kaikki oli aivan mainiosi vielä kuukausia sitten. odotin perheelleni toista lasta, pientä poikaa. kahta kuukautta ennen synnytystä supistuksia alkoi olla siihen malliin että synnytyslaitokselle piti jo häthätää lähteä.
yöllä kolmen aikaan synnytys piti käynnistää.. pelkäsin ja itkin aivan mahoton, kihlattuni oli tukena ja turvana, mutta vain hetken. hän ei pystyny tulemaan mukaan saliin.
paikalle kutsuttiin siskoni ja kaksoisveljeni. sisko urheasti jaksoi olla tukenani ja turvanani koko synnytyksen aina siihen saakka kun vauva todettiin kuolleeksi.
nyt haluaisin vain palata takaisin ajassa ("kääntää kellon taaksepäin") toivoen että elämä vielä hymyilisi minullekkin.
olen masentunut ja elämä ei oikein tahdo luistaa.
onko samaa kokeneita jakamaan ajatuksia?

Vastaukset 4
Vanhimmat
kauheeta..oliko mikä todettu kuolinsyy..tai siis miksi lapsonen kuoli?
Yritä jaksaa eteenpäin=)
http://www.enkelisivut.net/
Tuolta löytyy paljon keskenmenon kokeneita, mutta myös kohtukuoleman kokeneita (koita löytää "Sinjemaaritin enkelit" jostain, 5 osaa)
Oikein paljon jaksamista sinulle!
mä oon tosi pahoillani sun puolestas! ei varmasti ole mitään kamalempaa kuin oman lapsen menetys... itse olen tosin menettänyt siskon, joka myös tuntuu todella pahalta.....voimia sulle!!
voimia sulle, vaikka mitkään sana ei varmaankaan oloa helpota.mutta aika auttaa, ystäväni jlta kuoli kaksoset mahaa selvisi sillä ajatuksella"lasten ei vain ollut tarkoitus syntyä"nyt sinunkin vauvasi on enkelinä tuolla taivaassa.paljon voimia ja hyvää joulua.lupaan jouluna sytyttää lapsesi kunniaksi ja kaikkien muiden kuolleiden vauvojen kunniaksi kynttilän.