovat olleet kuulusteltavana rikoksesta ja sitten mukana laillisessa jahdissa."

      Mihin Suomen Susi ry käyttäisi tai käyttää yksityishenkilöiden nimiä? Eli peruskysymys on, mitä tiedoilla voi tehdä?

      Herää kysymys, onko järjestöllä olemassa laittomia henkilörekisterejä, jotka rikkovat ihmisten tietosuojaa ja yksityisyyttä. Jos pidetään listaa henkilöistä, tällöin se on laiton henkilörekisteri.

      Onko tällä yhdistyksellä OIKEUS kerätä, käyttää ja käsitellä sellaisia yksityishenkiöiden tietoja, jotka EIVÄT kuulu heidän yhdistystoimintaan? On muistettava myös, että henkilöautojen rekisteritunnuksista muodostuva rekisteri on myös laiton henkilörekisteri, koska rekisteritunnuksella voidaan yksilöidä henkilö.

      • Härskiläinen

        "Suomen susi ry" ei ole järjestö....vaan yhden ihmisen agenda....Carina Lintulan.
        Suomi on demokraattinen maa jossa järjestöt toimivat demokratiaa noudattaen.
        "Suomen susi" on epädemokraattinen hömppä kerho....jossa "hallitus valitsee itse itsensä"
        Jäsenet kun ovat vain maksumiehiä


    • Takkuturkkitoyota

      Jaahas suomen susi ry, ko omainen järjestö kirjoittaa fb sivullaan kommenttina, että heidän maastoryhmä oli talvella jalkautunut pohjois-savon alueelle. Eivätkä he olleet tehneet susihavaintoja!

      No kuinka helvetissä vieremä-sukeva-sonkajärvi alueella saatiin aikaan älytön salametsästäjien jahti viime helmikuun alussa, pidätykset ja kotietsinnät? Tulee kieltämättä mieleen sudensuojelijoiden osaltaan aiheuttama järjestetty kaaos. Kyllä samaan aikaan suomen susi ry loisti väitöksillään esim iisalmen sanomien palstoilla. Kannattiko ajoneuvojen rekisterinumeroiden kerääminen yms? Aiheutatte vaan lisää negatiivista suhtautumista suden suojelua kohtaan.

    • sekulipilaasudet

      Ymmärtääköhän Suomen Susi, mitä puuhastelee, jos puolustelee kaikkia nelijalkaisia sutta muistuttavia otuksia susina.

      Se puuhastelee sudelle sukupuuttoa.

      Tutustukaa kiistattoman ammattilaisen, Nyholmin kommentteihin Suomen koirasusitilanteesta.

    • tutkitaan

      Tuskin todellista vaaraa ihmiselle: sori vain, mutta kymmenessä vuodessa noin 100 lasta kuolee omien vanhempien käden kautta!

      • OONKO

        Voisiko joku Susi fani kertoa,minulle maalla ja susireviirillä asuvalle,ymmärtämättömälle ja tyhmälle-"MIHIN SUSIA TARVITAAN"?


      • Marjastajat
        OONKO kirjoitti:

        Voisiko joku Susi fani kertoa,minulle maalla ja susireviirillä asuvalle,ymmärtämättömälle ja tyhmälle-"MIHIN SUSIA TARVITAAN"?

        Sudet levittävät loisia, susifanien on otettava jokainen susi kiinni ja syötettävä susille matolääkkeet.

        Taajamasusi - Susiekinokokki
        www.taajamasusi.com/.../117.../215-susiekinokokk...

        Ohjeet ovat hyviä, mutta tuntuu oudolta, että meitä varoitetaan loismadosta, jota meitä lähinnä ... Nykyinen susien suojelu meillä tullee levittämään loisen aivan ...


      • Anonyymi
        OONKO kirjoitti:

        Voisiko joku Susi fani kertoa,minulle maalla ja susireviirillä asuvalle,ymmärtämättömälle ja tyhmälle-"MIHIN SUSIA TARVITAAN"?

        Susia tarvitahan isomunaisten salametästäjien ristikoille, jotta susia hyysääville märisijöille saathaan heitä kauhistuttavia uutisaiheita alvariinsa.


    • hahhahahahha

      Seurasin jonkin aikaa tuon suomen susi ryhmän keskustelua ja välillä sai kyllä nauraa kyyneleet silmissä kun niin järjettömiä juttuja, suojelevat jotain mistä eivät tiedä yhtikäs mitään. :D ryhmä meni suljetuksi jonkin aikaa sitte, varmaan juuri tuon maalaisjärjen puutteen vuoksi.

    • Koirasudet
      • vargfakta

        Människor angripna av varg
        En man angreps av en ... störst risk att bli angripna av varg är ...

        vargfakta


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      137
      11225
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10351
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8050
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6588
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      54
      5739
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      81
      5187
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      155
      4464
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4276
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4122
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      136
      3666
    Aihe