Kieliteknologian opiskelu

Opiskelemaan

Hei,

Onko täällä kieliteknologiaa opiskelevia/opiskelleita? Olen harkinnut, että pyrkisin opiskelemaan kieliteknologiaa ja kaipailisin kokemuksia alasta.

Minkälaista opiskelu on (onko ryhmätöitä vai itsenäistä työskentelyä), onko opiskelu liian vaativaa ei-tietotekniikka/matikkanerolle ym. Entä kannattaako haaveilla työllistyvänsä kieliteknologian opiskelun jälkeen? Eli minkälainen työllisyys alalla on? Lähinnä olen ajatellut siis pyrkiä Helsingin yliopistoon opiskelemaan, käsittääkseni alaa ei voi muissa yliopistoissa opiskella pääaineena?

Kiitos mahdollisista vastauksista.

4

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kielon

      Kieliteknologiaa en ole opiskellut, mutta ihan yleisesti voin sanoa yliopistosta, että opiskelu on enemmän itsenäistä työskentelyä kuin ryhmässä askartelua.

      Kieliteknologia tuskin kauaa kiinnostaa sellaista, jonka matemaattinen ajattelu on hyvin suppeaa. Toisaalta tarvitaan myönteistä suhtautumista ja kiinnostusta kieliin. No, enempää en sano, koska tosiaan en itse ole kieliteknologiaa opiskellut, vaikka sitä joskus ajattelin.

      Luulisin, että kieliteknologia on kehittyvä ala. Kehitystarpeita varmaan on erityisesti kääntämisen alalla, puheentunnistamisessa jne.

    • sutisetä

      Opiskelen kielitieteitä, mutta itselläni ei ole pääaineena kieliteknologia vaan kognitiotiede/psykolingvistiikka. Voinen kuitenkin vastata omien kokemusteni perusteella:

      En suosittele alan opiskelua mikäli tilastotiede ja kvantitatiiviset menetelmät pelottavat. Ainakaan täällä meillä (opiskelen ulkomailla) ei vielä kanditasolla voi erikoistua niin paljon juuri kieliteknologiaan vaan perusopinnot koostuvat lähinnä psykologian ja kielen opinnoista tai vaihtoehtoisesti tietotekniikan opinnoista.

      Itse kielen opintoja (tavoitteena tulla paremmaksi jossakin kielessä) ei opintoihin kuulu vaan kielen opinnot suuntautuvat lähinnä aivoissa tapahtuviin prosesseihin ja niiden mallintamiseen sekä kielen rakenteeseen. Tämän lisäksi opintoihin kuulunee yliopistosta riippuen myös paljon puheen akustisten ominaisuuksien mallintamista.

      Maisteritasolla kieliteknologiaan erikoistuvilla opiskelijoiden taustoina on yleensä joko pääaineena olleet tietotekniikka, kognitiotiede, psykologia tai yleinen kielitiede.

      Suomessa tutkintorakenne on yleensä kai yhtenäisempi, mutta olttaisin ohjelmaan kuuluvien opintojen olevan aika vastaavia.

      Työllisyystilanteesta en Suomessa tiedä, mutta maailmalla koodaustaitoiset (ja erityisesti fonetiikkaan suuntautuneet) kieliteknologian osaajat viedään käsistä. Omista opiskelukavereista moni päätyi isoille kansainvälisille yrityksille (Nuance, Google, Apple, Microsoft etc.) jo kandin jälkeen. Avainsanana _koodaustaitoiset_. Palkka on suoraan verrainnollinen koodaustaitoihin.

      Muualla Euroopassa suosittelen katsomaan Saarlandin, Göteborgin ja Lancasterin kielitieteen laitoksia joissa sovelletaan siinä määrin että työllistymisen kanssa ei pitäisi olla suuria ongelmia.

      Ota laitokselle rohkeasti yhteyttä kysymystesi kanssa!

    • austerism1

      Suosittelen harkitsemaan myös teknistä viestintää, ja kenties sitten kieliteknologia sivuaineeksi.

    • kyseistäAlaaOpiskellut

      Suosittelen kokeilemaan koodaamista kunnolla ennen kuin haet opiskelemaan. (Ja muutenkin kuin netin alkeiskursseja.) Tälle alalle on turha hakeutua, mikäli ohjelmointi ei maistu. Kieliteknologiaa markkinoidaan humanistisen ja teknisen alan risteymänä, mutta kokemukseni mukaan se on lähellä tietojenkäsittelytiedettä.
      Alalta työllistytään lähinnä tutkijoiksi tai it-alalle koodia paukuttamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      245
      16617
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5351
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2537
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      1995
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1736
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      969
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      935
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      838
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      830
    Aihe