Uskomatonta taloihin tutustumista!

uudellamaalla

Aivan uskomatonta. Kävimme katsomassa kahta omakotitaloa. Ensimmäinen talo oli uuden kaltaisessa, hohtavassa kunnossa. Unelmien paikka ostaa. Ikää 10v. Yhdessä huoneessa syvä kuoppa takahuoneessa. Kuoppa oli yritetty peittää niin, ettei sitä olisi katsoja huomannut ja melkein jäi huomaamattakin! Periaatteenani on, että kun jotakin on laitettu keskelle lattiaa tavallaan kuin esteeksi, ettei vieras sinne menisi, niin sellaisen siirrän pois ja katson, miksi se koriste siihen on laitettu. Tässä tapaiksessa oli lasten kiikkukeinu laitettu kuopan peitoksi.
Miten omistaja yrittää myydä tällaista peittelemällä ja toivoen, ettei talon katsoja sitä huomaisi?
Kiinteistönvälittäjä ei tullut huoneeseen perässä lainkaan, ilmeisesti ei tiennyt kuopasta tai sitten rukoili mielessään, ettei huomattaisi sitä ja kun hän jää käytävälle odottamaan, niin varmaan olettaa, että tullaan nopeasti pois huoneesta ja jää kuopat huomaamatta. Sitä ei silmällä huomannutkaan, mutta kun PUTOSIN siihen, kun ensin tietysti olin siirtänyt koristekeinun pois tieltä. En sillä hetkellä kiinteistönvälittäjälle siitä maininnut ja mieskään ei sitä kuoppaa huiomannut, mutta kotoa kirjoitin välittäjälle ja esitin kysymyksiä. Kaikkiin muihin oli selitys, mutta siihen ei saatu vastausta koskaan, että voiko taloon tuoda riippumattoman kuntotarkastajan kuvaamaan lattian. Välittäjä vain totesi, että nykyinen omsitaja on valmis korjaamaan kuopan ja sitten päästään tekemään kauppoja. Haloo! Siis tässä vaiheessa omsitaja haluaa itse peitellä kuoppansa?? Selitystä kuopalle tuli sellaista, että vaari oli taloa rakennettaessa tehnyt liipauksen ja siitä syystä betonilaatat ja eristemateriaalit ovat kolahtaneet alaspäin, siis haloooo! Aivan uskomatonta, miten välittäjä ja omsitaja kuvittelevat myyvänsä asunnon noin? Okt ollut pitkään myynnissä, hp laski puoli v sitten vähän ja näyttöjä ei ole paljoa, lähinnä välittäjä näyttää, jos joku ottaa yhteyttä. Kuitenkin kuoppaista lattiaa myydään lähes 300 000 € hntaan uudellamaalla, kun olettaa että siinähåän voi joutua repiin kaikki alustat talosta irti, vaihtamaan uudeksi ja ehkä tekemään uudestaan koko maa-alustan. Siinähän voi lattioiden romahtaessa, sortua kaikki seinät ja katot ja kaikki tämä maksaa 300 000€!

Toinen talo oli saman tyyppinen, mutta siinä seinät romahtaneet. Kipsilevyt halkeilleet läpi koko talon. Välittäjä väitti, että on normaalia ja että HÄNELLÄKIN ON KIPSILEVYT revenneet sentin kauttaaltaan. Rakennusasiantuntijat sanovat, että siellä voi olla talon perustuksissa vikaa. Välittäjän mukaan levyihin voi vain laittaa "kittiä/massa/liimaa" mitä se nyt onkaan nimeltään, tarkoitan sitä valkoista mönjää.

Noh ... jaa! Ymmärrän kyllä, välittäjänkin pitää syödä päivittäin, keinolla millä hyvänsä se leipä on siinäkin ammatissa otettava!

4

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkastuta

      KuntoTARKASTUSTA suosittelisin, sen jälkeen sitten näkee paljonko korjauksiin menee. Jos olet kiinnostunut niin en missään tapauksessa antaisi myyjän tehdä korjausta (korjauksia) omin päin. Ei taida tuollaisessa tilanteessa olla intressinä tehdä kovin laadukkaasti.

    • kelpo_aineet

      Onkohan tässä jutussa mitään perää? Vaikuttaa 'aineissa' kirjoitetulta tai onhan ihmisiä joiden aatos lentää kuin albatrossi.

    • ketjunaloittaja

      Kiitos sinulle, 1. vastaaja, nain minakin ajattelin, ettei sen omistajan tule alkaa omia virheita paikkailemaan. Mieheni jo kyllastyi tuohon okt nro1:seen ja sanoi etta ei me sita osteta, mutta tuosta vastauksestasi sain idean, etta voisihan sen kuntotarkastuksen tosiaan tehda siihen taloon ja kuten mainitsit tekevathan he raportin, josta tosiaan taitaa nakya tarvittavat remontit ja varmaan myos se, onko koko perusta talon alla vinksahtanut. Kiitos vastauksestasi, siita oli yllattavan paljon apua!
      Herasin itsekin huomaamaan, etta noinhan se pitaisi tehda ja saa varmuuden!

      (Anteeksi kun a:n paalta puuttuu pilkut. En niita talta nappaimistolta saa)

    • ketjunaloittaja

      Lisays viela, etta kuoppa talon nykyinen omistaja on sen talon myos rakentanut, 10 v sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5130
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      19
      1860
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1646
    4. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      11
      1561
    5. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1537
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      53
      1220
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      310
      995
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      955
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      880
    Aihe