Kävin tansseissa ja pyysin kivan tuntuista naista kahvioon. Juttutuokiossamme kun hän oli "keilannut ja kumonnut" kaikki minun asiani, lopuksi hän sanoi, -sitä mä en vielä ymmärrä miten sä voit olla vanhempi kuin minä. Kohtasinko narsistin vai psykopaatin face to face?
Hänellä oli hieman altapäin silmiin katsova hymy, joka muuttui pieneksi virnistykseksi.
Hänellä oli hieman altapäin silmiin katsova hymy, joka muuttui pieneksi virnistykseksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Haloo! Narsisti ei kyllä tekisi asioita selväksi, vaan oikeasti he valloittavat ja keräävät porukoita ympärilleen. Narsistin ympärillä pyörii ja hyörii lukuisa joukko jotka kaikki on hurmattu yksitellen. Tuota tämä daami ei edes yrittänyt... ainakaan tosissaan, vaan ehkä leikkisästi vain jutusteli kanssasi pyrkien totuuteen, mikä se ikinä sitten teille onkaan.
Noin minäkin joskus toimin, riippumatta siitä, onko kiinnostunut vai en. Ehkä vielä varmemmin tuon esiin omaa älyäni, jos olen vähääkään kiinnostunut. Vaatii myös sen, että olen sen toisen arvioinut sen verran kestäväksi, että hänen kanssaan voi vaihtaa ajatuksia. Ehkä tuon naisen puheet olivat sinun kannaltasi vain sellaisia, että mikäli muistat mistä oli kyse, niin voit niihin jonain toisena kertana vastata, jos se nyt jäi tekemättä.
Oikeasti, kaikki mikä liikkuu ei ole narsismia. Älä nyt ainakaan olen niin pikkumainen, että jätät hakematta tätä ilmeisen avointa ja valoisaa naista tanssimaan.
Ei kai ole niin, että jos uskaltaa jutustella, on tuomittu jäämään seinäkoristeeksi.
Kyllä taisi olla narsisti. Välttele tuollaisia!
Ja tämä tässä yllä, niin se on ilmiselvä pösilö, hyvä luontopalstan ystävät.
"...mikäli muistat mistä oli kyse...niin pikkumainen...ilmiselvä pösilö".
Yhdestä asiasta mistä voi alkaa epäillä onko kyseessä narsisti kun jää ihmettelemään, -miten se voi sanoa noin (töykeys, loukkaus, vähättely), koska mitään syytä siihen ei ollut.
"Kyllä taisi olla narsisti. Välttele tuollaisia!"
Kuule kun vastasin tuolle kokemusta_on.
Eli kannattaako kysellä täällä palstalla onko joku narsisti, jos kaikki mikä risahtaa kuitenkin on narsismia.
Parempi ettet hae ketään, jos yrität pakottaa naiset tuppisuiksi.
Enkä taatusti ole narsisti, mutta kaikkea en siedä minäkään. Itse olet. Yksi narsismin oireista: yrittää leimata muut narsisteiksi.
Justiinsa tätä!
Ei,ei,Narsisti ei millään voinut olla ,itse olet Narsisti.Mitä tällä rakennetaan,ei mitään muuta kun pahoitetaan aloittajan mieli.
Jos arpoisi arpoja pussista, jossa on sata arpaa ja yksi voittaa, niin siinä todennäköisyys. Eli voi tietenkin olla narsisti, jos kerran on ihminen. Yksi sadasta on narsisti. Tutkimusten mukaan kuitenkin useammin mies kuin nainen.
Pitäisi siis aloittajan mieliksi antaa periksi ja sanoa että kyllä, kyllä se varmasti oli narsisti. Kuka tuossa nyt voittaa ja mitä?
Tämä on totinen aihe mikä täällä palstalla on käsittelyn alla. Aivan liian arvelua ilman syvempää näkemystä aloittajalla. Ei mitään muita perusteita, kuin että on tavannut naisen joka on ollut henkisesti reippaalla tuulella... Ehkä huumoriakin, mutta aloittaja ei ole ollut ihan samalla aallonpituudella.
"Yhdestä asiasta mistä voi alkaa epäillä onko kyseessä narsisti kun jää ihmettelemään, -miten se voi sanoa noin (töykeys, loukkaus, vähättely), koska mitään syytä siihen ei ollut."
Siellä vedetään herneitä nenään oikein urakalla.
Kuule en nyt oikein voi sille mitään, jos et edes halua keskustella. Et halunnut kahville kutsumasi naisen kanssa keskustella, eli et vastannut hänen puheisiinsa, vaan vain tunsit itseäsi tönittävän (vamaan väärä ja loukkaava sana), etkä lähde palstalla keskusteluun...
Mitä ylipäätään halua, ja miksi kysyt kenenkään mielipidettä, kun näköjään sinulle kelpaa vain yksi vastaus, kaikki muu tuntuu pahoittavan sinun mielesi.
Eikä sinulle suinkaan tunnu riittän tanssivat narsistinaiset, ja varsinkin ne, jotka juovat kahvia, vaan pitää olla myös netissä kirjoittavat narsistinaiset, varsinkin ne, jotka vastaavat sinulle (hyvää hyvyyttään). Minä varmasti vain tyhmyyttäni.
olisit kuvaillut entistä naisystävääni..tansseissa hänetkin kohtasin, ja vuoden seurustelinkin. Hän paljastui narsistiksi. Sellainen hieman ivallinen ilme voi kertoa ehkä ylimielisyydestä, joka on narsismissa yksi piirre. Mutta jos jutustelunne on ollut vain hänen asioista kertomista ja sun asiat olleet yhdentekeviä silloin epäilisin narsistiksi. Mun tapauksessa kaikki mitä vuoden aikana hänelle puhuin, meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei edes äitini nimeä muistanu..narsistille kaikki muu kuin omat jutut ei merkkaa mitään.
Narsisti ei koskaan sano "Sitä minä en ymmärrä".Eli ei ollut narsisti hän.